Kun nahka palaa

Polttotatuoinnin kuuma ABC

Polttotatuointi täytyy pitää puhtaana tai edessä on antibioottikeikka.
Polttotatuointi täytyy pitää puhtaana tai edessä on antibioottikeikka.
Kaksi raavasta miestä pitää kiinni kolmatta, jonka rintaan upotetaan ristin muotoinen polttorauta. Kyseessä ei ole Manaajan jatko-osa, vaan kahdeksan vuoden takainen Jyrki-ohjelma, jossa Veeti Kallio otti polttotatuoinnin itselleen.

Mitä Veeti edellä, sitä muut perässä. Helsingissä otetaan vuosittain jo satakunta polttotatuointia. Polttomerkintä maksaa tavallisen tatuoinnin verran, pienen kuvan saa noin sadalla eurolla. Innokkaimmin käristettäviksi tulevat 20–30-vuotiaat miehet.

"He eivät ole extreme-ihmisiä, on asiakkaina tavallisia pankkineitejäkin", Inky Queenin Wilma Schlizewski väittää.

No pain, no gain. Oikeaoppinen polttomerkki tehdään esimerkiksi kolvilla tai sähköllä toimivalla diatermiakoneella, jota käytetään myös ihokarvojen poistoon. Kolvin 200-asteinen kärki polttaa muutaman sekunnin toimenpiteessä ihoon toisen asteen palovamman, joka paranee kuukaudessa. ’Hoito-ohjeisiin’ kuuluu poltetun kohdan hankaaminen päivittäin karkean harjan kanssa, jotta iho ei parane.

"Helpointa on kynsiä syntynyt rupi pari kertaa pois. Mitä huonommin arpea hoitaa, sen parempi on lopputulos", opastaa His Master’s Tattoon Kimmo Venäläinen.

Hygieniasta kannattaa kuitenkin pitää huolta. Etenkin jalat tulehtuvat helposti.

"Tulehdustapauksessa on edessä aina antibioottikuuri. Tulehdus nostaa korkean kuumeen", Schlizewski kertoo.

Sini Länsman, 23, otti polttomerkin kuukausi sitten. Kahdeksan tavallisen tatuoinnin seurana komeilee vasemman olkanivelen kohdalla poltettu tähti, hänen 2,5-vuotiaan lapsensa kunniaksi.

"Pelotti mielettömästi. Ystäväni piti minusta kiinni ja tatuoija otti jaloillaan lukko-otteen jalallaan kädestäni", Sini muistelee.

Operaatio kesti kymmenen sekuntia. Järkyttävintä oli palaneen lihan haju.

"Kipu oli hetkellistä. Tavallisen tatuoinnin ottaminen sattui enemmän. Polttojälki oli vain viikon arkana. Inhottavinta oli, että haisin monta päivää palaneelle."

Ensimmäiset arpitatuoinnit tehtiin jo tuhansia vuosia sitten viiltelemällä tai polttamalla ihoa. Mikä siinä viehättää vieläkin?

"On ihmisiä, jotka haluavat kehoonsa koristeita, muttei vieraita aineita. He ottavat luomutatskan", Schlizewski toteaa.

Toisin kuin tavallinen tatuointi, polttomerkki ei ole ikuinen. Kymmenen vuotta ja arpi voi olla täysin huomaamaton.

"Polttotatuoinnista ei tule koskaan juuri sellainen kuin kuvittelee ja se on raa’an näköinen. Pakko myöntää, että tutut ovat kauhistelleet", Sini kertoo.

Helsinki Tattoo Art Exhibition VR:n makasiineilla 26.–28.3. Päivälippu 10e. http://www.hismasterstattoo.com ja http://www.inkyqueen.com

11 kommenttia

Mendes

13.3.2004 11:34

Itselläni on useita kuvatunlailla tehtyjä. Jotka merkitsevät minulle enemmän kuin pelkät kuvat. "Normaaleja" tatuointeja minulla on eripuolilla noin kahdeksan. Ensinmäisen polttomerkkini tein noin viisitoistavuotiaana itse,kuten lähes kaikki poltto/arpitatuoinnit.
Vastoin yleistä käsitystä voin sanoa ettei se "satu" sanan varsinaisessa merkityksessä. Esim. Käden ympäri menevä käärme jota tehtiin yksitoista tuntia oli paljon veemäisempi,kun se menee hermojen kohdalta.
Tosin asiassa kuin asiassa kipu on suhteellinen käsite,joillakin on luonnostaan "korkeampi" niin sanottu kipukynnys.....

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Q-us

13.3.2004 19:10

kyl perseellä saa....

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kipatsu72

9.4.2004 08:45

Hei, luin tatuoinneista juttua. Kertokaahan ihmiset, mikä tatuointi kävisi 32-v. kahden pienen lapsen äidille? Olen jo kauan halunnut tatuointia rintaan tai selkään, mutta mallia ei tahdo sitten löytyä millään!! Vinkkejä, otan vastaan!!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Qattus

24.4.2004 17:55

Kylla pitaa olla ihmisen tyhma etta menee tarkoituksella tarvelemaan vartaloaan! Elaman myota arpia tulee muutenkin ihan omiksi tarpeiksi, tatuaoinnit nayttavat hyvalta alle kolmekymppisilla mutta ei enaa sitten niin kivalta kun on viisikymppinen ja iho lerpattaa!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Hohhoijjaa

13.5.2004 21:06

Mitä väliä sillä on enää siinä vaiheessa? Jos viiskymppisenä iho on kulahtanut ja roikkuu niin tuskin pari venynyttä kuvaa juuri ihmistä rumentaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

El-Reino

18.5.2004 23:52

To: Kipatsu72
Älä mieti mallia, vaan aihetta. Taiteilija joka sen kuvan ihoosi piikkaa, osaa kyllä tehdä sinulle sinun aiheesta hienon kuvan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Tinttura

7.7.2004 23:05

Hei. minä sain kolmekymppisenä tatuoinnin lahjaksi ja olen oikein tyytyväinen siihen.e ole kertaakaan katunut.ajatteln että laitan vielä yhden.joku kysyi että kehtaako laittaa, kun on kahden lapsen äiti ,kyllä kehtaa.itse olen kolmen lapsen äiti.pieni tatska on ihan kiva jos ei liiallisuuksiin mene.totta kai kannattaa miettiä tarkkaa ottaako sen, koska se on kuitenkin ikuinen.ja sehän on jokaisen oma asia.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Warppi

11.5.2005 23:44

Sini, oletko täällä? Meillä jäi paljon kesken sillon.. -Kari

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

wiilli

11.10.2006 23:45

minulla on kesällä tehty polttotatuointi. kaverin kanssa haluttiin merkata ittemme samanlaisilla merkeillä ja nyt se komeilee ihollani. itse teimme niin että toinen painoi sen toiselleen. ensiksi yritettiin itse mutta ei sitä itse itselleen oikein pystynyt painamaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

utelija vaa

19.10.2006 20:37

miltä toi polttotatuoinnin otto oikeesti tuntuu?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

-td-

4.2.2008 22:32

itellä 2 itetehtyä tähteä molemmissa jaloissa ja samalla kertaa tuli tehtyä kaverille kans 2.ei tuntunu niin pahalta ku kuvittelin ja nyt on just harkinnassa josko sitä tänään väsäilis yhden uuden polttotatuleerauksen..
tosin voi olla että sitä rupee taas jännittään vaikka se aika turhaakin on kun ei sen pahemmalta tuntunu..toisaalt saattaa johtua et jännittää jo seki et toinen tulehtui viime kerralla tosi pahasti mut antibiootillahan siitä selvis sitte ja puolet kuurista on viel jäljelläki et ehkä sillä mennään sitte :D
suosittelen jos mieli tekee,kerranha tääl vaan eletään..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi