Adressi vaatii arvokasta vanhuutta kaikille

Keskustelu kotihoidon tasosta käy kuumana.

Helsingin Sanomat uutisoi 13. tammikuuta, että vanhuksen epäillään kuolleen kotihoidon laiminlyönnin seurauksena Espoossa. Kotihoitaja oli käynyt asiakkaan ovella, eikä kukaan ollut tullut avaamaan ovea. Hoitaja ei jäänyt selvittämään tilannetta. Omaiset löysivät vanhuksen seuraavana päivänä asunnosta kuolleena. Sen jälkeen vanhustenhuollosta ja kotihoidosta on keskusteltu taas kerran paljon.

Arvokas vanhuus kaikille -adressi vaatii yleistä keskustelua ja toimia vanhustenhoidon nykyisen tilan parantamiseksi. Esimerkiksi kotihoito on riittämätön muistisairaille henkilöille ja yksin asuville ikäihmisille. Kotihoidon piiriin kuuluvien ikäihmisten määrä kasvaa Suomessa nopeasti. Hoitajien määrä ei ole kasvanut samassa tahdissa kotihoidon työmäärän kanssa.

“Muistisairaille pitää taata kodinomainen ammattihenkilöstöllä varustettu pienikokoinen hoivapaikka. Turvallisuuden tunne lisääntyisi ja yksinäisyys väistyisi ikäihmisiltämme, joilla ei ole omaisia tukenaan. Samoin ne omaiset, joilla ei ole mahdollisuutta hoitaa omaisiaan, pääsisivät keskittymään töihinsä ja muuhun perheeseensä ja viemään sitä kautta Suomea eteenpäin”, adressin etusivulla kirjoitetaan.

Aamupostin kolumnissa kotihoitaja kertoo, miksi jätti työnsä. Hän ei arvannut, kuinka kaukana ihmisyys työstä olisi. Viisitoista minuuttia aikaa, jonka aikana hoitajan pitäisi viedä laboratorionäytteet terveyskeskukseen, jonne ajaa asiakkaan luota 10-15 minuuttia. Se on tietysti mahdotonta, joten lääkkeet viedään omalla ajalla.

Adressi luovutetaan hallituksen ja eduskunnan edustajille, jos se saa täyteen 20 000 allekirjoitusta.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi