Millainen vartalo sellaiset simmarit

Mitä tapahtui 1980-luvun nuorisounivormulle 501:lle?

Ei ole aivan sama, mitä laitat yllesi rannalle. Vaikka esimerkiksi Baywatch-sarjan tähtösten uimapuvut näyttävät kovin samanlaisilta, niistä jokainen on erilainen, kantajansa vartalolle tehty. Esimerkiksi Pamela Andersonin kaula-aukko on huomattavasti antoisampi kuin tumman kollegan Yasmine Bleethin. Uimapuvulla voi korostaa parhaita - tai tietämättään - huonoimpia puoliaan.

Teimme uima-asuoppaan rantaeläimille, jotka haluavat korostaa parhaimpia puoliaan tai peittää heikoimmat. Lukijat, joilla on vahva itsetunto, hyppäävät nauraen seuraavaan juttuun.


Naiset

 

Miehet

 
Iso takamus
Pienennä sitä alaosalla, joka peittää takamuksen. Koristenauha tai kuvio rintojen kohdalla vie huomion takamuksesta. Kai yläosasi kestää katseen? Ohje pätee myös, mikäli reitesi ovat muhkeat.

Iso takamus
Tumma uimahousu, jossa takamus peittyy kokonaan, on paras valinta. Pystyraita kaventaa. Uimahousun pitää olla myös lahkeellinen, mikäli haluaa, että iso takamus peittyy täysin.

Pienet rinnat
Anna niille volyymia underwire-yläosalla tai korosta rintoja kolmiobikiniyläosalla. Kuviointi antaa muotoon pyöreyttä. Myös tuubitoppi näyttää pienirintaisella hyvältä. Valmiiksi muotoillut uimapuvut piilottavat pienet rinnat. Yleensä niissä on toppaustakin.

Pieni penis
Uimahousukankaan tulee olla paksu (esimerkiksi strukturoitu pinta tai frotee), eivätkä uimahousut saa olla kovin kireät. Piukkojakin housuja voi käyttää, jos ne ovat kuvioidut. Kuviointi kiinnittää huomion. Espanjasta ja Yhdysvalloista saa topattuja uimahousuja.

Suuret rinnat
Suurta rintaa voi tukea underwire-yläosalla. Korkea kaulus pienentää rintaa. älä käytä kuviollisia uimapukuja, mikäli olet muutenkin muodokas.

Iso penis
Käytä hillittyjä värejä. Piukassa, hyvin ohuessa ja värillisessä näytät sonnilta.

Iso maha
Peittyy tankinilla eli topin ja alaosan yhdistelmällä. Mahaa voi latistaa myös uima-asun alaosan sijasta uimahameella.

Iso maha
Korkea vyötärö peittää pullottavan vatsan ja löysät lahkeet tasapainottavat yleisvaikutelmaa.

Lyhyet jalat
Korkea jalantie antaa vaikutelman pitkistä sääristä.

Lyhyet jalat
Pue yllesi mahdollisimman yksinkertaiset uimahousut. Korkea jalantie antaa vaikutelman pitkistä jaloista.

ERROR
Poikamaiset muodot
Poikamainen vartalo saa muotoa sivuleikkauksesta, raidallisista ja yleensä kuviollisista uimapuvuista. Vaakasuorassa oleva raita kokouimapuvun vyötäröllä antaa kurveja. Alas lantiolle jäävä bikinin alaosa imartelee kapeaa lannetta. Sivuraidat antavat illuusion naisellisista muodoista.
ERROR Luiseva
Löysät paksua kangasta olevat uimashortsit peittävät hintelät reidet ja tuovat raamia kepeään vartaloon.
ERROR

Ja sitten rannalle...

Kun oikea uimapuku on hankittu, on aika suunnistaa beachille esittelemään parhaita puoliaan, mutta ei mille tahansa rannalle. Jos beibien bongaaja eksyy perherannalle, tulee kaikille vain paha mieli. Lepoa ja rauhaa ei löydy kaikkialta ja urheilumahdollisuudetkin vaihtelevat. City tutki Helsingin rantojen annin ja pisteytti ne siisteyden mukaan asteikolla 1-3.

Hietaniemen ranta

Naisia/miehiä: 50%/50%
Lapsia: 20 %
Yksinäisiä miehiä: 60 %
Yksinäisiä naisia: 50 %
Hyväkroppaisia miehiä: 50 %
Hyväkroppaisia naisia: 70 %
Siisteys (* epäsiisti *** siisti): **
Palvelut: pukukopit (lukollinen kaappi 5mk) , suihkut, vessat, kahvila (myös olutta), koripallo- ja lentopallokentät, telineitä urheiluun (leuanvetotanko jne.), leikkipaikka lapsille, musiikkia.
Muuta: Jos Hietsusta ei löydä seuraa, ei sitten mistään.

Mustikkamaan ranta

Naisia/miehiä: 60%/40%
Lapsia: 50 %
Yksinäisiä miehiä: 5 %
Yksinäisiä naisia: 10 %
Hyväkroppaisia miehiä: 5 %
Hyväkroppaisia naisia: 10 %
Siisteys: **
Palvelut: pukukopit, suihkut, vessat (bajamajat), kahvila, lentopalloverkko, telineitä urheiluun, köysirata ja kiipeilyteline lapsille, soutuveneen vuokrausta.
Muuta: Lähinnä perheellisiä ja vanhempia ihmisiä.

Seurasaaren nudistiranta

Naisia/miehiä: 84%/16% (eri alueilla, välissä aita)
Lapsia: 10 %
Hyväkroppaisia miehiä: ? (naistoimittajalla ei pääsyä miesten puolelle)
Hyväkroppaisia naisia: 10 %
Siisteys: ***
Palvelut: pukukopit kausiasiakkaille, suihkut, vessat, kahvila, puulavitsoja.
Muuta: Sisäänpääsymaksu aidatulle alueelle 10 mk, kausikortti kesäksi 200 mk. Nuoret asiakkaat vähemmistönä. Talvella avantouintia.

Uunisaari

Naisia/miehiä: 80%/20%
Lapsia: 50%
Yksinäisiä miehiä: 5 %
Yksinäisiä naisia: 15 %
Hyväkroppaisia miehiä: 10 %
Hyväkroppaisia naisia: 20 %
Siisteys: **
Palvelut: pukukopit, suihkut, vessat, kahvila A-oikeuksin, jumppalava (ohjattuja jumppia), lentopallokenttä, liukumäki, keinut ja kiipeilyteline lapsille, lapsiparkki.
Muuta: Kallioilla rauhallisempaa kuin hiekkarannalla. Lautta Merisataman rannasta 16 mk edestakaisin (8mk lapsilta).

Suomenlinnan ranta

Naisia/miehiä: 50%/50%
Lapsia: 30 %
Yksinäisiä miehiä: 5 %
Yksinäisiä naisia: 5 %
Hyväkroppaisia miehiä: 15 %
Hyväkroppaisia naisia: 10 %
Siisteys: *
Palvelut: pukukopit, suihku, vessat, kahvila ja ravintola lähellä.
Muuta: Hiekkaranta todella pieni, mutta hyviä auringonottopaikkoja myös kallioilla. Lähimmäs rantaa pääsee maksullisella lautalla.

3 kommenttia

mahtavaa

28.6.2004 19:06

aion mennä ainakin kerran tulevana kesänä naku-uinnille tai sitten stringuikkareissa uimaan niin iso penikseni tulee enemmän esille, kun muuten se on syvällä vaatteiden alla piilossa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

HAHAHAHAaha

5.5.2008 17:12

ahahaeahahhah... hahahahaha.........

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

johan_on_ohjeet

1.7.2010 15:43

Eiköhän paremminkin miesten munat täytä niitä uikkareita kuin kylmässä kutistuneet jormat...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi