Pokamokat - näin et onnistu

Miten lähestyä ilman nyrkiniskua?

Kaverini ei voinut käsittää, mikä meni vikaan, kun hän kehui naisen kampausta eikä se tehonnut", toteaa Eero, 27.

Eero on iskemisen kruunaamaton mestari: naurahdellen hän kertoo voittaneensa vedonlyönneissä pokaamisen onnistumisesta yhteensä noin neljä ja puoli sataa euroa.

Eero ei ole erityisen komea, omin sanoin ?ihan kolmetoista tusinassa". Ei rikas, ja useimmiten humalassakin. Miten hän oikein onnistuu?

Törkeys ja humalatila ovat varmoja turn-offeja, sen kaikki tietävät.

"Olen minäkin pöytään oksentanut", Eero paljastaa. Sen jälkeen on riittänyt, että siivosi jälkensä, meni vessaan siistiytymään ja lopulta neidon matkaan. Tärkeintä Eeron mielestä on hillitty käytös.

Eeron mielestä sietämättömin mahdollinen yrittäjä on känninen nainen, joka on varma omasta haluttavuudestaan.

"Sellainen, joka on rikkonut sukkahousunsa kaatuillessaan ja oksentanut jo meikkinsä tuhruiseksi. Ja uskoo vielä silti saavansa kenet haluaa."

Tilannetajun puutteesta kielivät holtittomat puheet.

"Yleensä puhun paikasta, jossa ollaan, sellaisesta aiheesta, johon on helppo vastata", Eero opastaa.

"Esimerkiksi kerran Mötley Cruen soidessa kysäisin viehättävältä tytöltä, onko tämä lukenut bändiä koskevan kirjan. Siitä syntyi vireä keskustelu."

Kliseet, varsinkin ulkomuotoon liittyvät, ärsyttävät. Naislukijoitamme tuntui ärsyttävän kauneuden kehuminen pokattaessa. Se tuntuu tarkoitushakuiselta.

Onnistunut iskuyritys johtaa vääjäämättä fyysiseen kanssakäymiseen, ainakin ennen pitkää. Juuri siksi henkilökohtaiseen siisteyteen liittyvät asiat ovat tärkeitä.

"Ulkonäön korostaminen ja sen vaikutus ovat peruja jostain Darwinilta, mutta kyllä nykyään on enemmän kysymys psykologiasta, kun minunkinlaiseni hamppari villapaidassa onnistuu", Eero irvailee.

Kalifornian yliopiston biologi Marlene Zukin mukaan kumppaninsa valikoi tarkemmin se sukupuoli, joka investoi jälkeläisiinsä enemmän. Niinpä naisella on parinvalinnassa etulyöntiasema, vaikka meikit, hiusvärit ja hepenet antaisivat helposti olettaa muuta.

Pariutumista tutkinut evoluutiopsykologia on löytänyt kasapäin niin sanottuja vihjeitä, joilla oletetaan olevan vaikutusta parin valintaan. Nämä vihjeet erottavat ihmisen muista apinoista. Suosionkohottajia ovat esimerkiksi riittävä pituus, huumorintaju ja symmetriset kasvot. Ulkomuotoon liittyviä vihjeitä on helppo muuttaa.

Kuunnellessa Eeroa voi todeta, etteivät ulkoiset seikat ole ainoa tekijä.

"Olen saanut naisilta kehuja suhtautumisestani elämään. Myös huumorintajuani ja älyäni on kiitelty."

Eero osuu naulan kantaan: joillekin hyvien ominaisuuksien liioittelu kuten työpaikalla tai rahalla kehuskeleminen ovat märkä rätti vasten kasvoja. Niinpä realistisuus ja vaatimattomuuskin kertovat hyvästä suomalaisen kulttuurin sisäistämisestä ja siten mahdollisuuksista menestyä sosiaalisesti.

Kuinka näitä hyviä ominaisuuksia sitten pääsee esittelemään, jos esittely saattaa tyssätä jo tervehdykseen?

"Avain on tilannetaju. Jos tyttö vaikuttaa mukavalta mutta valittaa väsymystä, sänkyyn ei tungeta väkisin. Tutustumisen arvoinen mies osaa myös odottaa. Iskutilannetta täytyy tulkita koko ajan, antennit päässä", Eero valottaa.

"Intuitiota se kai on."

Kysymys: Mistä intuitiota iskuyritykseen?

?Lähes yhdeksänkymmentä prosenttia hyväonnisista ihmisistä kertoi luottavansa intuitioonsa ihmissuhteissa", toteaa Richard Wiseman teoksessaan Hyvän onnen tekijät (Tammi, 2003).

Wiseman tutki Hertfordshiren yliopistossa satoja ihmisiä, joilla vaikutti olevan erityisen hyvä tai huono flaksi. Yksi neljästä nämä ihmiset toisistaan erottavista tekijöistä oli intuitio. Varsinkin uraan liittyvissä kysymyksissä parempionninen väki käytti enemmän ns. kuudetta aistiaan.

Onnekkaat harrastavat tuplasti enemmän meditaatiota kuin muut. Noin puolet hyväonnisista tekee ?Väyryset", eli nukkuu vaikkapa yön yli jättäen kiperän kysymyksen takaraivoon hautumaan. He myös keventävät mieltään tekemällä jotakin hauskaa tai oleskelevat rauhallisessa paikassa.

Kuuntele siis sisäistä ääntäsi: käy vaikka baarin vessassa kysymässä itseltäsi oletko onnistumassa, ennen kuin hyökkäät suin päin yrittämään.

TJEU = Tsekkaa jos et usko

Linkki:
http://www.iskuvinkit.com
Kolmikymppinen, vannoutunut sinkkumies jakaa yksityisellä sivustollaan melko päteviä ohjeita. Myös vierailijat saavat kantaa kortensa kekoon. Mainioita linkkejä toisten vinkkeihin.

Kirja:
Eija Kaarresalo-Kasari: Silmänisku: Flirtin ja valloitustaidon opas
Kirjoittaja on havainnut, että ihmisen tulee pitää itsestään ennen kuin voi vakuuttaa muut omasta haluttavuudestaan. Kepeä mutta hyödyllinen.

Biisi:
Jonna Tervomaa: Yhtä en saa
"Yhtä en saa mut mä pidän paikkaa." Jotain puuttuu aina ? ehkä juuri siksi seuraa välillä niin kipeästi etsitäänkin. Levyltä Neljä seinää (1999).

Lukijoilta

"Sanoin baarin upeimmalle naiselle: ?En ole hääppönen, mutta munani on?. Muija sanoi, että haista vittu!"
Mies, 24 vuotta

"?Juodaanko kilpaa tequilaa?, kysyi nainen baaritiskillä. Skrodena miehenä tilasin kaksi shottia. Ne ampuivat ylös välittömästi siinä vaiheessa iltaa, ja poistuin suu täynnä oksennusta mahdollisimman tyylikkäästi vessaan."
Mies, 27 vuotta

"Oltiin kyllä päästy iskuyrityksestä ekoille treffeille. Tämä treffikumppani toi mukanaan kuitenkin veljensä. Veli vaan seurasi meitä ja oli oikea möhkö. Eipä huvittanut jatkaa treffejä kovin pitkälle."
Nainen, 21 vuotta

"Bussissa oli kuskina nuori ja nätti nainen. Bussiin tuli humalainen mies. Kun hän oli saanut kuitin maksustaan, hän huusi bussikuskille: ?Tästä kuitista puuttuu jotain!? Bussikuski tuli katsomaan, mikä siitä puuttuu, ja mies vastasi: ?Sun puhelinnumero.? Ei onnistunut."
Nainen, 18 vuotta

"Istuin baarissa sohvalla ja komea mies istahti viereeni. Olin tavallista kiinnostuneempi ensimmäiset viisi minuuttia, kunnes kaveri avasi sepaluksensa ja kysyi ?voisitko ottaa sen suuhusi??"
Nainen, 20 vuotta

"Pahimpia ovat tyypit, joiden keskustelun aloitukset sujuvat tyyliin ?Terve sulla on nätti hymy. Saisinko suudella sinua??. Olisihan se kiva, jos edes nimen viitsisivät kysyä ennen intiimimpiä lähestymisyrityksiä..."
Nainen, 23 vuotta

"Pahin yrittäjä oli yksi nainen, joka kauheassa kännissä otti päästäni kiinni, painoi sen rintaansa vasten ja kysyi ?mitä sä haluut? eikä päästänyt irti."
Mies, 24 vuotta

