Tuoreessa Khloé In Wonder Land -jaksossa Khloé Kardashian kertoi näkemyksistään lasten altistamisesta internetille ja sosiaaliselle medialle.
Kardashianilla on kaksi lasta, 7-vuotias True ja 3-vuotias Tatum, jotka hän on saanut yhdessä ex-puolisonsa Tristan Thompsonin kanssa.
Kardashianin mukaan paparazzit ovat lapsille arkipäivää, eivätkä he kyseenalaista kameroiden läsnäoloa, mutta digimaailmasta heidät on pidetty täysin erossa.
”Heillä ei ole sosiaalista mediaa eikä internetiä missään muodossa. Lapseni eivät käytä Googlea tai mitään vastaavaa, joten he eivät edes tiedä, mitä se tarkoittaa”, Kardashian kertoi.
Hänen mukaansa lapset elävät aivan erilaisessa maailmassa kuin useimmat ikätoverinsa.
”Kun he ovat tarpeeksi vanhoja, he kyllä ymmärtävät kaiken, mutta omasta mielestäni lapset eivät kuulu sosiaaliseen mediaan. Heidän ei tarvitse vielä tietää internetistä mitään.”
Kun True sanoo haluavansa “tehdä TikTokin”, se tarkoittaa Kardashianin mukaan vain tanssimista ja hauskanpitoa kotona.
Myös puhelimen hankkimista odotellaan yhä
Kardashian kertoi harkitsevansa puhelimen hankkimista Truelle tämän 12-vuotispäivänä 12. huhtikuuta vuonna 2030. Puhelin ei kuitenkaan tarkoittaisi automaattisesti lupaa sosiaalisen median käyttöön.
“Toivoisin, ettei sosiaalinen media tulisi ajankohtaiseksi ennen 16 tai 17 vuoden ikää,” hän sanoi.
Kardashianian on aiemmin kertonut kokevansa äitiyden omaksi kutsumuksekseen ja painottaa haluavansa suojella lastensa lapsuutta pitämällä heidät erossa digimaailmasta mahdollisimman pitkään.
LUE MYÖS: Kim Kardashian rekisteröi uuden tavaramerkin – perheenjäsen aloittamassa oman bisneksen
Vaikka Kardashianit ovat monesti yleisön arvostelun kohteena, tämä kommentti on herättänyt paljon positiivisia reaktioita.
”Älykkäin Kardashian, mitä on olemassa. Bravo hänelle. Lasten täytyy olla lapsia”, eräs kommentoija iloitsee.
Lähde: People