Heitätkö hikiset treenivaatteet suoraan pesukoneeseen? Ei ehkä kannattaisi. Asiantuntijoiden mukaan teet nimittäin pahimman mahdollisen virheen.
Kuluttajajärjestö Which? varoittaa, että hikisten vaatteiden peseminen suoraan treenin jälkeen voi lukita hajut kankaisiin niin, että vaatteet haisevat pesun jälkeenkin. Syy on yksinkertaisesti se, että jos hiki ei ehdi haihtua kankaalta, bakteerit jäävät siihen muhimaan.
”Kun hielle ei anneta tilaa haihtua, bakteerit ja hajut jäävät vaatteisiin. Lopputuloksena syntyy vastenmielinen cocktail, jota edes tehokas pesukone ei välttämättä saa poistettua”, Which?:n vanhempi tutkija Rebecca Jakeman kertoo.

Jakemanin mukaan urheiluvaatteet tulisi siis aina kuivattaa hyvin ennen pesua, mieluiten muutaman tunnin ajan. Tämä onnistuu yhtä hyvin ulkona pyykkinarulla kuin sisällä kuivaustelineellä.
Haju on etenkin urheiluvaatteiden ongelma
Urheiluvaatteet on suunniteltu siirtämään kosteutta pois iholta, jotta pysyt viileänä ja kuivana. Samalla ne kuitenkin imevät itseensä kehon rasvaa ja hikeä.
”Bakteerit ja hiki tarrautuvat kuituihin sitkeästi. Jos pesurutiini ei ole kohdallaan, vaatteet alkavat haista heti käytössä”, Jakeman sanoo.
Yksi helppo keino parantaa pesutulosta on kääntää urheiluvaatteet nurinpäin ennen pesua, jolloin likaisin osa vaatetta pääsee suoraan kosketuksiin veden ja pesuaineen kanssa.

Urheiluvaatteet kannattaa myös pestä erillään raskaista materiaaleista, kuten farkuista tai pyyhkeistä. Sekapyykki kuluttaa herkkiä kankaita ja lyhentää vaatteiden käyttöikää.
Unohda huuhteluaine ja kuivausrumpi
Yllättävää kyllä, liika pesuaine pahentaa hajua. Ajan myötä pesuaine kerrostuu kankaaseen ja vangitsee bakteerit sisäänsä.
”Vaatteet voivat haista täysin puhtailta pesun jälkeen, mutta alkaa lemuta heti päälle puettaessa.”
Asiantuntija suosittelee käyttämään noin puolet normaalista pesuainemäärästä. Erittäin haisevat vaatteet voi liottaa ennen pesua veden ja valkoviinietikan seoksessa.
LUE MYÖS: Moni sortuu tähän virheeseen säästäessään – voi kostautua yllättävällä tavalla
Myös kuidut tukkiva ja vaatteiden toimintaa heikentävä huuhteluaine kannattaa unohtaa, samoin elastaania ja joustavia kuituja vahingoittavan kuivausrummun käyttö.