"Kaameimpia yrittäjiä ovat keski-ikäiset humalassa olevat miehet, jotka yrittävät pokata parikymppisiä naisia. Eikä ihme, jos yritys jää yritykseksi, jos aloitusrepliikit ovat tällaisia: ?Onk sul silikoonit?? tai ?Kuis vanha sä oot? Ai 22? Mul on saman ikänen tyttö. Tunnettekohan te? Lähtisiksä mun kanssa ulos joku päivä??"
Nainen, 22 vuotta

39 kommenttia

AnnikkiTahti

7.11.2003 17:54

Pahimpia on ne tyypit, jotka eivät tajua nonverbaliikkaa. Luulisi menevän perille, jos nainen sanoo viihtyvänsä yksin, katselee seinille ja kääntää selkänsä. Olen tavannut muutaman tyypin, jotka seuraavat minua baarin nurkasta toiseen, vaikka olen sanonut, ettei kiinnosta. Miehet tulevat hönkimään lähelle naamaa ja selittävät rakastuneensa minuun ja muuta älytöntä. Milloin on luvattu lähettää kämppä täyteen kukkia, milloin kosia. Minusta he eivät tiedä edes nimeä, mutta silti kuulemma olen selvästi milloin kenenkin elämän nainen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

tytska-75

7.11.2003 20:25

Kamalan känniset miehet, jotka varmaan ovat hyvännäköisiä selvinpäin.. Ovat kyllä kamalampia pokaajia. He tietävät olevansa hyvännäköisiä, mutta eivät välttämättä tiedä, että humala rumentaa ihmisen. Varsinkin heidän kohdalla. Ja sitten ne tulevat nuoleskelemaan ja lepertelemään.. Ja se on APUA

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

niuniu

7.11.2003 22:45

..ja känniset anteeksipyytävällä asenteella iskemään tulevan rumat keski-ikäiset miehet.. "kelpaaks tällanen vanhus noin nätin tytön tanssikaveriks?" tms.[SIGNATURE]

_______________________
it takes courage to enjoy it
the hardcore & the gentle
(Björkin Big Time Sensuality)[/SIGNATURE]

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Sami

8.11.2003 02:23

Ois kiva kuulla sitten miten pokaus onnistuu. Kun kerran ei saa osottaa et on kiinnostunut, mutta miten sitten? Tos jutus oli kans kertomusta et pahin tapaus on känninen nainen. Mä olen kyl lähtenyt messiin aina, oli sitten ruma kuin tahansa, tai kännissä ku käki.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

MunNimiOnSky

8.11.2003 03:27

Hyvä Sami, sussa on asennetta! Täytyyhän kännistenkin joskus saada. :D

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kalakukkojuhla

8.11.2003 10:56

Sitten on tämä maailman yleisimmät aloitteen vonkaaja naiset. Haetaan katsekontaktia, tyrkytetään itseään ihan lähituntumaan ja pyöritään siinä tekemättä yhtään mitään. Nää on näitä jotka ei osaa vissiin itse puhua. Kiva kattoa kuinka kauan ne siinä jaksavat odottaa ennen kuin mies tekee verbaalisen aloitteen. Mukavinta on yrittää pakottaa ne avaamaan suunsa :) Yleensä ne vaivaantuu ja pitävät puhekyvyttömyydestään kiinni loppuun saakka.
Jos kiinnostaa noin pirusti, niin onko se joku synti aloittaa puhumaan. Hyyyvin helppo tapa ottaa selvää liikkuko päässä muutakin kuin ilmaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Jeagle

8.11.2003 13:08

[LAINAUS]Sami--- kirjoitti 08.11.2003 klo 02:23:
Mä olen kyl lähtenyt messiin aina, oli sitten ruma kuin tahansa, tai kännissä ku käki.[/LAINAUS]

Tost nyt paistaa vähän läpi sellanen asenne, joka ei naisia tunnu kauheemmin innostavan.. "ihan sama kuka, tai mikä, kunhan saa.."

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

anweritwu4

8.11.2003 23:28

se on kyllä totta että kaikenlainen imartelu ärsyttää..tuntuu todella lipevälle. Itse kannatan omaperäisiä, hauskoja ja itseironisia repliikkejä, tai sitten keskustelua yleisellä tasolla. Jos on komea mies kyseessä, kaikenlainen silmäpeli ja muu sanaton viestintä on ihanaa piirileikkiä :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

paisti

10.11.2003 01:43

sä oot kalakukkojuhla täysin oikeassa!oon ite koittanu muutaman kerran saada naisen aloittamaan puhumisen keikistelyn sijaan,mutta se onkin juuri loppunut siihen,että puhetta ei ole tullut suusta lainkaan.hassua,voi se nainenkin aloittaa sen puhumisen sen ainaisen keikistelyn sijaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Wendy78

10.11.2003 10:21

Ehkäpä sitä omaperäisyyttä ja rohkeutta pitäisi meidän itsekukin viljellä lähestymisyrityksissä. Tässä vaiheessa lähettäisinkin terveisiä sille kivalle miehelle, joka piristi iltaani omaperäisellä ja huumorintajuisella tavalla: Olin Oululaisessa yökerhossa, jonka baaritiski oli tupaten täynnä porukkaa. Aikaa säästääkseni pyysin edessäni seisovaa miestä tilaamaan myös minulle siiderin, ettei tarvitsisi enää jonottaa. Mies katsoi mua hieman hölmistyneenä, johon kiirehdin sanomaan, että "minä TIETENKIN maksan itse". Tähän tyytyväisenä mies kääntyi baarimikkoa kohti ja tilasi oluen ja siiderin. Kun juomat tulivat baaritiskille, otti mies oman oluensa, osoitti minua ja totesi baarimikolle, että "tämä tyttö maksaa molemmat" ja lähti. Eihän siinä sitten auttanut kuin sadatellen maksaa juomat pois ja mennä mäkättämään asiasta tyttökavereille omaan pöytään. Parin minuutin päästä tuli samainen mies naureskellen pöytääni istumaan, antoi rahat oluesta (ja siideristä!) takaisin ja sanoi, ettei voinut vastustaa kiusausta.. No en minäkään sen jälkeen ja vietimme tosi kivan illan yhdessä! :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

neiti21

11.11.2003 11:37

Mies tuli baarissa jälkeen valomerkin luokseni ja kysyi:"tuletko nurkan taakseni katsomaan kun vedän käteen??"
nainen 21w

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Sami

11.11.2003 15:11

[LAINAUS]Jeagle kirjoitti 08.11.2003 klo 13:08:

Tost nyt paistaa vähän läpi sellanen asenne, joka ei naisia tunnu kauheemmin innostavan.. "ihan sama kuka, tai mikä, kunhan saa.."[/LAINAUS]

Ihan vaan pakko sanoa, että en ole kertaakaan kyllä harrastanyt seksiä näiden naisten kanssa. Lähinnä keskustelulinjalla yöt on mennyt.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Sami

11.11.2003 15:14

[LAINAUS]Kalakukkojuhla kirjoitti 08.11.2003 klo 10:56:

Sitten on tämä maailman yleisimmät aloitteen vonkaaja naiset. Haetaan katsekontaktia, tyrkytetään itseään ihan lähituntumaan ja pyöritään siinä tekemättä yhtään mitään. Nää on näitä jotka ei osaa vissiin itse puhua. Kiva kattoa kuinka kauan ne siinä jaksavat odottaa ennen kuin mies tekee verbaalisen aloitteen. Mukavinta on yrittää pakottaa ne avaamaan suunsa :) Yleensä ne vaivaantuu ja pitävät puhekyvyttömyydestään kiinni loppuun saakka.
Jos kiinnostaa noin pirusti, niin onko se joku synti aloittaa puhumaan. Hyyyvin helppo tapa ottaa selvää liikkuko päässä muutakin kuin ilmaa.[/LAINAUS]

Tämä on just niin tyypillistä! Itsekin omaan jonkin verran tota ulkonäköö ja aina riittää niitä, jotka vaan keikistelee ympärillä. Itsekin odotan et ne tulis jotain sanomaan, mutta ei koskaan. Joskus sitten itse lähestyn niitä ja sit ne menee ihan paniikkiin ja sanoo jotain rumaa ja lähtee pois. Säälittävää!!!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

