Hitit

Ja näin heiluu laukku. Mutta mitä merkkiä?

Käsilaukkujen ABC

Kahdeksan vuotta sitten se alkoi: Guccit ja Luiskat ja etenkin feikit sellaiset alkoivat yleistyä Helsingin katukuvassa. Viime vuodet kehitys on ollut eksponentiaalista.

“Monogrammi oli maailmalla passé jo 1998, kun se alkoi Suomessa yleistyä. Se on menettänyt prestige accessory -asemansa, siitä on tullut muotia. Sama tapahtui Prada-laukulle 1990-luvun lopussa”, tietää muotikuvaaja Outi Broux. Oma osansa merkin kulumisella on ollut kopiotehtailulla. Kiinasta saa “luksusta” 20 eurolla.

Luksuslaukut ovat kuitenkin yhä pop. Näin uskoo mm. Ruotsin muotidiktaattori VeckoRevyn 24-vuotias päätoimittaja Ebba Von Sydow. Viime vuosien must-laukut ovat olleet Kate Mossin kanniskelema Mulberryn Bayswater, Olsenin kaksosten suosikki Fendin Spy Bag ja Gwyneth Paltrow’n käsikynkässä kulkenut Tod’sin Kate.

Valtava kopiotuotanto ja keskiluokan kyky ostaa hieman halvempia luksuslaukkuja on johtanut siihen että Voguen sivuilla esitellään yhä kalliimpia ja harvinaisempia laukkuja. Himottuja harvinaisuuksia olivat mm. Sinkkuelämää-sarjassakin esiintyneet 5 000 euroa maksavat Hermés’n Kelly- ja Birkin-laukut, joita joutuu jonottamaan kuukausia.

“Luksuksen idea ei ole olla isoin, vaan uniikein ja intiimein”, totesi Fendin johtaja Michael Burke. Luksusta on siis vaikea saatavuus.

“USA:ssa jonotuslistat ovat se juttu, Euroopassa ihmiset ovat sellaisia, että jos ette myy, niin ei sitten”, Broux toteaa.

P.S. Timen luksusliite veikkaa vuoden 2006 laukuiksi Ralph Laurenin Ricky Bagia, Hermés’n Garden File Bagia ja Louis Vuittonin Globe Trotteria.

Stella McCartneyn tennismallisto

Beatle-tytär Stella McCartney on suunnitellut Adidakselle kevääksi tennismalliston. Mallistossa on hyvin “epätennismäisiä” värejä oranssia, vihreää, maan- ja neonvärejä. 1980-luvulta vaikutteensa imenneen malliston reliikki on tenniskassi, jossa lukee tennisplayers do it on court. Mallistoon kuuluu myös uimapuvut, sali- ja juoksuvaatteet. Kaupoissa maaliskuussa.

Fashion show netissä

Etkö taaskaan saanut kutsua huippumuotitalojen näytöksiin? Ei hätää. Voit myös katsoa netistä, miltä kevät–kesä 2006 -mallistot näyttävät cat walkeilla.

Ainakin seuraavilla muotitaloilla on sivuillaan hyviä videopätkiä kevään näytöksistä.

  • www.marcjacobs.com
  • www.louisvuitton.com
  • www.chanel.com
  • www.celine.com

Shu Uemuran siveltimiä Suomeen

Maailman parhaaksi ripsenkääntäjäksi tituleerattu japanilainen Shu Uemura tuo siveltimensä Suomeen – kylläkin Diorin valepuvussa. Shu Uemura nimittäin valmistaa siveltimet Dior Backstage -merkille. Siveltimiä myydään erikseen ja settinä, johon kuuluu mm. puuteri-, rajaus- sekä huulisivellin. Siveltimet rantautuvat kesäkuussa Dioria myyviin kosmetiikkaliikkeisiin.

Puma golffaa

Kovaa nousua 2000-luvun alun tehnyt Puma tekee ensi kesänä ensimmäisen golf-mallistonsa. Mallistoon kuuluvat vaatteet, kengät ja asusteet ja sen tunnistaa 18 reikää -logosta. Tavoitteena on pukea nuoret golffarit, jotka eivät innostu perinteisestä golftyylistä. Puma-golf-malleilla on mm. tatuointeja! Iik, Sekös golffari-sedän saa haukkomaan henkeään. Kenttäkelpoisia kuitenkin. Kaupoissa tuotteet ovat helmikuussa.

Seis silmäpusseille

Skin Doctors, Australian lahja Hollywoodille, on nyt suomalaistenkin saatavilla. Sarjaan kuuluu mm. hampaiden valkaisija ja ihon sisään kasvaneiden karvojen poistaja. Ensin kauppojen hyllyille saapuu Eyelift-seerumi, joka lupaa kohottaa silmäluomia ja kiinteyttää ihoa. On muuten ensimmäinen Cityn kokeilema silmänympärystuote, jonka vaikutus tuntuu.

Skin Doctors Instant Eyelift 47 e.

Ruiski ruskeaa

Kaupan hyllyt pursuavat erilaisia itseruskettavia voiteita. Moni jättää jälkeensä vain tahmeat kädet ja läikikkään ihon, Nivean uutuus Sun Touch Self Tan Spray on poikkeus, Cityn koe-eläimen mukaan se ruiskii 20 senttimetrin päästä tasaisen rusketuksen. Ruiske myös imeytyi testitilanteessa erittäin nopeasti.

Nivea Sun Touch Self Tan Spray (125 ml) 10 e. Kaupoissa maaliskuussa.

TOP 3 Hollywood-leipomot

  1. Billy’s Bakery New York
    Katie Holmesin suosikki.
    (184 9th Avenue)
  2. Toast Bakery Cafe Los Angeles
    Mahdollisuus törmätä frendeihin: Courtney Coxin tukikohta (8221 West 3rd Street)
  3. Crumbs Bakeshop New York
    Jay-Z:lle maistuu. (1371 Third Avenue)

Lähde: In Style

TOP 3 Brändit 2006

  1. Guess
    “Kamppiin avattavassa uudessa myymälässä on vihdoin myös Guessin luksusbrandin Marcianon alusvaatteita.”
  2. Grey Goose -vodka
    “Premium vodkien aika on koittanut. Handeli on ottanut myyntiin yli kolmekymppiä pullolta maksavan Grey Goosen.”
  3. Mustat timantit
    “Herrasmies ei sijoita epämääräisiin sissistemuihin, vaan hankkii kivensä respektaabelilta trokarilta.”

Lähde: Tuomas Vimma

TOP 3 Naisten tuoksut

  1. Donna Karan: Be Delicious
  2. Dolce & Gabbana: Light Blue
  3. Gucci: Envy Me

Lähde: Silja Line/Tax Free

Turhuuksien rovio

  • 375 e
    Rantakausi alkaa! Oletko valmis? Kai varustukseesi kuuluu jo Hermés’n kalakuvioinen rantapyyhe?
  • 23 000 e
    Maksoi Kimi Räikkösen viikonlopun lentomatka Leville vuokratulla yksityiskoneella. Samaa konetta vuokraa Tarja Halonen.
  • 62 500 e
    19-vuotiaat teini-idolimiljonäärikaksoset Mary-Kate ja Ashley Olsen satsasivat kunnolla kelloihinsa. Kultaisen erikois-Rolexin hinta.
  • 168 milj. e
    Guccin entisen pääsuunnittelijan Tom Fordin omaisuus arvioiden mukaan. Omaisuus kerätty 13 vuoden aikana.

3 kommenttia

Hahhahhaa

16.2.2006 01:26

Brouxin kommentti : "“Monogrammi oli maailmalla passé jo 1998, kun se alkoi Suomessa yleistyä." Jaa että passé.. missä?? Meillä Suomessako? Ainakaan ns vanhan rahan edustajien keskuudessa monogrammi on yhä se ainoa "hyväksi koettu" LV:n malli, sekä Siomessa että maailmalla. Jos Broux tarkoittaa monogrammin olevan passé sen vuoksi että esim venäläis-äkkirikkaat tai muuten vaan 101% tyylitajuton ämmä vieroksuu monogrammia sen yksinkertaisuuden vuoksi, ei tämä tarkoita sitä että se olisi passé . Tiedättekö mikä muuten mahtaa olla Liisa Virtaskan ylivoimaisesti suosituin malli ?? Justd. det, monogrammi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Justniinjoo

16.2.2006 01:27

Eiks se oo Broux joka on passe?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ali L

21.2.2006 20:44

Sorry vaan Outipa on oikeassa... Talla kertaa. Monogrammilaukut (siis ne sellaiset missa ei melkein taustaa nay merkkiprintin takia) on todella passe. Euroopassa seka Jenkeissa joka lahiomurkulla aito tai feikki kadessa - laskee arvostusta kummasti ja lujaa. Toisin kuin uusvanhat, suunnittelijoiden pikkuhiljaa markkinoille tuomat "merkittomat" laukut (tai sitten logo on alyttoman suuri, 80-luvun tyyliin, TJEU Prada). Toisin sanoen, discreet is the word of the day...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi