Kesä tuo tatuoinnit

Tatuoituja naisia kohtaan suunnataan edelleen takapajuisia ennakkoluuloja.

Näin loppukeväästä talvivaatteet sullotaan varastoon ja niukemmat releet kaivetaan esiin. Kaupunki herää eloon täysin uudella tavalla. Vaatteiden vähentyessä näkyviin tulee myös yhä enemmän tatuoitua pintaa, etenkin naisilla.

Millaisia tatuointeja kesä tuo tullessaan?

”Tällä hetkellä värikkäät tatuoinnit ovat tosi suosittuja. Aika paljon löytyy old school -tyyliä: kukkaa, ankkuria, sydämiä, timantteja ja pin up -juttuja. Totta kai saattaa olla tosi erityyppisiä. Myös maalauksia jäljitteleviä, art nouveau -tyyppisiä tatuointeja näkyy paljon”, kertoo Naisen iholla – 32 tarinaa tatuoinneista -kirjan (Tammi 2013) kirjoittanut Jenny Belitz-Henriksson.

”Paljastuuhan sieltä myös niitä 1990-luvun tribaalejakin tietysti. Ne ovat osa suomalaista tatuointihistoriaa ja niitä tehdään edelleen paljon, vaikkei välttämättä niissä trendikkäimmissä paikoissa.”

Naisen iholla -kirja kertoo 32 tarinaa tatuointien taustalla. Kirjan kohteiksi valikoitui naisia erilaisista asemista, ikäryhmistä ja elämäntilanteista. Mukana on niin taidemuseon johtaja, kirjanpitäjä, päihdehuollon esimies kuin eläkkeellä oleva yläkoulun opettaja. Nuorin heistä on 17-vuotias, vanhin 67. Kirjan ovat kuvittaneet kauniilla, iholle menevillä valokuvillaan Laura Oja ja Raisa-Kyllikki Ranta.

Ennakkoluuloja

Belitz-Henriksson lähti kirjaprojektiin, koska halusi purkaa naisten tatuointeihin kohdistuvia ennakkoluuloja.

”Yleisin on varmaan se, että sanotaan, ettet voi tehdä tätä tai tuota työtä, koska sinulla on tatuointeja. Valitsin kirjan naiset ammatin perusteella, koska halusin näyttää, että kuka tahansa, ainakin lähes, voi olla tatuoitu.”

”Usein sanotaan, että olisit niin nätti tyttö, mutta miksi olet mennyt sotkemaan itsesi? Mullekin on kaksi vanhempaa rouvaa tullut sanomaan, kun olen ollut kolmen lapsen kanssa ruokakaupassa, että näytät ihan hirveältä. Mulla on aika paksu nahka, mutta se ei varmaan tunnu lapsista kivalta”, Belitz-Henriksson kertoo

Onkin korkea aika, että asenteet muuttuvat.

”Tatuoinnit ovat Suomessa todella yleisiä ja tuntuu, että lähes kaikilla on ainakin yksi pieni kuva. Vielä muutamia vuosia sitten Helsingin keskustan isossa tavaratalossa joutui naismyyjä peittämään tatuointinsa, mutta nyt siellä on ihmisillä näkyviä tatuointeja.”

Vahvaa osaamista

Tatuointikulttuurin eteneminen näkyy myös tekijäpuolella. Vaihtoehdot ovat lisääntyneet huimasti ja taitavia tekijöitä tulee päivä päivältä lisää.

”Viiden vuoden aikana on tullut paljon hyviä, nuoria tekijöitä, myös naisia. Monella on taidealan koulutus.”

Mistä tietää, kenelle kannattaa antaa ihonsa tatuoitavaksi?

”Kannattaa miettiä, mitä tyyliä haluaa. Puskaradio kertoo aika hyvin, kuka osaa mitäkin. Kannattaa mennä myös liikkeeseen keskustelemaan tatuoijien kanssa. Myös netistä näkee hyvin, millaisia tatuointeja kukin on tehnyt.”

”Tatuoijien ammattitaito on myös sitä, että osaa pitää huolen siitä, että asiakas saa mitä haluaa. Se on aika intiimi hetki, joten yhteys pitää löytyä. Jos ei yhtään synkkaa, niin homma ei natsaa.”

Tatuoinneissa on myös riskinsä. Niitä nimittäin saattaa haluta lisää. Paljon.

”Pari-kolme kuvaa riittää monelle, mut kun niitä ottaa lisää, niin tulee helposti se innostus.”

18 kommenttia

MBL

17.5.2013 10:14

Tatuoinnit ovat yksi esimerkki siitä, miten elintaso on ihmisten huomaamatta noussut ja noussut jatkuvasti. Nykyään on mahdollista pistää rahaa tuollaiseenkin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jugular

17.5.2013 12:43

No mutta entä jos ne tatuoinnit _ovat_ rumia tai sisältävät kaikista väsyneimpiä kliseitä tai symboliikkaa? Vaikea on olla olematta ennakkoluuloinen tällaisessa tapauksessa, ja ne kattavat kuitenkin valtaosan tatuoinneista.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

EnnakkoluulotKunni

17.5.2013 13:15

Tatuoinnit on niin juntteja, takapajuisia ja amiksia. Ja yleensä myös aikast rumia. Kertovat lähinnä oman puuttuvan yksilöllisyyden epätoivoisesta korostamisesta. En ole nähnyt kuin kaksi fiksua tatuointia, yhdellä arktisellavaeltajalla kainaloon tatuoidun hetun ja yhdellä Afgoissa sotineella kaverilla rintaan tatuoidun veriryhmän.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Unohtuipa

17.5.2013 13:17

Niin ja sitten yksi tatuointi joka ei häirinnyt oli kaikkein kuumimmalla beibellä ikinä korvan taakse tatuoitu pieni kysymysmerkki. Mut hänpä olikin niin hotti, että olisin katsonut läpi sormien ihan mitä tahansa =)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

usnor

18.5.2013 12:48

Eiköhän valtaosa ihmisistäkin ole aika tavallisia, joten on aika oletettavaa, että tavallisilla ihmisillä on tatuointeja tavallisista aiheista. Tatuointi ei myöskään siitä iholta mihinkään haihdu, niin siksi luulisi, että varmat ja ajattomat aiheet on suosituimpia. Trendikkäät jutut helposti mielletään kiinnostavimmiksi ja erikoisimmiksi, mutta jos trendi on vaan pieni ohimenevä tuulahdus, niinkun yleensä on, niin se näyttää vuoden päästä armotta vanhanaikaiselta, saatika kymmenen vuoden päästä. Lisäksi, tatuoinnin pysyvyydestä johtuen vois myös ajatella, että eniten tatuointeja haluaa ihmiset, joiden luonteelle pysyvyys sopii.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ketsuppi sinappi

18.5.2013 15:05

Lehmät laitattavat polttomerkkinsä ihoon. Jotta tunnistautuisivat orjuutensa.
Lehmiä näkyy olevan liikenteessä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Marklar

18.5.2013 18:32

@MBL, Juuri näin. koska kehitysmaissa ei koskaan ketään ole tatuoitu...
Tatuoinnit eivät mitenkään kuvasta varallisuutta, tatuoinnit ovat olleet osa aasialaista kulttuuria tuhansia vuosia ja lähes kaikilla on ainakin pienitatuointi.

Euroopassa & Amerikassa taas tatuoinnit ovat hiukan erillaisessa asemassa meidän nykykulttuurissa, juuri sen takia mm. että voi leimaantua hörhöksi/rikolliseksi mikä on aivan naurettavaa.

- Tatuoinniton

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Francesco Sinibaldi

19.5.2013 15:28

Luminous sound.

You dream
in the sound
of a luminous
darkness, your
delicate care
appears in my
mind like a
loving idea.

Francesco Sinibaldi

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jugular

19.5.2013 16:08

Tarkoitin sitä, että kuvasto tuntuu lähinnä olevan yläasteen ruotsinkirjan marginaalista tai B-luokan rockbändien levynkansista. Tietysti, jos kokee pääkallon, pelikortin, väärin kirjoitetun kiinalaisen merkin tai tribaalikuvion itselleen kovin merkittäväksi, niin mikäpä siinä. Mutta siinä tapauksessa lienee turha valittaa ennakkoluuloista tai väheksynnästä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Tatuoituuu

20.5.2013 22:15

Eikös jokainen ihminen saa tehdä iholleen mitä lystää. :) Mitäs se teitä muita ihmisiä niin kauheasti liikuttaa loppujen lopuksi? Ja tämä sama periaatehan pätee jokaisessa asiassa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kekeko

20.5.2013 22:32

Jos ihan pakko ois ottaa tatuointi niin se olisi piste tossa persreiän sisällä... se ei ainakaan rumentaisi niin paljoa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Aethyr

21.5.2013 16:53

Mielenkiintonen näkemys, että puhdas iho olisi takapajuinen ennakkoluulo. Tiä sitte minkälaisessa saunassa tai suihkussa pitäis käydä että alkais ajattelemaan samalla tavalla. Kirjoittaja on tässä kohtaa erityisen kokenut. :D

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

n11111

23.5.2013 18:29

Miksi tatuoinnit häiritsevät ihmisiä niin paljon?:D Eikö jokainen saa näyttää siltä miltä itse haluaa?
Ne ovat itsensä ilmaisun muoto siinä missä pukeutuminenkin ja mahtaa olla kapea katsomus elämään kun tällaiset asiat haittaavat niin hirveästi. Älkää olko niin hirveitä mielennepahoittajia,
elämässä on tärkeitäkin asioita :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Niminen48

24.5.2013 07:42

Miksiköhän näitä markkinointikuvia on vain tuoreista tatskoista?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Dirika

24.5.2013 13:28

En muuten tainnut kertoa, että millä alalla olen. Olen sillä alalla, joka määrittelee sen, mainostetaanko mediassanne vai ei. Kiitos kun sensuroitte kommenttini. Pysyvä muistijälki jäi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

29.5.2013 09:02

The only difference between tattooed people and non tattooed people is...
...tattooed people don't care if you're not tattooed.

Tämä pitää mun mielestä täysin paikkansa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

tatuoimaton

4.6.2013 23:16

"The only difference between tattooed people and non tattooed people is...

...tattooed people don't care if you're not tattooed.

Tämä pitää mun mielestä täysin paikkansa."

Poikkeuksista huolimatta pitää paikkansa. City.fi nimisellä sivustolla taivastellaan tatuoituja. Todella absurdia.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

bjanrne

7.10.2013 18:14

Mun mielestä tatuoituja ei mollata missään. Osa kuvista on kauniita, osa ei. Monet näyttävät kauempaa mustelmilta, suonikohjuilta tai lialta ja vasta lähempää tajuaa tatuoinneiksi. Samalla tavalla kaikkea ympäröivää ehkä automaattisesti arvottaa esteettiseksi tai epä-esteettiseksi.

Nuoremmilla ihmisillä tatuoinnit ovat niin yleisiä, että ihminen, jolla ei ole tatuointia tai lävistystä, alkaa olla harvinaisuus, tosi persoonallinen :).

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi