Spekulaatiot Spice Girlsin 30-vuotisjuhlavuoden paluusta käyvät kuumina: ”Pidän peukkuja…”

Spice Girlsin paluusta liikkuu nyt ristiriitaisia signaaleja.

Spice Girlsin viisi jäsentä esiintymässä mikit käsissä lavalla.

Spice Girls -fanien toiveet isosta comebackista ottivat jälleen takapakkia – ainakin toistaiseksi.

Yhtyeen Sporty Spice eli Melanie C kertoi tuoreessa radiohaastattelussa suoraan sen, mitä moni ei olisi halunnut kuulla. Hänen mukaansa vuonna 2026 ei tulla näkemään Spice Girls -kiertuetta, vaikka huhut ovat käyneet kuumina bändin 30-vuotisjuhlien lähestyessä.

Vuosi 2026 olisi ollut täydellinen hetki paluulle, sillä kesällä tulee kuluneeksi 30 vuotta ikonisen Wannabedebyyttisinglen julkaisusta, ja syksyllä juhlistetaan yhtä pitkää matkaa Spice-albumin kanssa.

”Ei, mitään reunionia ei ole tulossa”, Mel C totesi tylysti.

Spice Girls -bändin Melan C poseeraa gaalassa.

Hän ei kuitenkaan täysin poissulje paluun mahdollisuutta.

” Olemme jatkuvasti yhteydessä toisiimme. Haluamme tehdä jotain yhdessä. Kuka tietää milloin, mutta olen optimistinen ja pidän peukkuja, että näette meidät vielä yhdessä joskus tulevaisuudessa.”

Osaa jäsenistä paluu tuntuu houkuttelevan

Samaan aikaan yhtyeen toinen jäsen, Mel B, on ruokkinut fanien toiveita omalla someaktiivisuudellaan. Hän julkaisi hiljattain Instagramissa nostalgisen Spice Girls -sisällön, joka sai fanit spekuloimaan comebackilla, ja kommenttikenttä täyttyi nopeasti kysymyksistä mahdollisesta paluusta.

Virallista vahvistusta ei kuitenkaan ole, ja Mel C:n tuore kommentti viittaa siihen, ettei mitään konkreettista ole ainakaan vielä sovittu.

Myös Victoria Beckham on vihjaillut, että ajatus yhteisestä esiintymisestä houkuttaa ainakin teoriassa. Erityisesti Las Vegasin Sphere-areena olisi hänen mukaansa täydellinen näyttämö tähän tarkoitukseen.

Maailmankiertue ei kuitenkaan ole realistinen.

LUE MYÖS: Naisen somehaaste: ”Mieheni kokkaa kuukauden, jos Spice Girls kommentoi” – ja niin myös kävi

”Se olisi houkuttelevaa, mutta en voi lähteä kiertueelle. Minulla on työ”, Beckham kommentoi aiemmin.

Spice Girls nähtiin viimeksi yhdessä lavalla Lontoon olympialaisten päättäjäisissä vuonna 2012. Sen jälkeen yhtye on pysynyt enemmän tai vähemmän tauolla, ja vuosien varrella on kuiskittu myös jännitteistä jäsenten välillä.

Suosittelemme