Kissasi ei tarvitse sinua – tutkimus romuttaa käsityksen omistajan ja lemmikin tunnesiteestä

Tutkimuksen mukaan kissat eivät oikeasti välitä omistajistaan tippaakaan.

Harmaa kissa makaa selällään sylissä ja katsoo kameraan suurin silmin, kun ihminen rapsuttaa sitä.

Tuoreen tutkimuksen mukaan kissat ovat emotionaalisesti huomattavasti itsenäisempiä kuin koirat, eivätkä ne tarvitse omistajiaan henkisesti lainkaan.

Asia kävi ilmi unkarilaisen Eötvös Loránd Universityn tutkimuksessa jossa selvitettiin, muodostavatko kissat omistajiinsa samanlaista kiintymyssuhdetta kuin koirat. Vastaus oli yksiselitteinen: eivät muodosta.

Tutkimusta johtaneen tohtori Péter Pongráczin mukaansa koirien ja ihmisten välinen suhde muistuttaa usein vanhemman ja lapsen välistä sidettä, mutta kissojen kohdalla asia on päinvastoin.

Harmaa kissa on ihmisen sylissä ja katsoo ylös, kun sitä pidetään hellästi poskista.

”Siinä missä koirat voivat olla vähän kuin lapsiamme ja luottaa meihin, kissojen kohdalla näin ei ole”, tutkija toteaa.

Omistaja ei ole kissalle turvasatama

Tiedelehti Applied Animal Behaviour Sciencessä julkaistussa tutkimuksessa käytettiin niin sanottua Strange Situation Test -menetelmää, jota on aiemmin sovellettu koirien kiintymyssuhteiden tutkimiseen.

Kissat viettivät aikaa vuorotellen omistajansa kanssa, vieraan ihmisen seurassa, molempien läsnä ollessa tai täysin yksin.

LUE MYÖS: Kissa karkasi Espanjassa — käveli takaisin kotiin Ranskaan

Tulokset saattavat olla monelle kylmäävää tietoa. Tutkimuksessa kissat eivät nimittäin hakeutuneet omistajansa seuraan sen useammin kuin vieraan, eivät pysytelleet tämän läheisyydessä eivätkä tervehtineet omistajaa innokkaammin tämän palatessa huoneeseen.

Kissa istuu ilta-aikaan ulkona ikkunalaudalla.

”Toisin kuin koirille, ihmiset eivät ole kissoille ’turvasatama’, johon ne palaisivat pelästyessään.”

Tutkijoiden mukaan omistaja ei myöskään toimi kissalle turvallisena tukikohtana, josta käsin ympäristöä tutkitaan.

Evoluutio selittää kissojen kylmyyden

Selitys löytyy kissojen historiasta. Kissat ovat nimittäin yhä tehokkaita saalistajia, jotka pärjäävät ilman ihmistä.

”Tämä johtuu todennäköisesti siitä, että kissat ovat edelleen kykeneviä petoja, jotka pystyvät pyydystämään itse ruokansa eivätkä teknisesti tarvitse meitä ruokkimaan itseään”, Pongrácz selittää.

Lisäksi hylätyt kissat villiintyvät usein nopeasti ja alkavat elää itsenäisesti.

Harmaa kissa hieroo päätään lattialla makaavaa koiraa vasten valoisassa huoneessa.

Tutkimukseen osallistui 15 terapiakissaa, koska tavalliset lemmikkikissat stressaantuvat vieraissa laboratorio-olosuhteissa liikaa. Myös tätä pienempi ryhmä tavallisia kotikissoja testattiin, mutta niiden reaktiot olivat niin stressaantuneita, ettei tuloksia voitu käyttää.

Ystävyys on mahdollista, riippuvuus ei

Tutkijoiden mukaan tulokset eivät tarkoita, etteivätkö kissat voisi pitää ihmisistä. Kyse on siitä, etteivät ne ole meistä emotionaalisesti riippuvaisia.

”Kissat ja ihmiset voivat aivan hyvin olla ystäviä. Mutta ne eivät ole riippuvaisia meistä samalla tavalla kuin koirat”, tutkija muistuttaa.

Lähde: Dailymail

Suosittelemme