lalalaa

11.11.2003 15:56

Ai miten isketään naisia? Olemalla sattumalta ulkonäöltä ja olemukselta juuri sellaisia kun nainen haluaa ja sitten nämä vihjeet, joita useampi voi toteuttaa:
1. EI ISKUREPLIIKKEJÄ! Ne ovat aina teennäisiä ja typeriä.
2. Älä käy kiinni tai kosketa "salaa" toisen kävellessä ohi esim. takapuolta tai rintoja (niin, sitä tapahtuu).
3. Älä tunge naamaasi liian lähelle.
4. Puhu normaalisti, kuin puhuisit tutullesi, älä heti tee selväksi että olet kiinnostunut, sen kyllä arvaa muutenkin.
5. Älä kehu tyylittömästi tai yliampuvasti: "olet kaunein näkemäni nainen" (kuultu sata kertaa)
6. Lähde pois jos keskutelukumppani katselee seinille, huokailee, kääntää selkänsä sinuun päin, kääntyy juttelemaan muiden kanssa, käskee lähtemään, sanoo haluavansa olla yksin/ystävien kanssa. Silloin yritys epäonnistui, mutta etpä ainakaan vaikuta idiootilta.

niin, ja baarimikkona voin vielä sanoa, että älä häiritse baarihenkilökuntaa. Niillä ei ole aikaa varsinkaan missään yökerhoissa jäädä flirttailemaan, eikä usein kiinnostakkaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

swampmonster

12.11.2003 11:09

joo-o,toi keikistely on loppujen lopuksi pirun ärsyttävää.heilutellaan hanuria jne. miksi ei kuitenkaan tulla normaalisti juttelemaan.joskus ihan piruuttani käännän selän tollasille eukoille.mukava nähä ku nassu menee kurttuun.jotkut keikistelevät ihan vaan että haluavat pelkästään esitellä itteensä ja toiset sitten jotain vähän enemmänkin... nostan hattua naiselle joka tulee itse oma aloitteesti juttelemaan eikä vedä mitään soidin tanssia =(

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

vanamo

12.11.2003 13:55

Jonkun nuoren miehen iskurepliikki loppukesästä:

"Mihis mie laitan siemenet, kun sie menet?"

Ei toiminut.[SIGNATURE]

_______________________
i disapprove of what you say, but i will defend to the death your right to say it.
-voltaire-[/SIGNATURE]

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Katriina

14.11.2003 12:42

Niinpä niin... Miksi vanhemmille miehille (40-60) ei "Ei kiitos" merkitse mitään? Niin yökerhon hitailla, kuin seurahuoneen tangon pyörteissä keskustelu tanssimaan lähdöstä voi pahimmillaan johtaa siihen, että humalainen "vanhempi" mies nojaa pöydän reunaan ja tivaa, miksi en lähde tanssimaan! Portsarilla uhkaaminen johtaa myös yllättävän usein huoritteluun...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

PikkuKyy

15.11.2003 19:37

Yks hyva on jaany mieleen... Seisoskelin tanssilattian reunalla kun en tykanny biisista niin yhtakkia kuuluu vieresta et mika ihmeen yrmy taalla murjottaa, naama rullalla siina seisoo jne. Vahan aikaa katoin suu auki et pitasko lyoda vai mita kun kundi haukku mut ihan pystyyn, mut sit alko naurattaa. Juteltiin siina ja kundi havis valilla omille teilleen eika jaany roikkumaan. Loppuillasta tuli kysymaan et no lahteeks se nyrppa tanssimaan. Tasta on jo vuosia mut vielakin naurattaa. Kuka tykkaa mistakin mut muhun ainakin osui.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kartongz

16.11.2003 15:54

Kuskina on kaynyt flaksi useempaan otteeseen. Kun kanninen kaveri ensin koittaa iskea naista, nainen kaantyy helposti selvan kaverin puoleen ja alkaa rupatella. Ja kuin yllattaen nainen haluaakin lahtea kuskin kanssa kotiin, koska kuski on kohtelias ja selva. Siina saa irtopinnoja, kun enemmisto muista miehista kavelee meisseli kourassa ja silmat kiiluen. Ja tietaapahan minka nakoisen naisen kanssa on lahdossa jatkoille, eika aamulla tarvitse purra kattaan poikki, etta paasee karkuun petolinnulta...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kuhelo

17.11.2003 17:13

Minua vaivaa suuresti eräs asia. Vaikken viihdykään yökerhoissa -joissa soitetaan viimeisimmät listahitit jne.- parkettien kirveenä, tämä ilmiö koskettaa minua ja kavereitani usein. Silmäpelin jälkeen kauniimman sukupuolen edustaja lähestyy lantiofarkkuja keinuttaen selin, takaperin kävellen kohti. Yritä siinä heittää läppää.. Kerran otin kiinni, mut lopputuos oli se mikä odotinki, not so good. Arvon naiset- teidän kasvoja on mukavempi pällistellä ku niitä dieseleitten peittämiä "ylätakareisilihaksia"

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kissandra

17.11.2003 23:05

[LAINAUS]Katriina kirjoitti 14.11.2003 klo 12:42:

Niinpä niin... Miksi vanhemmille miehille (40-60) ei "Ei kiitos" merkitse mitään? Niin yökerhon hitailla, kuin seurahuoneen tangon pyörteissä keskustelu tanssimaan lähdöstä voi pahimmillaan johtaa siihen, että humalainen "vanhempi" mies nojaa pöydän reunaan ja tivaa, miksi en lähde tanssimaan! Portsarilla uhkaaminen johtaa myös yllättävän usein huoritteluun...[/LAINAUS]

Laajentaisin tuon kyllä koskemaan kaiken ikäisiä miehiä, älyssä täytyy olla joku vaje kun ei eitä ymmärrä ja maailman tyhmin kysymys on siinä vaiheessa tosiaan tuo MIKSI? Jos nainen on jo kohteliaasti kieltäytynyt kerran ni jäädäppä siihe sit tinkaamaan et miksi ei, mitä siihen sit pitäis vastata, monesti siinä ainut vaihtoehto on lopulta loukata vaikka alunperin ei ois halunnutkaan sitä tehdä. Ja sit se hauskin kuulemani haukkuma kun en lähtenyt: PIHTARIHUORA! Hah, mitenhän nuo mahtuu samaan sanaan tai yksilöön? hmm..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

MindTwister

19.11.2003 08:58

Yleensä ainakin itsensä esitteleminen vaikuttaa aloituksessa paljon. Itse kun olen tämmöinen hieman lyehkön puoleinen ihminen, enkä nyt ihan aina jaksa laittaa hiuksiakaan viimeisen päälle esittelen itseni "hei, olen pieni epäsiisti mies oulusta." tämä toimii ainakin ulkopaikkakunnalla.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Oddis_Slajos

19.11.2003 17:52

vai vielä pitäisi jotain uusia iskurepliikkejä ja tai jutunaloituslauseita keksiä? Maailmassa on yli 3miljardia miestä, ja vielä pitäisi keksiä uusia lauseita? ja vielä semmoisia mitä ei olisi käytetty historian kulun aikana useasti. Jotain mersua sentään..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kriba

20.11.2003 04:12

[LAINAUS]kissandra kirjoitti 17.11.2003 klo 23:05:

Laajentaisin tuon kyllä koskemaan kaiken ikäisiä miehiä, älyssä täytyy olla joku vaje kun ei eitä ymmärrä ja maailman tyhmin kysymys on siinä vaiheessa tosiaan tuo MIKSI? [/LAINAUS]

Siis niinko hetkonen.. tää ymmärtämis-kysymys on vain ja ainoastaan persoonasta kiinni. Itse ymmärrän kyllä jo ensimmäisellä kerralla, tai jo pelkästään selän "tarjoomisella" että nainen ei oo kiinnostunu ja suunnistan muualle.. Ja kun nainen on ilmoittanut ettei ole kiinnostunut olen kohteliaasti sanonut et ei ongelmaa ja joskus lisään hyvät illan jatkot vielä päälle. Hyvän kasvatuksen tulosta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Miesi

24.11.2003 11:04

Miehen kohtalonkysymys kuuluu, onko hän nysvä vai pelimies. Nainen haistaa pelon, ja pelokas miehuuton mies on tuomittu häviäjäksi. Toisaalta pelimies voi olla rumakin, naiselle tärkeää on että kyseessä on ns. "siittäjä", mies joka on levittänyt siementään mahdollisimman laajalle. Se näkyy joka eleessä ja kuuluu joka tavussa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kettunen82

9.12.2003 19:32

Totta, pelimies on spelaman ja se näkyy naisille aurana pelimiehen ympärillä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

vauva

17.12.2003 15:51

hirveitä on äijät jotka käy käsiks ennen ku on mitään edes sanonu niin siinä tekee kyllä mieli tirvasta samantien. ja just toi jos ei tajuta millon on aika poistua ja varsinkin jos kysymykseen "onks täs tilaa?" tulee vastaus joka viestii että ei ole, niin sillon ois kiva jos ymmärtäis ettei siihen tosiaan tarvitse istua.
kaikkein paras on jos pystyy kykenee ihan vaan puhumaan normaalisti,mut se on usein kai aika hankalaa?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Tachi

31.12.2003 00:37

Joo...minä olen oppinut nojaamaan pöytään reteesti, niin,että rinnat jää piiloon. Yleisimmin miehet lähestyvät kuolaten ja rupeavat puhumaan RINNOILLENI!
Olen monesti huomattanut olevani about 30cm ylempänä ja rintani eivät kuule sinua.. jne kommenttia antanut, niin puhe vain jatkuu..
Ei moni mies taida tajuta, että rintojen mukana tulee nainen kaupan päälle. =)
Nykyinen mieheni lähestyi minua ja puhui kanssani koko illan mainitsemattakaan rintojani; hän niillä nykyään leikkii.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Wunde

6.1.2004 13:07

Nykyajan ämmät on baarissa semmoisia,että vaikka puhuisit mille ruumiiosalle,niin sillä ei oo mitään väliä.Olen yrittänyt keskustelunaihetta kaikesta mahdollisesta,olen ihan ok näköinen,ja käytöstavat on kohdallaan,ja kun koitat mennä jollekin jotain sanomaan sieltä tulee:"joo,ei kuule kiinnosta",tai "oon varattu",mutta 5min päästä näkee kun sama tytteli roikkuu jonkun trendikkäästi blondatun tukan omaavan,ja sopivasti rikottujen pepe-jeansseja käyttävän Nico-tai Micco nimisen tyypin kaulassa...Ihan sama mutta baarista saa vain kylmää,ellet
A:aja isin bemaria,tai mahdollisesti omista ite sellaista.
B:ole nimetty seuraavasti:nico,micco,marco,tai jami.
C:ole päivittänyt tukkaasi viimeisimmän David Beckham-mallin,tai minkä tahansa yhdysvalloissa julkaistavan trendiläpyskän mukaisesti.
D:harrasta punttista,lätkää,sulkkista,lenkkeilyä,jalkapalloa,skeittausta,lumilautailua,ja golffia
E:omista kämppää,siis OMISTAT,et asu vuokralla jossakin seuraavista:Kamppi,eira,erottaja,bulevardi,marjaniemi,soukka,koukkuniemi,laajasalo,haukilahti,asut missä muualla tahansa vaikka omassakin kämpässä:EVVK!
Ja näiden kaikkien pikkuseikkojen lisäksi osaat tietenkin kokata,siivoat mielelläsi,tiskaat,muistat kehua täydellistä naistasi 2-4 krt tunnissa,tiskaat,tienaat helvetisti,mutta siltikin töiden ja kohdassa D mainittujen harrastusten lisäksi osaat ottaa naisen huomioon,ja kohdella häntä oikein.Plussaa tulee jos sinun ei myöskään tarvise koskaan käydä vessassa,eikä juosta baareissa ja olet yli 190cm pitkä,ikää ei kuitenkaan saisi olla yli 27v.
Jos siis tunnistat itsesi näistä kriteereistä,mene helsingin yöelämään,sinua odotetaan!!
Muita ei...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Gibsy

8.1.2004 12:53

Aika paljon vaikutta käytös vaikka kännissä olisikin.. Olin "vanhempien ihmisten" baarissa viettämässä iltaa, niin illan aikana tuli melkei 10 vanhaa kännistä ukkoa lähentelemään ja kertomaan kuinka kiva on pitkästä aikaa nähdä nuorta lihaa... Yks kehtasi kysyä paljon maksaisi viettää yö kanssani, rahaa kuulemma löyty enemmän ku itse tienaisin koko vuonna.. Näin käy, kun on vanhempia näköpiirissä, sit on kiva veikkailla kuinka monella on ikäiseni tytär.. ja tyttärellä kavereita.. Nuoremmat taas osoittavat yrityksensä kehumalla siinä kunnossa, et räkää lentää päälle. Aina ovat jotenkin nämä yrittäjät muita parempia. Paras on kun eivät usko, että lämmittelyt 5% humalas ei tuota tyhmine juttuinee tulosta, niin sit saa kuulla olevansa pihtari tai huora.. Ja kun varattua naista ei niin hirveästi kuitenkaan kiinnosta yhden yön kännipuuhat..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

mieeh

13.1.2004 02:13

Olen tällänen 20v nuorimies, ja ulkonäkö ihan kohdillaan..

Kyllä vanhemmatkin naiset osaa tivata ja ei lopeta millään vaikka kuinka koittaa sanoa ensin kohteliaasti, sitten hieman suoremmin että ei kiinnosta! olin hetki sitten pakon saattelemana sellasissa humppa-tansseissa mis keski-ikä ehkä jotain 40. siel monet, siis ainakin 10 vanhempaa kännistä naista pyysi humpalle ja hymyili "vienosti". koitti kehittää keskutelua omasta asunto lainasta, tai uuden auton hommaamisesta.. yks jopa avautu kuinka sen entinen mies ón menny uudestaan naimisiin. siis voisko vähempää kiinnostaa? mikään ei oo kauheempaa ku 40+ naiset räkäkännissä!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Nice1

22.1.2004 20:49

Joskus tuli kysyttyä naiselta ihan suoraan:
Mennäänkö nussiin?
Siihen mimmi vastasi(ihme) että painu vittuun!
Pakkohan se oli saada viimeinen sana toteamalla:
No niin ois tarkoitus, ellet kakkoseen heti anna. :D

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Wonder_04

24.1.2004 01:05

Mitäs ihmeellistä siinä on että nainen vastasi että painu vittuun..ja todella asiallinen vastauskin vielä irtosi,että "pakkohan se on jos heti kakkoseen anna"...ja sitten vielä ihmettelet jos et saa...joo,tosi ihme juttu...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

doh

9.7.2004 18:06

mikä naisii vaivaa? Välil oikeen huomaa että ne pitää musta ja tulee puhuu...seuraavan päivän niit ei kiinnosta pätkääkään ja sama homma ens viikol

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

rumille

15.11.2004 13:25

Yhtenä nyrkkisäntönä varsinkin meille ulkonäköraijoitteisille voidaan pitää sitä ettei koskaan lähesty naista suoraan edestä. Silloin nainen ehtii jo kaukaa havaita mahdollisen kaljamahan tai että pitää pitää kiinni kaiteista kun on niin pleksit. Suoraan takaa lähestyttäessä taas säikähtäminen on ongelmana. Lähesty siis etuviistosta noin 60-90 asteen kulmassa naista kohti.
Älä aluksi puhu kohti naista vaan ohi, katsellen samaan suuntaan kuin hän. Näin vaikuttaa että olet kaverillisesti jutustelemassa etkä heti pesää kärkkymässä. Puhu koko ajan, jos puheeseen jää yli 3 sekunnin tauko ettei kumpikaan puhu on peli menetetty. Aiheella ei ole väliä. Toimivia aiheita ovat olleet mm kunnallisvaalit. Jos naisella on kavereita, jutustele myös heille välillä, pitäen kuitenkin pääpaino ensisijisessa kohteessa. Näin et vaikuta liian epätoivoiselta ja lisäksi ensikohteen kariutuessa esim seurusteluun tms. on varasuunnitelma jo valmiina.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

huikka_huttune

12.9.2005 18:31

Live-kontaktivammaisia kaikki tyyni, akat ja ukot, siitä paras todiste on kännykkähösöttäjien lukemattomat laumat.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

HarBisoni

26.9.2005 13:34

Tiedättekö mikä on SUSIRUMA?

Se on se edellisillan hoito kenen vierestä aamulla herää ja tietysti käsi on jäänyt sen toisen alle ja sitä mieluummin KALVAA sen kätensä poikki että pääsee PAKOON kun että herättää sen toisen!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

syysQ

4.12.2005 17:41

Mielestäni parhaiten onnistuu kun jotenkin vain ajautuu juttelemaan jonkun kanssa. Yleensä sitä vain sitten juttelee jonkun kanssa illan,mutta tällä menetelmällä on joskus löytynyt seurustelukumppanikin. Harvemmin niin idiootteihin törmään että suoralta kädeltä kehoittaisin painumaan helvettiin. "Miksi sä näytät noin myrtsiltä?" ,ei muuten toimi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Yks poikamies vaan

10.7.2007 14:01

Parhaiten onnistuu pokaamisessa, jos ei ole takoituskaan pokata. Vaan mennä ihan vaan muuten vaan juttelemaan. Varsinkin, jos olet varattu. Koitat olla ettei vaan kukaan kiinnostu. Sit jos ei kiinnosta niin se tuntuu olevan vielä joku extra lisä joillekin naisille, kun pakko saada. Mut annas olla jos meinaat että tänään löytyy seuraa niin ei mihinkään=)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi