“En enää syö mitään makeaa” ja seuraavana päivänä olet suklaahyllyllä
Sokerikoukku ei ala joulusta. Se alkaa siitä hetkestä, kun päätät, että nyt alkaa uusi elämä. Täyskielto tuntuu hetken tehokkaalta, mutta keho ja mieli eivät ole ohjelmoituja tottelemaan kieltoa. Kun sanot itsellesi ei saa, aivosi kuulevat vain yhden sanan: saa.
Se on vähän kuin jättäisit puhelimeen vastaamatta ja sitten katselisit sitä koko illan. Sama logiikka pätee pullaan, pipareihin ja suklaaseen: mitä enemmän vastustat, sitä houkuttelevammalta ne alkavat näyttää.
LUE MYÖS: Proteiinipannarit, detoxit ja täydelliset aamut – näistä hyvinvointitrendeistä on aika luopua
Keho ei ymmärrä dieettiä, se ymmärtää nälkää
Joulun jälkeen moni tekee saman virheen: vetää kevyttä salaattia ja miettii, miksei olo kevene. Syy on yksinkertainen: keho ei välitä uudenvuodenlupauksista.
Jos olet syönyt paljon sokeria ja rasvaa, verensokeri seilaa ylös ja alas kuin vuoristorata, ja kun energia laskee, keho pyytää nopeinta mahdollista korjausta eli makeaa.
Kun siihen lisää univelan, stressin ja sen, että pakotat itsesi elämään terveellisesti, syntyy täydellinen pohja himolle. Sokerikierre ei siis johdu heikosta luonteesta vaan fysiologiasta ja vähän inhimillisyydestä.
Miksi tekee mieli juuri sitä, minkä kielsi?
Kun kiellät itseltäsi jotain, aivosi eivät ymmärrä sitä rangaistuksena, vaan menetyksenä. Ja mitä menetykseen liittyy? Ikävä. Tätä samaa ilmiötä hyödynnetään kaikessa mainonnasta parisuhteisiin: se, mitä ei saa, muuttuu kiehtovaksi.
Siksi suklaalevy tuntuu tärkeämmältä juuri sinä iltana, kun päätät, että nyt ei muuten enää yhtään. Kielto luo niukkuutta, ja niukkuus tekee asioista arvokkaita jopa Marianne-karkeista.
Sokerihimo ei tarkoita epäonnistumista
Sokeri ei ole paholainen, eikä himo ole moraalinen epäonnistuminen. Sokerinhimo on biologinen hälytysmerkki: “Hei, tarvitsen energiaa, tai ehkä vain lepoa.” Jos vastaat siihen rangaistuksella eli paastolla tai täydellä kiellolla, keho vastaa takaisin tuplahimolla.
Siksi paras tapa purkaa joulun jälkeinen koukku ei ole kurinalaisuus, vaan lempeä rytmi. Säännöllinen ruoka, kunnollinen uni ja se, että sallii itselleen jotain makeaa ilman syyllisyyttä. Kun makea ei ole kiellettyä, se menettää valtansa.
Kielto tekee makeasta palkinnon – sallivuus tekee siitä tavallista
Jos jokaista suklaata seuraa itsesyytös, sokeri alkaa edustaa kaikkea lohtua ja vapautta, mitä et muuten anna itsellesi. Mutta jos suklaa on vain suklaa, ei synti tai palkinto, se menettää valtansa. Ja juuri silloin himo alkaa helpottaa.
Ehkä siis vuoden paras lupaus ei ole “nyt loppuu”, vaan “nyt ei tarvitse lopettaa mitään”. Sillä jos jokin on varmasti totta, niin tämä: se, mitä ei saa, maistuu aina makeammalta.
