Elagabalus: Rooman pahin keisari vai historian paras skandaalitarina?

Jos Elagabaluksesta (tai Heliogabaluksesta) lukee netissä, vastassa on taattua tavaraa: nuori keisari, silkkiä, juhlia, outoja rituaaleja ja tarinoita, jotka kuulostavat enemmän reality-sarjalta kuin historiankirjalta. Elagabaluksesta on tullut Rooman pahin keisari…

1800-luvun maalaus, joka esittää antiikin juhlaa, jossa vieraat peittyvät ruusunterälehtiin; teos perustuu antiikin lähteissä kerrottuihin tarinoihin Elagabaluksen juhlista.

Jos Elagabaluksesta (tai Heliogabaluksesta) lukee netissä, vastassa on taattua tavaraa: nuori keisari, silkkiä, juhlia, outoja rituaaleja ja tarinoita, jotka kuulostavat enemmän reality-sarjalta kuin historiankirjalta. Elagabaluksesta on tullut Rooman pahin keisari Caligulan lisäksi ja häneen on helppo liimata kaikki, mikä tuntuu liialta.

Lue myös: Maailman ensimmäinen opetusnukke kätilöille oli kangasta ja nahkaa

Mutta mitä jos suuri osa tästä historian saatossa kirjoitetusta ei olekaan faktaa vaan hyvää tarinankerrontaa? Yritimme faktantarkistaa hurjimpia väitteitä.

Teinihallitsija ja ulkopuolinen

Elagabalus hallitsi Roomaa vuosina 218–222. Hän oli teini, nousi valtaan valtapelin seurauksena ja oli monella tavalla ulkopuolinen: nuori, syyrialaistaustainen ja uskonnollisesti poikkeava.

Se riittää jo lähtökohdaksi tarinalle. Hänen maineensa rakentuu pitkälti muutaman antiikin kirjoittajan varaan, joista tunnetuimmat – Cassius Dio, Herodian ja myöhäinen Historia Augusta – suhtautuivat häneen avoimen vihamielisesti.

Antiikin historiankirjoitus ei ollut puolueetonta raportointia. Kun keisari syrjäytettiin ja tapettiin, hänestä tehtiin kertomus, jossa kaatuminen selitettiin moraalisella rappiolla. Paha keisari sai ansionsa mukaan.

Rooman colosseum iltavalaistuksessa.

Erityisesti Historia Augusta on lähde, josta monet raflaavimmat yksityiskohdat ovat peräisin. Se on teksti, joka sekoittaa faktaa, liioittelua ja suoranaista keksintöä. Tutkijat lukevat sitä nykyään varauksella: se kertoo enemmän siitä, millainen tarina haluttiin kertoa, kuin siitä, mitä todella tapahtui.

Tarinat kuin Asterixista

Antiikin lähteissä Elagabaluksesta rakennetaan lähes karikatyyri: hänen väitettiin järjestäneen loputtomia pitoja, joissa ruoka ja ylellisyys olivat itse tarkoitus, ja joissa etiketti käännettiin päälaelleen.

Hänestä kerrotaan tarinoita oudoista seremonioista, julkisista nöyryytyksistä ja siitä, että hän olisi tietoisesti leikitellyt sillä, mikä Roomassa koettiin sopimattomaksi keisarille.

Lue myös: Antiikin gynekologia oli kaikkea muuta kuin lempeää – ja kaiken syy oli aina ’vaeltava kohtu’

Usein mukaan liitetään myös legendaarisia anekdootteja, kuten juhlat, joissa vieraat muka peittyivät ylenpalttisiin kukkaterälehtiin, tai muut “liian hyvää ollakseen totta” -episodit, joiden tarkoituksena on tehdä keisarista satujen varoittava esimerkki. Hänen kerrotaan esimerkiksi pudotelleen köyhille kultaa, mutta heitteli pienten hippujen seassa isoja murikoita, jotka murskasivat alle päätyneiden olevien kallot. Toisten tarinoiden mukaan hän päästi juhlissaan irti kissapetoja, jotka surmasivat tai satuttivat juhliin osallistunutta eliittiä.

Juuri tässä kohtaa lähdekritiikki alkaa huutaa: kun yksityiskohta kuulostaa valmiiksi kirjoitetulta punchlinelta, se on yleensä merkki siitä, että tarina on rakennettu palvelemaan moraalia, ei totuutta.

Voittajat kirjoittavat historian

Tämä ei tarkoita, että Elagabalus olisi ollut viaton tai väärinymmärretty sankari.

Hän rikkoi Roomassa vallitsevia uskonnollisia ja sosiaalisia normeja tavalla, joka ärsytti eliittiä, ja hän kuoli väkivaltaisesti. Mutta kaikki se, mikä tekee hänestä legendaarisen, saattaa kertoa yhtä paljon kertojista kuin keisarista.

Marmorista veistetty rintakuva roomalaisesta keisarista.
Oletettavasti Heliogabalus.

Heliogabaluksesta ei ole varmaa, yksiselitteisesti tunnistettavaa muotokuvapatsasta. Netissä Heliogabaluksena kiertävät veistokset ovat usein todellisuudessa Augustusta, nuorta Severus Alexanderia tai vain yleisiä keisarikuvia esittäviä patsaita. Lyhyen valtakauden jälkeen hänen muistonsa yritettiin pyyhkiä pois (damnatio memoriae), joten kuvia poistettiin ja muokattiin. Siksi varmimmat visuaaliset lähteet hänestä ovat kolikot, eivät patsaat.

Elagabaluksesta tehtiin varoittava esimerkki. Historian pahin keisari saattaa olla ennen kaikkea historian parhaiten myyty skandaali.

Kuvituskuva.

Myytti vs. todennäköinen

Myytti: Elagabalus tappoi vieraita juhliensa aikana esimerkiksi ruusunterälehdillä tai villeillä eläimillä.

Todennäköinen: Tarinat ovat peräisin lähteistä, joita pidetään vahvasti liioittelevina tai epäluotettavina. Konkreettista näyttöä ei ole.

Myytti: Elagabalus oli täysin moraaliton hirviö, jonka dekadenssi tuhosi Rooman.

Todennäköinen: Hän oli poliittisesti kokematon nuori keisari, joka rikkoi normeja ja menetti eliitin tuen.

Myytti: Kaikki hänen seksuaalisuuteensa ja sukupuoleensa liittyvät kertomukset ovat kirjaimellista totuutta.

Lue myös: Kitty Schmidt – madame, joka hymyili SS-upseereille ja kaatoi heille lisää shampanjaa

Todennäköinen: Osa väitteistä tulee vihamielisiltä kirjoittajilta ja heijastaa aikansa ennakkoluuloja. Ne kertovat enemmän pelosta ja moraalista kuin identiteeteistä.

Myytti: Elagabaluksen maine syntyi hänen teoistaan.

Todennäköinen: Maine syntyi hänen kaatumisensa jälkeen, kertomuksissa, joissa pahalle keisarille tarvittiin pahin mahdollinen tarina.

Lähde: The Fall of Elagabalus as Literary Narrative and Political Reality: A Reconsideration, Loebclassics, UH.

Suosittelemme