Ben & Jerry’s kielsi kaksi samaa makua jäätelötötterössä, jotta kaikki pääsisivät naimisiin

Tuplasuklaa? Ei.

Australiassa kaksi samaa sukupuolta edustavaa ihmistä eivät pääse naimisiin, joten jäätelöjätti Ben & Jerry’s päätti olla ottamatta vastaan tilauksia kahdesta samasta jäätelömausta. Lähes 40 vuotta herkkubisneksessä toiminut Ben & Jerry’s on aikaisemminkin ottanut kantaa jäätelöillään niin niiden nimissä kuin teoissa.

Aktivismi ei ole yhtiön perustajille mikään uusi juttu: “Kuvittele tilanne, että menet ostamaan lempijäätelöäsi, esimerkiksi keksitaikinamakua ja haluat sitä kaksi palloa tötteröösi. Kun se ei ole mahdollista, olisit varmasti vihainen. Se ei ole kuitenkaan mitään verrattuna siihen, että et voisi mennä naimisiin rakastamasi henkilön kanssa”, yhtiön tiedotteessa sanotaan.

Ben & Jerry’s on myös asettanut jäätelökioskiensa eteen sateenkaaren värein koristeltuja postilaatikoita, jotta kansalaiset voisivat ottaa yhteyttä parlamentin jäseniin. Yhtiö on luvannut toimittaa kaikki kirjeet perille ennen seuraavaa istuntoa 13. kesäkuuta. Arviolta 72 prosenttia australialaista kannattavat tasa-arvoista avioliittolakia, mutta viime marraskuussa päätettiin, että kansanäänestystä asiasta ei järjestetä.

Vaikka jäätelöjätin tempaus vaikuttaa pieneltä teolta, on se jo saanut paljon keskustelua aikaiseksi aiheen ympärillä. Ben & Jerry’s on aikaisemmin järjestänyt tukikampanjoita tasa-arvoisista avioliitoista Saksassa, Irlannissa ja Uudessa-Seelanissa, mutta makukielto on yhtiön aktivismin uusi suunta.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi