Sneakereiden kuningas Kanye West nähtiin Karhun lenkkareissa

Hyvä Suomi!

Yli satavuotias suomalainen urheilu- ja vapaa-ajan kenkiä sekä vaatteita valmistava brändi Karhu on ollut uudessa, trendikkäässä nosteessa viime vuosina. Valtavien kansainvälisten sporttimerkkien rinnalla on nähty runsaasti myös Karhun vaatteita ja jalkineita muotitietoisten kaupunkilaisten yllä. 

Tällä viikolla suomalaisbrändi sai astetta arvokkaamman leiman, kun maailmankuulu lenkkari-entusiasti, kenkäsuunnittelija, edelläkävijä ja koko maailman jeebus ja yeezy Kanye West kuvattiin muutama päivä sitten Karhu Fusion 2.0:t jalassa. Muotilehti GQ:ssa hämmästellään Westin lenkkarivalintaa, joka ei ole täysin linjassa hänen totutun sulavan ja sleekin tyylinsä kanssa. Artikkelissa arvellaankin räppärin hakevan inspiraatiota seuraaviin omiin muotisuunnitteluprojekteihin Karhun värikkäämmillä, paksummilla lenkkareilla. 

Oli miten oli, Karhu ansaitsee kaiken hypen. Jo vuonna 1916 perustettu urheiluvälinemerkki on suomalainen klassikko, jonka perustamisessa oli mukana myös suomalaisen pesäpallon isä Tahko Pihkala. Karhu käytti aikoinaan kolmea raitaa tuotteissaan – symboli, joka tunnetaan nykyisin Adidaksen polttomerkkinä. Adidas osti Karhulta oikeuden kolmiraidan käyttöön vuoden 1952 olympialaisissa Helsingissä. Kolmesta raidasta maksettiin kaksi viskipulloa ja noin 1600 euroa. 

Kuva: Karhu

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi