Operaatio viikset

Ari “Günther” Peltonen kasvatti kuukauden ajan viiksiä ja menetti mielenterveytensä.

Päivä 0
Päivä 0

Ilmoitetaan heti suoraan, ettei tule epäselvyyksiä: vihaan viiksiä. Siis: MINÄ VIHAAN VIIKSIÄ! Edes permanentattu takatukka ei vedä vertoja viiksien suvereenille epäesteettisyydelle. Naamakarvoitusta poistaessani ajan aina ensiksi ylähuulen alueen. Tiedä vaikka kone hyytyisi ja pärstään jäisi viittaus viiksistä.

Pakko myöntää: muiden äijien tapaan minua periaatteessa kiinnostaa, kuinka kiivas on haiventen kasvuni. Vaikka pitäisikin pärstänsä posliinina, on tuuhea parrankasvu ylpeyden aihe. Siloposket ovat maitopartoja, neitejä ja noloja. Jotta ihmisten ei tarvitsisi katsella jonkun huumorilla kasvatettuja kesäviiksiä, päätän uhrautua. Pitäkää minua varoittavana esimerkkinä (myös) viiksien suhteen. Kuukauden kasvatusprojekti alkakoon.

Jo kolmannen päivän iltana olen kuulevinani baarissa puhetta viiksistäni. Änkeydyn seuraan, ja osoittautuu, että olin kuullut, mitä olin toivonut kuulevani, kyseessä ei ollut komea kolmen vuorokauden kasvustoni. Alan pelätä mielenterveyteni puolesta.

Neljäntenä päivänä saan ensimmäisen todisteen siitä, kuinka samanhenkiset ihmiset vetävät selittämättömästi toisiaan puoleensa. Näen Kruununhaassa yhdet kammottavimmista nykyviiksistä: ultra-

trendikkään Husky Rescuen Marko Nybergin järkyttävät junttikalapuikot. Ei helvetti! Että eräät kehtaa! Kyllä virkavalta hoitelee talteen kaikenmaailman itsensäpaljastajat, mutta kun on kyseessä henkistä ja fyysistä pahoinvointia aiheuttavat viikset, annetaan tyypin kulkea vapaana. Viikset alkavat jo kutittaakin.

Viidentenä päivänä minulla on treffit Hanna Pakarisen kanssa.

“Viiksistä tulee isukki-fiilis. Kaikilla mun sukupolven faijoilla on viikset, ainakin Lappeenrannassa päin. Siis KAIKILLA!”

Se meikäläisen saumoista. Kahdeksantena päivänä työnantajani huomaa ellotukseni.

“Hyi! Viikset... Viikset! VIIKSET!” kakoo hän kauhuissaan.

“Vähemmästäkin täältä saa potkut! Nehän on melkein yhtä kauheat kuin sen Husky Rescue -tyypin viikset.”

En tiedä, pitäisikö minun olla otettu. Sitten saan karmaisevan todisteen siitä, kuinka ulkonäkö tekee kaltaisekseen. Kanavan kuuntelijaluvut ovat parhaat ikinä ja tarjolla on samppanjaa.

“Loistavaa, samppakaljaa”, pääsee suustani.

Korostan, en ole IKINÄ sanonut aikaisemmin samppanjaa samppak... ööh... SIKSI. Mitä seuraavaksi? Sanon keskiolutta keskikuraksi ja koskenkorvaa kosanderiksi?

Viiksiä ulkoiluttamassa

Päivä 33
Päivä 33

Päivä 10. Huomaan ensimmäistä kertaa sapuskaa viiksissäni. Seuraavana iltana törmään baaritiskillä CMX-kitaristi Timo Rasioon, jolla on asialliset viikset à la himonussija. Leuan partavärkki tekee kokonaisuudesta ihan komean näköisen.

“Ei viikset itsessään ole pahat, vaan vika on tyypeissä, joissa ne on kiinni. Miksi juuri kusipäät kasvattaa itselleen viikset?” manaa Tipi.

Kysyn Tipiltä, haittaako muhkea naamakarvoitus oraalisten ilojen antamisessa (yleensä) viiksettömälle sukupuolelle.

“Kynttilällä lähtee tuoksu pois. Jos pesee vedellä tulee tuoksu vain enempi takasin.”

Ihanaa. Sitten se tapahtuu: minulle huomautetaan viereisestä pöydästä, että persvakoni näkyy.

“Joopa joo”, kuittaan.

Kokeilen kuitenkin vaivihkaa takamustani. Ei helvetti! Juippi oli oikeassa, housut ovat perseen kohdalla lähes puolitangossa! Aargh! Kohta muutan Tampereelle ja alan kuunnella Popedaa ja Tommi Läntistä. Järkytyn niin, etten liiku pariin päivään ihmisten ilmoilla.

2,5 viikon jälkeen työskentely alkaa hankaloitua merkittävästi.

“Ei sua voi ottaa tosissaan, kun katsoo viiksiäsi. Sanoja jotka tulee tuollaisten alta, ei voi ottaa vakavasti. Itseasiassa näytät munapääsi kanssa Tyyris Tylleröltä.”

20. päivänä alan kyrpiintyä jatkuvista “sä oot lyönyt vetoa noista”

-kommenteista. Huomaan viiksien rajoittavan sosiaalista elämääni. Pyrin liikkumaan vain pimeällä, jolloin vaellan synkeänä Kallion synkimpiä kujia. En lähde enää ulos, lähden ulkoiluttamaan viiksiäni. Mielenterveys järkkyy ja päättäväisyys horjuu. Viikset alkavat haitata hapenottokykyäni. Nyt kun minulla on NE, alan ymmärtää naisia, joilla on niin isot rinnat, että kaikki kiinnittävät niihin huomiota.

Ulos kaapista

Ronjeremyt, käyttäjät: Ron Jeremy, Ben Zyskowicz, Clark Gable, Markku from Finland, uimari Mark Spitz
Ronjeremyt, käyttäjät: Ron Jeremy, Ben Zyskowicz, Clark Gable, Markku from Finland, uimari Mark Spitz

Pv 23. Viikseni alkavat kerätä likaa. Pehko on trimmaamisen tarpeessa jo pelkästään siksi, että karvat alkavat kutittaa nenää. Koska en ilkeä katsoa peilistä räkäjarrujani, en voi sitä kuitenkaan tehdä. Lisäksi parranajo on muuttunut helvetilliseksi. Se on ainoa toimenpide, jolloin on pakko katsoa omaa naamaansa.

“Mikä projekti toi on?”

“Sä näytät vanhalta.”

Kommentit vainoavat minua. Käyttäydyn kuin vanha äijä. Liikkeeni ovat muuttuneet hitaiksi. Metroasemalla en voi olla huomaamatta, että mitä ankeammin pukeutunut ja juopuneempi äijä, sitä todennäköisemmin tällä on viikset. Miksei kukaan ole tutkinut asiaa? Ajakaa äijät viiksenne, niin sosiaalinen nousu alkaa!

Pv 25. Tulen kaapista ja menen rohkeasti kantabaariin.

“Mitä seuraavaksi, teet sä jotain munakarvoillesi!?”

“Diggaan susta ihan heterona.”

“Tuosta viereisestä pöydästä pyydettiin viestittämään, että teistä pidetään enemmän posliinina.”

“Toi viiksijuttu on pelottava.”

“Sä oot hassun näköinen.”

“Sulle ei kuule sovi viikset. Ja tää on kehu!”

Masentavaa. Sanotaan viiksistä positiivista tai negatiivista, miellän sen automaattisesti vittuiluksi.

Pv 29. Yritän tekeytyä huomaamattomaksi, kun tyylikuningas Arman Alizad tulee samaan ratikkaan. Ei onnaa.

“Viiksesi viestii asennetta. Näytät karummalta, entiseltä prätkäjätkältä. Noi sopii sulle, kun naamassa ei ole muita karvoja. Kyllä miehellä on hyvä olla viikset.”

Se siitä tyyligurusta.

Viikset vs. seksi

Kahlot, käyttäjät: Frida Kahlo, Cola-Olli, ammattikoulun pojat
Kahlot, käyttäjät: Frida Kahlo, Cola-Olli, ammattikoulun pojat

30. päivänä viiksiäni luonnehditaan hurjiksi ja mursumaiseksi. Lisäksi kysytään, paljonko minulle maksetaan moisten kasvattamisesta. Tosiaan, Cityn kapitalistit! Minun on saatava jutusta likaiseen työhön verrattavaa viiksilisää! Henkinen kärsimykseni on karmaisevaa.

Päivä 31. Herään onnellisena, nyt lähtisivät viikset! Iltapäivään mennessä olen kuullut neljät Günther-kommentit. Sitten soi puhelin.

“Kuvaus on siirtynyt.”

“Ei ole!”

“On.”

“EIKÄ OLE!”

Kuvaus on siirtynyt.

”Katoa silmistäni! Mulla oli just deitti-ilmoitus ja siinä sanottiin, että miehillä käy kaikki muu paitsi EI viikset”, huutaa raivotar ratikassa.

Päivä 33. Menen Radio X3M:n

aamuvieraaksi. Puheeksi tulee “yllättäen” Cityyn kirjoittamani pakkoruotsi-artikkeli.

”Jotkut kritisoivat pakkoruotsi-ilmaisua, koska eihän puhuta pakkomatematiikastakaan”, aloitan.

“Aivan!” innostuvat juontajat.

“Mutta matematiikka on pakollinen aine kaikissa länsimaisissa sivistysvaltioissa, Suomi on ainoa maa, jossa ruotsikin on sitä.”

Juontajien naamat venähtävät. Sitten huomaan sen. Lähetys televisioidaan suorana FST:lle. Tämän kun olisi tiennyt, niin räkikset olisi saaneet kyytiä. Pyydän radiolähetyksen katsojilta anteeksi ruokotonta olemustani.

Haastattelun jälkeen yksi kanavan työntekijöistä käy minuun kuumana ja se johtuu nimenomaan viiksistäni. Helvete, että osaakin kuulostaa hotilta, kun suomenruotsalainen mimmi puhuu tuhmia suomeksi! Camilla haluaisi alkaa seurustella kanssani.

“Kyse on sitten lähinnä kiihkeästä seksistä”, painottaa hehkeä kolmikymppinen blondi.

Täydellistä! Lisäksi olen aina halunnut seurustella suomenruotsalaisen kanssa. Päivällä on kuitenkin kuvaukset. Mikä eteen (siis muukin kuin SE)? Kumpi on tärkeämpi, viiksistä eroon pääseminen vai kuuma petikumppani? Järkytyn, että edes harkitsin asiaa.

Camilla, vika ei ollut sinussa.

Viiksetkö muotia?

Lemmyt, käyttäjät: Motörheadin Lemmy Kilmister, Venäjän keisari Aleksanteri II, Spinal Tapin Derek Smalls
Lemmyt, käyttäjät: Motörheadin Lemmy Kilmister, Venäjän keisari Aleksanteri II, Spinal Tapin Derek Smalls

Tom Selleck, Burt Reynolds, Village People... Vielä 70- ja 80-luvuilla viikset heiluivat niin homokulttuurissa kuin leffoissa ja tv:ssäkin. Ja ne olivat vieläpä muodikkaat. Mutta mikä on tilanne vuonna 2007?

“Viikset eivät ole yleisesti muodissa, mutta esimerkiksi rap- ja r’n’b-piireissä trendinä on tarkkaan trimmatut lyijykynäviikset, kuten Craig Davidilla”, kertoo vaatturimestari Arman Alizad.

Entä mitä mieltä on Helsingin kokenein viiksien laitattaja, Salon Bäckströmin Bror Bäckström, jolla on jo 50 vuoden kokemus parturi- ja viiksialalla?

“Asiaan vaikuttaa, jos joku sen hetken tunnettu julkisuuden henkilö on viiksekäs. Itse kasvatin ensimmäiset viikseni ammattikoulussa. Siihen vaikutti tuolloin pinnalla ollut Clark Gable. Nykyään vain noin 1,5 prosenttia miehistä pitää viiksiä.”

Siis mikä on viiksien tulevaisuus? Sen päättävät muotitalojen miesten näytökset. Esimerkiksi Guccin syksyn näytöksissä ne jo vilahtivat.

”Ja Dolce & Gabbana korskeilee nyt avoimen homoeroottisilla miesvartaloilla. Viiksiä niissä ei ole näkynyt, mutta kun joku muotitalo keksii hyödyntää Tom of Finland -tyyliä, niin viiksistä tulee muotia”, toteaa Alizad.

Salon Bror Bäckström, Uudenmaankatu 4–6, Helsinki. Puh. 09-6227 2202

Viiksihistorian havinaa

  • 300 eaa Maailman vanhin kuva viiksistä. Skytialaisen ratsumiehen nenän alla.
  • 27 eaa Rooman valtakunnassa viiksiä pidettiin barbaarisina.
  • 1447 Viiksien käytöstä tuli laitonta Englannissa.
  • 1904 Lontoon Regent Streetin kangaskauppiaat kieltäytyivät palkkaamasta viiksiniekkoja.
  • 1907 Maailman tunnetuin viiksekäs nainen, Frida Kahlo, syntyy.
  • 1916 Brittien armeija lopettaa 1800-luvulta voimassa olleen sotilaiden viiksien ajokiellon.
  • 1947 Kalapuikkoviiksi-klubi Handlebar Club perustetaan. Pääkallopaikkana edelleen Windsor Castle -pub Lontoossa.
  • 1990 Ensimmäiset viiksenkasvatuksen MM-kisat Saksassa.
  • 1999 Moustaches for Kids. Sadat viiksien kasvattajat ovat keränneet yli 150 000 dollaria lastenjärjestöille.
  • 2004 Intialaisen Bajansinh Juwansinh Gurjarin 22 vuotta kasvattamat, maailman pisimmät viikset, 3,8 metriä.
  • 2004 Viiksien ja parran ilosanomaa levittävä World Beard and Moustache Association (WBMA) perustetaan.

12 kommenttia

terolius

10.5.2007 19:58

Itse kiihoitun miesten viiksistä. Mikään, MIKÄÄN ei ole enemmän seksikästä, kuin tuuheat viikset. Ohuet viikset ovat taas surkeat, ahdistavat.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ernoo

12.5.2007 11:48

Tuosta pakkoruotsijutusta tuli mieleen, että Paska väitti viimevuotisessa jutussaan että pakkoruotsia vastustaa 70 % suomalaisista. Eivätpä saaneet pakkoruotsilla ratsastavat ehdokkaat edes 0,07 % äänistä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ari Peltonen

15.5.2007 16:39

Ernoolle tiedoksi,että jo ilmoitin pakkoruotsi-artikkelia seuraavassa nettikeskustelussa,että suomenkielisillä on vaaleissa tärkeämpiäkin asioita ajettavana kuin kieli-asiat.RKP:n ehdokkaat tuppaavat olemaan toista mieltä.
Ari.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Annaliini84

16.5.2007 14:01

Ari on Paras Cityn journalisti. Aina saa nauramaan :D

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Pujoparta

16.5.2007 14:10

Kyllä se vain on niin, että viiksienpitokyvyllä se miehisyys mitataan. Viiksettömät ovat androgyynejä tai muuten vain epävarmoja omasta heteroudestaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

sissi_sissy

18.5.2007 14:30

Miksi tästä ketjusta puuttuu viestejä?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

sissi_sissy

18.5.2007 14:33

Ai nyt tulivat kaikki näkyviin. Kiitos taas Peltoselle, aivan loistava juttu! Rohkea journalisti, ei ole montaa vastaavaa Suomessa!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Jörgen

23.5.2007 15:18

Tässä tämä taas näkyy. Kunnon viiksien kasvattaminen kesättä vähintään sen
4 kuukatuua, jotta ylähuulen keskeltä lähtevä karva ehtii kunnolla kaareutaua "ovenkahvaan". Tottakai keskenkasvuinen ei ole niin hyvän näköinen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ee-me-li

2.11.2007 23:06

Eli seuraavaksi jos ari kasvattaisit ne ovenkahvat..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

lähetystyö

5.7.2009 18:37

Suosittelen ranskalaista elokuvaa nimeltään Viikset! Mitä tapahtuu, kun mies ajaa viikset pois? Missä oikeus, missä vääryys?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

niina2222

28.6.2013 17:28

Oot kyllä suomen noloin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kaljupää

8.11.2013 22:32

Kasvattakoon karvansa siihen asti että työttömyys saadaan kuriin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi