Suomalaisten muotibrändien viikko Helsingissä

Helsinki New -muotiviikko ja American Express tukevat suomalaisen muodin menestystä.

Kuva: Fotolia

Toukokuussa järjestetään uusi muotiviikko, joka kokoaa yhteen yleisö- ja ammattilaistapahtumia. Muotiviikot ulottuvat Uudenmaankadulle avautuvaan American Express Helsinki New -liikkeeseen ja samalla verkossa avataan viikoksi lifestylekauppa TRE, joka lanseerataan virallisesti vasta syksyllä 2016.

Helsingin muotiviikoksi kutsutun tapahtuman aikana kuluttajat ja alan ammattilaiset pääsevät tutustumaan tuttuihin ja vielä vähän tuntemattomampiinkin suomalaisiin suunnittelijoihin. American Express Helsinki New -liikkeestä on mahdollista ostaa viikon ajan kotimaista muotia ja taidegrafiikkaa sekä erityistuotteita ystävähinnoin. Myytäviä brändäj' ovat muun muassa Samuji, ONAR, R/H, Marimekko, Terhi Pölkki, Arela, Julia Männistö ja Vuokko. 

"Suomen muotiteollisuudessa on paljon potentiaalia. Jos voimme omalta osaltamme vaikuttaa suomalaisen muodin kiinnostuksen lisäämiseen, teemme sen enemmän kuin mielellämme. Aikaisemmin haasteena on ollut se, että kuluttajien on ollut vaikea löytää pienempiä brändejä. Siksi meistä on hienoa olla mukana tuomassa kaikki kiinnostavimmat brändit nyt yhteen", kertoo American Expressin Fredrik Sauter.

American Express Helsinki New -putiikki on avoinna 21.–28. toukokuuta osoitteessa Uudenmaankatu 4–6. Lifestyle-kauppa TRE avaa kuluttajille verkkokaupan demoversion 21. toukokuuta.

1 kommentti

KimmoJ

11.5.2016 11:57

Hienoa nähdä suomalaisten suunnittelijoiden luomuksia yhdessä paikassa. Usein on hankala löytää montaa brändiä saman katon alta. Tosin muutama <a href="http://www.designkaupat.fi">verkkokauppa</a>; on onneksi koonnut monia merkkejä omalle sivustollensa. Kannattaa tutustua.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi