Viisi tapaa, joilla ensisuudelma onnistuu

Ensisuudelmavideo kiertää Facebookissa. Osaatko sinä tehdä sen oikein?

Elokuvat ovat täynnä täydellisiä, elämää mullistavia ensisuudelmia, mutta todellisuudessa tuo huulten ensikontakti toisen kanssa ei suju aina mutkitta. 

On luonnollista jännittää ensisuudelmaa uuden ihmisen kanssa, eikä se ikinä muutu, vaikka sinulla olisikin pitkä historia suukottelussa. Kyse on kuitenkin aina kahden uniikin suun kanssakäymisestä, ja se on aina hieman outoa.

Joskus haastavat ensisuudelmat kuitenkin onnistuvat. Siltä se ainakin näyttää ohjaaja Tatia Pilievan lyhytvideossa First Kiss, joka valloitti Facebookin tänään tiistaina. Videolla näytetään kymmenen toisilleen tuntemattoman parin ensisuudelmat. Herttainen video onkin ollut suuri hitti, sillä ensimmäisen vuorokauden aikana se keräsi jo yli miljoona katsojaa.

Koska ensisuudelmat puhuttavat, listasimme teille viisi asiaa, jotka kannattaa pitää mielessä, jotta ensimmäisestä suutelukerrasta tulee aidosti ikimuistoinen.

Kuva: Antonioguillem - Fotolia.com

1. Sulje silmiäsi...

Kuvittele itsesi upottautuneena hetkeen. Olet tilanteessa mukana ja suutelu sujuu oikein mukavasti ja lämpimästi. Mutta kun hieman avaat silmiäsi valmiina erottamaan itsesi toisesta huuliparista vastassasi on kieroon katsova silmäpari. Tai mitä pahempaa; silmät jotka katsovat muualle. Ethän itsekään haluaisi tuntea itseäsi tirkistelyn kohteeksi tai niin tylsäksi, että kumppanisi tiirailee jo muualle ennen aktin loppua. Silmien ummistaminen oikealla hetkellä on siis hyvin tärkeää.

2. ..mutta pidä ne auki H-hetkellä

Olet niin innoissasi, että suljet silmäsi ennen kuin huulenne koskettavat. Mutta mitä jos oletkin lukenut signaalit väärin kumppanisi ei haluakaan vastata moiseen tunteenpurkaukseen? Jäät hänen eteensä silmät ummessa, huulet mutrulla ja muistutat iilimatoa valmiina tarttumaan kiinni hänen kasvoihinsa.

3. Koskettele sopivasti

Suuteluun kuuluu koskettelu, eikä käsien asettelu omaan syliin ole rennoin asento. Mutta kovakourainen tarrailu tai hiusten repiminen ei sytytä ketään. Kyseessä on ensimmäinen romanttinen kontakti, joten tietynlaisen rajan ylläpitäminen on sallittavaa, ellei jopa pakollista.

4. Pidä kielesi kurissa

Ensisuudelman aikana on vaikea tietää minne kielesi laittaisit. Ehkä kumppanisi odottaakin hellää pientä pusua huulille. Jotkut yllätykset, kuten toisen limainen kieli syvällä kurkussasi, eivät ole aina niin kivoja. Maltti on valttia, sillä tasapaino näitten kahden vaihtoehdon välillä löytyy kyllä tutustuessasi kumppanisi kehonkieleen paremmin.

5. Rentoudu

Suutelun kuuluu olla hauskaa, eikä robottimainen kehonkäyttö ole ikinä varsin sytyttävää. Ethän halua kumppanisi kuvittelevan, ettet nauti tilanteesta. Rentoutuessa kuuluu myös muistaa hengittää nenän kautta. Tekohengityksen antaminen hapenpuutteiselle ei myöskään kuulu Top10 kiihottavimpiin tekoihin.

Lähde: Gurl.com

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi