Turku Looks

Näyttely tallensi Turun tyylin.

Johanna.
Johanna.

Turku tuli Korjaamoon. Liisa Jokisen ja Sampo Karjalaisen Hel Looks -tyylibongaussivuston sisarprojektin Turku Looksin helmiä voi katsella Korjaamon Vaunusalissa 8. elokuuta asti. Jokinen kuvasi Turun omaperäisiä ja tyylikkäitä pukeutujia syyskuussa 2009 ja uudelleen kesäkuun alussa.

"Turussa kiinnostavia pukeutujia tuli vastaan koko ajan. Turussa on helpompi päästä kuvaan kuin Helsingissä, sillä en ole kuvannut entisessä opiskelukaupungissani vielä ketään. Helsingissä rima on noussut, sillä ihmisen täytyy erottua niistä yli 1300 henkilöstä, jotka olen jo kuvannut. Turussa myös suostuttiin kuvaan helpommin kuin Helsingissä, vain yksi mummo kieltäytyi. Helsingissä arviolta joka kolmaskymmenes sanoo ei", kertoo Jokinen.

Jokinen nappaa kuvan ja pyytää kuvattavaa kertomaan tyylistään. Turkulaisia pukeutujia inspiroivat muun muassa David Bowie, Audrey Hepburn, Gwen Stefani, The Beatles ja skinhead-kulttuuri.

"Yleisin pukeutumista kuvaava adjektiivi on mukava. Tänä keväänä turkulaiset kertoivat toistuvasti pitävänsä värikkäistä vaatteista – viime syksynä he eivät vielä sanoneet niin."

Turku Looks on osa Turun ensi vuoden kulttuuripääkaupunkiprojektia. Jokinen on aiemmin kuvannut Tampereella ja kesällä on luvassa paluu vanhaan kotikaupunkiin, Pori Looks.

"Porin suhteen odotukset eivät ole valtavat. Kaikkialta löytyy persoonallisia pukeutujia. Aion lomailla, joten olen tyytyväinen kolmeenkin kuvaan."

Turku Looks Korjaamolla 8.8. asti joka päivä klo 11–17. Vapaa pääsy. http://www.hel-looks.com

Johanna, 18, kertoo tyylistään:

“Farkkutakin ostin Tukholman Monki-liikkeestä, mekon Indiskasta, sukkahousut H&M:stä ja kengät vanhojen tansseja varten. Käytän paljon mekkoja, sillä housuista en pidä lainkaan. Ostan paljon vintagea. Korkokengät ovat intohimoni – minulla on niitä noin 30 paria. Lempikauppojani Turussa ovat Olga-neiti, Lähimmäinen-kirpputori ja Vintageija’s. Audrey Hepburnilla oli ihana tyyli. Myös isoädilläni oli ihana tyyli, kun hän oli mannekiinina 1950–60-luvuilla. Olen perinyt paljon hänen vaatteitaan.”

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi