Pysyvästi rakastunut

Kestävän parisuhteen mysteerit alkavat paljastua.

Jotkut saavat mielihyvää tuottavan dopamiinimyrskyn saman ihmisen kanssa vuodesta toiseen.
Jotkut saavat mielihyvää tuottavan dopamiinimyrskyn saman ihmisen kanssa vuodesta toiseen.

Pitkä, onnellinen parisuhde on monen unelma. Uusi tutkimus paljastaa, että pitkät parisuhteet saattavat olla ainakin osittain biologisten ominaisuuksien ansiota.

Kestävää parisuhdetta kaupataan usein intohimosuhteen vaihtoehtona. Tutkijatkin ovat väittäneet rakastumisen tunteen hiipuvan alle kahdessa vuodessa. Evoluutioantropologian professori Helen Fisher kumoaa uskomuksen. Aivotutkimuksin on pystytty osoittamaan joidenkin ­kauan yhdessä olleiden parien pysyvän hyvin rakastuneina jopa yli kaksikymmentä vuotta. Neuropsykologian tutkijan Bianca Acevedon mukaan 20–40 prosenttia yli kymmenen vuotta kimpassa olleista on edelleen hullaantuneita toisiinsa.

Kyselyssä intohimoisiksi tunnustautuneiden aivot näyttivät skannauksissa samanlaisilta kuin vastarakastuneilla, ja esimerkiksi aivojen palkkiokeskus aktivoitui rakasta ajatellessa. Kestävässä parisuhteessa aivot itse asiassa tuottavat mielihyvää vielä rakastumistakin laajemmilla alueilla: kiintymyksen, huolenpidon ja sitoutumisen alueet aktivoituvat rakkaan seurassa.

Pitkä suhde saattaa olla myös hajuaistin varassa. Scientific American Mind uutisoi tammikuussa, että varsinkin pitkään parisuhteessa olleet pystyvät haistamaan oman kumppanin kemosignaaleja, eräänlaisia ihmisten feromoneja. Tämän oletetaan vahvistavan kykyä ymmärtää toista. Parisuhteen syvetessä toisen mielialoja ja tunteita opitaan tajuamaan paremmin, ja usein kumppanin tuntemukset "aistitaan" pelkän nonverbaalin viestinnän avulla.

Viisaskaan kumppani ei kuitenkaan osaa lukea ajatuksia, muistuttavat suomalaiset parisuhde­asiantuntijat. He kehottavat lausumaan ääneen, sillä telepatia ei toimi.

Muita keinoja pitkään parisuhteeseen ovat esimerkiksi se, että hyväksyy kumppanin muuttumisen, sanoo kasvatuspsykologian professori Kaarina Määttä.

Luovasti seikkailumielellä elävät parit nauttivat arjesta, eivätkä kyllästy ja turru helposti. Läheisyys ja yhdessäolo tuovat suhteeseen ren­toutta, ja avoimuus ja luottamus toiseen parantavat seksielämää.

"Onnelliset parit varaavat aikaa huvitteluun ja hauskuuteen. Kumppanien yhdessä harrastamien miellyttävien toimintojen määrä on hyvä avioliiton onnistumisen ennustaja", ar­vioi Määttä. Hänen mukaansa parisuhteessaan tyytyväiset elävät terveempinä ja neljä vuotta pidempään kuin eronneet tai suhteessaan onnettomat.

Pitkässä parisuhteessa vaarana on huolten ja ongelmien kasaantuminen. Kyky selvittää ristiriitoja on ratkaiseva ennustaja suhteen kestolle. Riitoja ei ratkaista toisen persoonallisuutta muuttamalla vaan neuvottelemalla. Kumppania ei pidä nolata tai arvostella julkisesti. Kodin rituaalit vahvistavat parisuhteen rakennetta, estävät ristiriitoja ja vähentävät stressiä. Määtän mukaan yhteisen maailman luominen vaatii aikaa. Kaikkien ei tarvitse esimerkiksi puhua mahdollisimman paljon tai tehdä asioita niin kuin muut. Jokainen pari on erilainen, ja persoonaltaan oudot voivat onnistua, jos osapuolet sopivat toisilleen.

Pitkässä parisuhteessa vaaditaan henkilökohtaista kasvua, selvitti Tuula Pukkala väitöstyössään Millaiset avioliitot kestävät? Pukkalan mukaan parisuhteen kestävyyttä selittävät tunne, taito ja yhdessä pysymisen päätös. Pysyvässä suhteessa rakastuminen muuttuu rakastamiseksi. Kumppanit oppivat puhumaan omasta seksuaalisuudestaan ja päättävät sitoutua toisiinsa, vaikka aina ei olisi kivaa. Keskinäinen huumori on yhdistävä tekijä.

Parisuhteen kestävyyteen vaikuttavat myös kumppaneiden henkilökohtaiset ominaisuudet. Vahva itsetunto, itsenäisyys, itsearvostus, hyvä itsetuntemus ja kyky sietää stressitilanteita helpottavat hyvän parisuhteen muodostamista. Parisuhteen pysyvyyttä parantavat myös hyvä koulutus, terveys ja talous, minän vahvuus ja energisyys sekä motivaatio, mukautuvuus ja empaattisuus. Yhdysvaltalaisen 40 vuotta kestäneen seurantatutkimuksen mukaan hyvä itsehillintä 4-vuotiaana ennustaa kestävämpiä liittoja.


Lähteet: Kaarina Määttä: Kestävä parisuhde. WSOY 2006. Walter Mischel: Columbia.edu/cu/psychology 2.4.2012. Neural correlates of long-term intense romantic love. Oxford Journals, Social Cognitive and Affective Neuroscience. January 2011. Partners Can Smell Each Other’s Emotions. Scientific American Mind. January 2012.

7 kommenttia

shiwan8

28.4.2012 14:15

No, miksikäs ei? Todennäköisyydet ovat varmaankin tuollaisen vastaan tulemista ja molemminpuolisuutta vastaan, mutta voihan se olla mahdollista.

PS: Hetken kuluttua tänne tulee joku joka toteaa ettei tuo pidä paikkaansa koska sen esiintymistodennäköisyys on alle 100% tapauksista.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Vastauspassiiviaggressioon

30.4.2012 16:38

Ei tämä pidä paikkaansa, koska esiintymis todennäköisyys on alle 100%

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Aivokemiaa

1.5.2012 11:22

Harmi , että itsellä ei aivojen palkkiokeskus ole tuota kestorakastuvaa mallia. Jossain vaiheessa tulee aina se tympääntyminen ja uuden etsiminen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

1.5.2012 20:18

^ kaikki eivät vaan ole sitoutuvaa sorttia.

"Kyky selvittää ristiriitoja on ratkaiseva ennustaja suhteen kestolle."

Ja jos ei ole todellista sitoutumista toiseen, ei ole myöskään edes halua lähteä selvittämään ristiriitoja. Tahdosta on niin paljon kiinni.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

siismitah

1.5.2012 22:36

Siis tuossa kuvituskuvassahan on kaksi naista. Hirveä moka!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kolmipiippuinenjuttu

3.5.2012 12:06

Jotenkin uskon, että pitäisi löytää se oikea. Niitä voi olla useitakin mahdollisuuksia. Uskon myös vähän geeneihin. Joillakin on sitoutumiseen sopivat geenit ja toisilla ikuisen seikkailijan geenit. Sitten uskon myös kiintymyssuhdeteoriaan. Joillakin on niin epävarma lapsuus takana, etteivät he osaa kiintyä luottavaisesti toiseen, vaan ajautuvat mahdottomiin suhteisiin ja itse sössivät ihmissuhteensa vielä. Moni ei tiedä, miten intiimi ihana ja syvä voi pitkä parisuhde olla. Kun tuntee toisen todella hyvin, luottaa ja rakastaa. Kommunikaatio, yhdessäolo ja seksi saavat ihan uuden ulottuvuuden. Sitä ei pinnallisista suhteista löydy.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

moioioi

13.5.2012 22:06

'siismitah'
eipä tainnut tulla mieleen että on olemassa myös lesboja. TT____TT

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi