Maajussille Morsian Breivikille sadelleet rakkauskirjeet jaksoivat yllättää, vaikka joka kaudella Maajussille morsian -ohjelmassa on tarpeeksi "kilpailijoita".
Adele Yhä useammat brittivanhemmat kastavat tyttölapsensa Adeleksi. Muistakaamme, että Iso-Britannia on Euroopan lihavin kansa, ja jos nimi kertoo yhtään kantajastaan, myös pysyy.
Harper 7 Kertoo jotain maailman taloustilanteesta, kun vauvan tuleva tukanväri jaksaa vähääkään kiinnostaa.
Victoria Beckham Kertoo jotain, jaksaako äitiä vähempää kiinnostaa vauvan tuleva tukanväri, kun vierailee kuninkaallisissa häissä viimeisillään raskaana. 12 cm Louboutineissa.
Beyoncén vauva Voi Beyoncé, minkä menit tekemään. Kuvittele, jos Tanja Karpela ja Sauli Niinistö olisivat koskaan saaneet lapsia.
Anna Abreu tanssituomarina Sen jälkeen, kun Kauniit ja Rohkeat esitettiin suomeksi dubattuna vuonna 2001, yllättää jaksaa enää se, mikä tuoli saa Abreun yltämään pöydän yli.
Make Love Not War Poolo tekee paluuta. Niin ja fritsut.
Liukuvärjätty tukka Vuonna 2008 Huippumalli haussa -sarjan voittaja sai haukut, kun oli pääsiäisen kunniaksi laittanut silkkipaperilla tukkaansa pinkin raidan. Kolme vuotta myöhemmin Kukkohovi syö sanansa.
Tuksu Linnanjuhlien kutsukortit menevät pian lähetykseen. Joka vuosi Suomen ainoan prinsessan oma hukkuu postissa.
Polvisaappaat Ja yhtäkkiä keski-ikäiset suomalaisrouvat eivät koskaan olleetkaan pihalla trendeistä.
City – räväkkää sisältöä vuodesta -86. Kirjoitamme siitä, mistä puhutaan ja siitä, mistä pian tullaan puhumaan. Ilmaiseksi, suoraan sulle.
Seuraa meitä somessa ja tilaa uutiskirje, niin pysyt kärryillä!