HS: persuedustaja antaa soluttaumisohjeita patriooteille

Jyväskylän puukotustapaus on herättänyt kirjavia mielipiteitä. Osa osuvampia, osa aivan hakoteillä.

Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Juho Eerolalta karkasi Facebook-sammakko. Helsingin Sanomat kertoo kuinka Eerola oli näpytellyt statukseensa seuraavaa:

"ja näille patriooteille(?) vinkiksi: Älkää seuraavan kerran näyttäkö "patriooteilta", kun pyritte tuollaiseen tilaisuuteen sisään. Älkää myöskään menkö ryhmässä, vaan muina miehinä muiden joukossa."

Jäämme odottamaan Timo Soinin jyrähdystä tai jyrähtämättömyyttä.

Eerola kiiruhti nopeasti oikomaan kirjoitusta, jonka voi helposti tulkita ääriliikkeiden soluttaumisneuvoksi.

"Kyse oli siitä, että kun lähdetään tuollaisiin tilaisuuksiin, niin jätetään ne puukot, puntarit ja kaljakassit kotiin. Mennään sinne muiden ihmisten joukossa siististi, eikä missään omassa rykelmässä möykäten ja järjestyksenvalvojaa puukottaen. Pyydetään vaikka järjestäjiltä puheenvuoroa."

Syy monitulkintaisuuteen on Eerolan mukaan se, että kirjoitus on laadittu "vähän huolimattomasti".

Li Anderssonin, Mikael Brunilan ja Dan Koivulaakson kirjoittaman Äärioikeisto Suomessa -kirjan esittelytilaisuuteen saapunut joukko "patriootteja" ajautui keskiviikkona välikohtaukseen tilaisuuden järjestäjien kanssa. Selvää on, että porukka ei ollut tullut paikalle pyytämään puheenvuoroa järjestäjiltä, vaan käyttämään väkivaltaa näitä kohtaan.

Räikeä ylilyönti on omiaan todistamaan, miksi kyseinen kirja on kirjoitettu. Hyökkäys antoi kirjoittajille motivaatiota ja lisämateriaalia jatko-osia varten.

Monet ovat rientäneet antamaan oman painavan sanansa tapahtumien jälkimainingeissa. Näin muun muassa ministeri Alexander Stubb, joka ehti ihmettelemään Twitterissä, mitä eroa on äärioikeistolla ja -vasemmistolla. Paljonhan niillä on yhteistä. Ainakin se, että molemmat suhtautuvat äärimmäisen kriittisesti Kokoomuksen politiikkaan. Alex, aina ei kannata avata suutaan.

Jyväskyläläinen Vihreiden kaupunginvaltuutettu Touko Aalto puolestaan yrittää omassa Uuden Suomen blogauksessaan päästä rasistisen väkivallan juurille. Aalto kaivaa varsin vakuuttavaa selitystään 1990-luvun lamasta ja siitä, kuinka osa turhautuneista nuorista haki parempaa paikkaa sosiaalisessa hierarkiassa väkivallan avulla.

Aalto hahmottelee, kuinka natsipiireihin ajautuneet alkoivat pikkuhiljaa omaksua vääristyneen ajatusmaailman. Vaihtoehtoina olivat turpaansaaminen ja sosiaalisen aseman menettäminen yhteisön sisällä. Aalto kertoo omakohtaisista kokemuksista Joensuun kaduilta 1990-luvun lopulta. Samankaltainen väkivalta ja natsit vastaan ulkomaalaiset, lökäpöksyt, hipit ja muut erilaiset -asetelma oli vahvasti läsnä myös Jyväskylässä samoihin aikoihin.

Sittemmin, kuten Äärioikeisto Suomessa -kirja dokumentoi, katujen natsit ovat osittain organisoituneet ja sitä kautta politisoituneet. Äärioikeiston iskujen kohteeksi ovat joutuneet niin ulkomaalaiset, vasemmistoaktiivit kuin homoyhteisökin.

Koko hässäkässä ei ole kyse oikeisto-vasemmisto-vastakkainasettelusta, vaan siitä, että aseistettu hyökkäys kirjastoon on äärimmäisen tuomittava teko, joka torpedoi tarpeellista keskustelua. Se on manifesti siitä, että kun sanoja ei löydy tai niitä ei osata käyttää, joudutaan turvautumaan väkivaltaan.


City haastatteli Dan Koivulaaksoa, yhtä Äärioikeisto Suomessa -kirjan kirjoittajista marraskuussa.

28 kommenttia

StalinistiTappaa

1.2.2013 00:45

Hei Panu.
Sinulla tuntuu olevan joku missio päällä? Kykenetkö puolueettomaan journalismiin?
Miksi et kirjoita äärivasemmistosta, eikö ole tarpeeksi mediaseksikästä?
Wikipedia kertoo näin:
Poliittisista ryhmistä terrorismiin ovat syyllistyneet erityisesti vasemmistolaiset ryhmät. Vuosina 1962–2005 vasemmistolaisten ryhmien laskettiin tehneen 3 738 terrori-iskua, joissa kuoli 2 576 uhria. Samalla aikavälillä oikeistolaiset ryhmät tekivät 141 iskua, joissa kuoli 289 uhria.

Kumpikohan näistä ryhmistä on pelottavampi?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Gggggggggg

1.2.2013 01:17

Onko Suomessa tällä vuosituhannella ollut ainuttakaan "äärivasemmistolaisen" toteuttamaa tämänkaltaista viharikosta tai ylipäätänsä mitään poliittisessa tarkoituksessa tehtyä väkivaltaista tekoa?

Ovatko parakkaat hipit ja irokeesipäiset anarkistit tulleet katsomaan Halla-Ahon luentoa puukot kourassa? Onko Päivä Räsänen tai Pentti "Hauveli" Oinonen tullut kaasutetuksi?

Baader-Meinhof meni jo 35 vuotta sitten. Äärioikeisto elää yhä ja on voimakkaampi kuin koskaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Porvari

1.2.2013 08:45

Kyllä minusta Stubb esitti ihan aiheellisen kysymyksen. En todellakaan sympatiseeraa Jyskälän "kommandomiehiä" mutta mikä suomalaisesta äärioikeistosta tekee suomalaista äärivasemmistoa (anderssonit, koivulaaksot sun muut sankarit) paheksuttavamman?

Yhtä turhia liikkeitä yhteiskunnan kannalta kumpainenkin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kapitalisti

1.2.2013 10:54

Varsin noloa kaikille kukkahatuille ja muillekin hurskastelijoille jos se olikin tuo epävirallinen järjestyshenkilö joka ensimmäisenä veti kättä pidempää esiin:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013020116624152_uu.shtml

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Tasapuolisuutta

1.2.2013 11:26

Olikin tavallaan mielenkiintoista odotella, milloin ja miten kirjastotapauksesta aletaan keksiä "yhteyksiä" perussuomalaisiin. Ja että meneekö aikaa montakin minuuttia. Facebookia kyttäävät Hesarin toimittajat ja näiden tarkoitushakuisia jorinoita siteeraavat ja jankuttavat pikkumediat on ollut se tavallinen systeemi. Nytkään siis ei mitään uutta auringon alla.

Halutessaan Eerolan kommentin voi tulkita toimintaohjeeksi terroristeille. Yhtä hyvin sen voi ajatella hyväksi neuvoksi, miten ei joudu sanaharkkaan vasemmistolaishenkisten ovivahtien kanssa (eikä puuha vaikkapa riistäydy tappeluksi, jossa kaljakassi putoaa ja huidotaan naarmuja kaikella käteensattuvalla). Jos joku haluaa sanallisesti kritisoida jossain tilaisuudessa, on keskeistä, että hän pääsee sisään sinne tilaisuuteen... Eerolan kommentista vouhkaaminen on samaa mustamaalausta ja kohunrakentelua, jota persut ovat kohdanneet jo pitkän aikaa. Kun Eerola vääntää tyhmäksi heittäytyville rautalangasta, mitä hän tarkoitti, sekin on muka selittelyä ja "oikomista".

Näköjään monille on tärkeämpää se kuka sanoo, kuin se mitä sanotaan. Ja että saako sanomisista väänneltyä omia tavoitteita edistävää kohua. Esimerkiksi: taannoin Halla-aho sanoi, että JOS Kreikan hallitus haluaisi tehdä päätöksiä välittämättä kansan mielipiteistä, sen tarvitsisi käyttää sotilashallintoa demokratian sijaan. Sehän on tosiasia. Samaa sanoi Osmo Soininvaara blogissaan elokuussa. Kreikan varapääministeri Theodoros Pangalos taas muotoili The Financial Times -lehdessä, että kohta voidaan tarvita tankkeja kaduille. Saksalainen EU-komissaari Günther Oettinger sanoi suoraan, että Unionin pitäisi lähettää sotilasjoukkoja hiljentämään levottomat kansanjoukot, EU:n presidentti Herman van Rompuy muotoili saman verhotummin. Halla-ahon sanomasta vouhkattiin, Soininvaaran tai europoliitikkojen sanomisista ei juuri kommentteja näkynyt.

Asioiden pohtiminen on keskeistä ihmisyyttä. Kuka tahansa osaa miettiä, miten kannattaisi ja miten ei kannattaisi käyttäytyä, jos haluaisi vaikkapa ryöstää jonkun puukon kanssa, erilaisessa itsepuolustuskoulutuksessa spekuloidaan juuri sellaisia asioita - ja tavoite on _estää_ ihmisten ryöstetyksi tuleminen. Ei jonkin asian miettiminen ole aikomus tai kehotus tehdä.

Tähän mennessä julkisuudessa on kerrottu, että kirjastotapauksen ns. silminnäkijät eivät itse asiassa nähneet mitään, vaan kuulivat ääniä oven läpi ja myöhemmin näkivät lasinsirpaleita. Kuka tahansa voi ryskyttää ovea, huutaa ja rikkoa pulloja - vaikkapa Koivulaakson porukan järjestyksenvalvojat itse. Väitteet siitä, että tapahtui tappelu, että paikalla edes oli sisälle pyrkivä mieskolmikko tai että mikä ideologia näitä oskariolemattomia liikutti, perustuvat yhden koivulaaksolaisen sanomisiin. Lehtitietojen mukaan yksi koivulaaksolaisista sai selkäänsä lievän haavan. Yhtä hyvin voi päätellä, että melu, sirpeleet ja väite tappelusta on Koivulaakson ja kumppaneiden (luovalla todellisuudentajulla kasatun) kirjan sekä aatteiden sissimyyntikampanjaa. Ja että toverit ovat vetäneet pitkää tikkua siitä, kenelle tehdään pieni puukojälki selkään...

On kiinnostavaa nähdä, miten asian poliisitutkinta etenee. Ihmisiä on viety jututettaviksi. Ehkä selviää, mitä todella tapahtui. Ruotsalaisjohtoisen nassepelleporukan häiriköintitempaus lähti lapasesta? Nuortenmiesten kaljanhajuista kohellusta? Anarkojen propagandistinen false flag? Ehkä jäädään vain erilaisten arvelujen varaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Spanish_J

1.2.2013 12:36

Joo, "Ggggggg"tä ja "Tasapuolisuutta" pitää kompata. Äärioikeiston ja äärivasemmiston vaarallisuutta/aktiivisuutta arvioidessa tarkastelujaksoa ei todellakaan voi ulottaa -60-luvun alkuun. Wikipedian kirjoittaja on tuossa liikkeellä täysin tarkotushakuisesti. Mitä oikeistoilaisia ääriryhmiä tai edes levotonta liikehdintää -60-70-luvulla oli? Tarkastelujaksoksi n. 1995-> niin ollaan ees jossain määrin kiinni tän päivän tilanteessa,

Ja mitä tän persun facebook-päivitykseen tulee, niin hoh hoijaa. Eihän se sanonu tossa nyt yhtään mitään raskauttavaa. Ainoa virhe minkä vähän kokemattomana karjuna ja tän päivän "mediapolitiikalle" alisteisena poliitikkona teki, oli että lähti oikomaan ja selittelemään. Oikeesti nyt jotain tolkkkua noiden PS-urpojen luuppaamiseen. Vanha juttu jo niiden neekerivitsit, eikä media edes (tahdo) taju(t)a ettei kaikissa noissa OLE mitään jutun juurta.

Stallarin tappajalle: Kyllähän tämä enemmän kolumnilta vaikuttaa, kuin perus "uutisjutulta", vaikka jotain jälkimmäisen tapasta voisi otsikosta päätelläkin (oisko tämmöseen juttuun voinu kuitenkin laittaa vähän toisenlaisen otsikon, Jansson?), mutta ei mikään kiellä yhtäkään mediaa vetämästä linjaa, niinhän "isotkin" tekevät - usein vain pikkasen verhottuna, jotta Sinä et niin tajuaisi kuinka tässä taas mielipidettä sullottiin suuhusi ja käyttömuistiisi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Spanish_J

1.2.2013 12:43

Niin joo, ehkä pitää sen verran vielä lisätä, että ei kai City.fi:tä kukaan nyt minään neutraalina uutismediana pidä?

Vai tuleeko ensimmäinen kommentoija tänne aamuisin hakemaan neutraalin otsikkopuuronsa maan ja maailman tapahtumista?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Googlailin

1.2.2013 14:05

"Onko Suomessa tällä vuosituhannella ollut ainuttakaan "äärivasemmistolaisen" toteuttamaa tämänkaltaista viharikosta tai ylipäätänsä mitään poliittisessa tarkoituksessa tehtyä väkivaltaista tekoa?"
http://fi.wikipedia.org/wiki/EuroMayDay

"Ovatko parakkaat hipit ja irokeesipäiset anarkistit tulleet katsomaan Halla-Ahon luentoa puukot kourassa?"
Onko Halla-aho pitänyt luentoja?

"Onko Päivä Räsänen tai Pentti "Hauveli" Oinonen tullut kaasutetuksi?"
Ei ole ainakaan kerrottu, että olisivat. Dan "Satukirja" Koivulaakso sai jotain silmilleen, kun meni repimään miestä, joka oli poistumassa ovesta ennen Danin puheen alkua.

"Baader-Meinhof meni jo 35 vuotta sitten."
Wikipedia: "Punainen armeijakunta (saks. Rote Armee Fraktion, RAF), jonka ensimmäisestä sukupolvesta käytetään yleisesti myös nimitystä Baader-Meinhof-ryhmä, oli Saksan liittotasavallassa vaikuttanut terroriryhmä, jonka tavoitteena oli Saksan liittotasavallan työväen kommunistinen kansannousu. Tämä äärivasemmistolainen ryhmä toimi 1970-luvulta vuoteen 1998 jolloin se lakkautettiin."

Europolin tutkimus vuodelta 2009 (tiedot vuosilta 2006-2008) sanoo mm. seuraavaa:

"The total number of left-wing terrorist attacks in the EU has risen in 2008. Left-wing and anarchist groups we re responsible for 28 attacks; 58 individuals were arrested during 2008. In Greece, the use of violence by the Epanastatikos Agonas or Revolutionary Struggle has escalated and has the potential for further escalation."

"Belgium reported an increase in actions by anarchist groups, mainly in the cities of Brussels and
Ghent. Furthermore, it appears that actions by these groups became more radical in 2008.
Anarchists are reported to have made increasing use of Molotov cocktails. There are established links with French, Greek and Italian anarchists--"

"The member states did not report any right-wing terrorist attacks or arrests related to right-wing terrorism for 2008. All right-wing activities were reported as extremism. Extreme right-wing activities became evident in concerts, demonstrations and marches."

"Several member states reported on clashes between left-wing and right-wing extremist groups.Extreme right-wing events attract counter-protest activity from anti-fascist (ANTIFA) groups and vice versa."

Anarkomarkot, anttifantit sun muut punikit siis tekivät kymmenittäin terrori-iskuja. Äärivasemmat ovat myös ylikansallisesti verkostoituneet. Kreikkalaiset ja italialaiset anarkot ovat vuosikausia tehneet kirjepommi-iskuja. Lehtitietojen mukaan muutamana viime vuonna ovat käyttäneet tehokkaampia pommeja, joten silmien ja sormien lisäksi on lähtenyt henkiäkin. Viime vuosien talousvaikeudet ovat varmasti lisänneet helleenianarkojen riehumista.

Nasset ja muut oikeistoekstriimit eivät terrorisoineet yhtään, vaan toiminta oli musisointia sekä mielenosoituksia - kuten demokraattisessa oikeusvaltossa pitääkin saada olla.

Välillä nasset ja anttifantit tappelevat keskenään. Ruotsissakin vuosittain. Tappeluita ei lasketa terrorismiksi ja molemmat porukat ovat sekä antajina ja saajina. Mikäs siinä, kunhan vain toisiaan hakkaavat eivätkä häiritse sivullisia...

"Äärioikeisto elää yhä ja on voimakkaampi kuin koskaan."
Oli se tuossa 1920-1940-luvuilla paljonkin voimakkaampi...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Googlailin2

1.2.2013 14:43

Ahaa, Europolin nettisivultahan voi ladata vuotuisen raportin terrorismista EU:ssa. Vuoden 2012 raportin mukaan äärivasemmistolaisia terrori-iskuja oli 37, äärioikeistolaisia yksi.

https://www.europol.europa.eu/latest_publications/37

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Hakoteilla

1.2.2013 22:52

Nyt menee ihmisillä asian ydin kiitäen ohi (taas). Sen sijaan, että kiinnitettäisiin huomiota siihen, että poliittinen väkivalta on aina tuomittavaa, aletaan nahisemaan "noku noi ni nii meki"-hengessä. Tarpeettoman lapsellisen kinastelunne voi kuitata ihan sanomalla, että molemmista aatesuunnista löytyy ja tulee aina löytymään typeriä idiootteja, joilla on pää täynnä nestettä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Veteran

2.2.2013 02:29

Aika hurjalta tuntuu lueskella näitä kommentteja, joissa sympataan natseja sillä verukkeella, että pahoja ne on ne äärivasemmistolaisetkin. Nyt järki käteen ihan oikeasti. Jos joku on nukkunut historian tunnit, niin natsit olivat siis tämä porukka, joka poltti Lapin surmaten vetäytyessään isoisiämme.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Harhaanjohdetut

2.2.2013 08:31

"Tarpeettoman lapsellisen kinastelunne voi kuitata ihan sanomalla, että molemmista aatesuunnista löytyy ja tulee aina löytymään typeriä idiootteja, joilla on pää täynnä nestettä."
Minkä kinastelun? Tietysti rikollinen toiminta on rikollista toimintaa, tehtiinpä sitä millä verukkeella tahansa.

Suomessa tuo puuha ei ainakaan vielä vaikuta olevan kovinkaan kurinalaista ja organisoitua, vaan lähinnä kiljunhajuista kohellusta ja rähinöintiä. Luultavasti siihen auttaa sama kuin muuhunkin nuorison hölmöilyyn eli ajan kuluminen ja aikuistuminen. Lukuunottamatta näitä koivulaaksoja, jotka pyrkivät tekemään siitä bisnestä ja toisaalta julkisuuskampanjan päästäkseen itse mukavasti palkattuun virkaan tai luottamustoimeen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

WanhaJermu

2.2.2013 08:42

"Aika hurjalta tuntuu lueskella näitä kommentteja, joissa sympataan natseja sillä verukkeella, että pahoja ne on ne äärivasemmistolaisetkin. Nyt järki käteen ihan oikeasti."
Järjen voisi pitää siellä päässä mieluummin... Kuka muka on sympannut natseja? On vain kummallista, jos toista osapuolta käytetään "asiantuntijana" toisen osapuolen suhteen. Varsinkin, kun poliisin tilastot kertovat, että ne "asiantuntijat" tekevät terrori-iskuja ja toinen porukka järjestää konsertteja...

"Jos joku on nukkunut historian tunnit, niin natsit olivat siis tämä porukka, joka poltti Lapin surmaten vetäytyessään isoisiämme."
Kun selailet historiankirjaasi vähän aiempaa, voit lukea jutuista nimeltä Talvisota ja Jatkosota, joissa äärivasemmistolaiset ryöstivät maastamme yli 10% prosenttia ja tappoivat kymmenin tuhansin isoisiämme.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Gegen-Raumnazis

2.2.2013 11:52

Missä vaiheessa muuten skinejä ruvettiin kutsumaan äärioikeistolaisiksi?
Natsit ovat kuitenkin perinteisesti olleet enemmän vasemmalla kuin esim jenkkien republikaanit.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Veteran

2.2.2013 16:55

"Kun selailet historiankirjaasi vähän aiempaa, voit lukea jutuista nimeltä Talvisota ja Jatkosota, joissa äärivasemmistolaiset ryöstivät maastamme yli 10% prosenttia ja tappoivat kymmenin tuhansin isoisiämme."

Niinpä niin ja feodalistit ne vasta pahoja olivatkin. Alistivat kansaamme vuosisatojen ajan. Tässä nimenomaisessa tapauksessa taisi olla kuitenkin kyse uusnatsipoppoosta, jotka menivät luotiliivit päällä puukottamaan kirjatilaisuuteen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

DieBart

2.2.2013 17:01

"Missä vaiheessa muuten skinejä ruvettiin kutsumaan äärioikeistolaisiksi? Natsit ovat kuitenkin perinteisesti olleet enemmän vasemmalla kuin esim jenkkien republikaanit."
Skinhead-liike syntyi 1960-luvulla työväenluokkaisten valkoisten brittinuorten hengatessa jamaikalaistaustaisten nuorten kanssa ja jäljitellessä jamaikalaisten rudeboy-muotia erottuakseen mod-nuorisokulttuurista. Noihin aikoihin oli siis mustaihoisia skinheadeja ja kaksirotuisia skinheadporukoita...

1970-luvun loppupuolella thacherismi seurauksineen aiheutti erilaista tyytymättömyyttä ja aggressiivisuutta, jolloin äärikansallismielinen National Front käytti tilannetta hyväkseen ja löysi kannattajakuntaa skinien keskuudesta - tällöin mukaan tuli myös rasismi. Julkisuudessa kaikkia skinejä alettiin pitää uusnatseina. Vasemmistoskinejäkin oli. He alkoivat laittaa kenkiinsä punaiset nauhat erottuakseen toisesta "joukkueesta".

Vuonna 1987 Marcus Pacheco ja Stevan M perustivat New Yorkissa SHARP-liikkeen (Skinheads Against Racial Prejudice), jonka tavoite oli muuttaa skinikulttuuri ei-rasistiseksi. Liikkeen varhaisia kannattajia olivat punkkarit André Schlesinger ja Jason O'Toole. Vuonna 1989 welshiläisen punkbändin The Oppressedin Roddy Moreno vieraili New Yorkissa. Hänen mukanaan liike levisi Britanniaan ja sieltä muualle Eurooppaan.

Sosialismin pääsuuntauksia on ollut kolme: kommunismi eri muodoissaan, kansallissosialismi ja sosialidemokratia. Neuvostoliiton kommunismi oli internationalistista, natsismi nimensä mukaisesti kansallista. Kansallissosialismin luokittelu äärioikeistoksi tulee kommunistisesta terminologiasta ja propagandasta. Koska kansallisaate oli "oikeistolainen", edustivat kansallissosialistit kommunistien mielestä sosialismin oikeata äärilaitaa. Natsi-Saksassa oli nimellisesti yksityisiä yrityksiä, mutta kaikki oli valtion tiukassa ohjauksessa, siis äärivasemmistolaista.

Anarkismi lasketaan yleensä äärivasemmistolaisuudeksi - tosin on olemassa myös anarko-kapitalisteja. (Nykyajan Somalia on käytännön anarko-kapitalistinen yhteiskunta...) Anarkistit vastustavat valtiota hallitusmuotona (an archos=ei valtiota). Lenin piti länsieurooppalaisia anarkisteja ns. hyödyllisinä idiootteina, joita voi käyttää apuna levitettäessä kommunistista vallankumousta länteen. Neuvostoliitossa anarkistit päätyivät vankileireille muiden "kansanvihollisten" seuraan.

Käytännössä Neuvostoliitto oli "isovenäläisen" kansallismielinen (sanan "sovinismi" alkuperäinen merkitys) - ajatuksena oli saada kaikki venäjää puhuvat yhteen valtioon ja myös vähemmistökansallisuudet puhumaan tuota valtakieltä. Vähemmistökansallisuuksia venäläistettiin kovin ottein. Neuvostoliitossa sotaa natsi-Saksaa vastaan kutsuttiin Suureksi Isänmaalliseksi Sodaksi.

Toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliitto alkoi käyttää nimitystä "antifasismi", koska esim. "Berliinin kansallisen sosialismin vastainen suojamuuri" olisi Sosialististen neuvostotasavaltojen liiton projektina ollut jotenkin kummallinen... Amerikkalainen propaganda kutsui Neuvostoliittoa 1940-1950-luvulla punafasismiksi. Churchill harmitteli myöhemmin, ettei vuonna 1945 saman tien menty Moskovaan asti.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

WanhaJermu

2.2.2013 17:14

"Tässä nimenomaisessa tapauksessa taisi olla kuitenkin kyse uusnatsipoppoosta, jotka menivät luotiliivit päällä puukottamaan kirjatilaisuuteen."
Odotetaanpa tarkempia tietoja siitä, ketä ja mitä. Ja onko muuta näyttöä kuin toisessa porukassa joukkotappeluun osallistuneen puhuma. Mahdolliset luotiliivit olivat ilmeisesti tarpeen ovella väijyneen epävirallisen punakaartin kättäpidempiä vastaan. Ja itsepä aloit muistella 1940-lukua.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Veteran

2.2.2013 18:49

"Mahdolliset luotiliivit olivat ilmeisesti tarpeen ovella väijyneen epävirallisen punakaartin kättäpidempiä vastaan. Ja itsepä aloit muistella 1940-lukua."

40-luvulle ne natsit kuuluvatkin ja punakaarti vuoteen 1918. Nyt eletään kuitenkin vuotta 2013.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Spede_Kekkonen

2.2.2013 19:21

"mikä suomalaisesta äärioikeistosta tekee suomalaista äärivasemmistoa (anderssonit, koivulaaksot sun muut sankarit) paheksuttavamman? "

Kannattaa selvittää mitä sana ääri- tarkoittaa esimerkiksi poliittisen ja uskonnollisen suuntautumisen edessä. Vasemmisto ei ole sama asia kuin äärivasemmisto. Toiset julkaisevat kirjan, toiset tulevat aseistettuna tappelemaan kirjastoon (Joo, pitää pitää mielessä että saattoi siellä olla joku muukin porukka mekkaloimassa kuin uusnatsit. Uskallan kuitenkin lyödä vetoa klanipäiden puolesta asiasta mitään tietämättä.)

Ääriryhmillä tarkoitetaan väkivaltaan valmista sekopääsakkia. Esimerkkinä äärioikeistosta ovat uusnatsit. Esimerkkinä äärivasemmistoa taas ovat esim 70 - 90-lukujen saksalainen kommunistiterroriryhmä Punainen armeijakunta. Vasemmistoliitto on äärivasemmistoa siinä missä kokoomus on äärioikeistoa.

Haluaisin pyytää jokaista äärivasemmiston uhkasta huolestuneita kertomaan esimerkkejä suomalaisen äärivasemmiston harjoittamasta väkivallasta ihmisiä kohtaan. Nyt ei siis ole kyse 70-luvun saksalaisterroristeista, IRA:n pommituksista tai baskien iskuista. Puhutaan siitä suomalaisesta äärivasemmistosta, joka uhkaa maata väkivallalla.

Eipä siinä että klanipäistäkään kannattaisi erityisen huolissaan olla. Väkivaltaa ikävä kyllä on tapahtunut aina ja tapahtuu tulevaisuudessakin. En vain ymmärrä miksi tekoa vähätellään vertaamalla tämän viikon tapahtumia Suomessa parinkymmenen vuoden takaisiin terrori-iskuihin Euroopassa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

WanhaJermu

3.2.2013 18:57

"40-luvulle ne natsit kuuluvatkin ja punakaarti vuoteen 1918. Nyt eletään kuitenkin vuotta 2013."
Aivan. Toivottavasti ääriporukoiden hulinointi jääkin vain historiaan eikä toistu nykyajassa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

HauskaNimimerkki

3.2.2013 19:03

"Toiset julkaisevat kirjan, toiset tulevat aseistettuna tappelemaan kirjastoon"
Anarkistit, joita oli myös tuon kirjastotapahtuman järjestäjissä, eivät vain julkaise kirjoja.

"Haluaisin pyytää jokaista äärivasemmiston uhkasta huolestuneita kertomaan esimerkkejä suomalaisen äärivasemmiston harjoittamasta väkivallasta ihmisiä kohtaan."
No huolestuneita ja huolestuneita… Suomianarkot ovat täkäläisten nassepellejen tavoin lähinnä naurettavia paskanjauhajia, mutta on riski, että kiljukohellus muuttuu paremmin organisoiduksi väkivallaksi, vahingonteoksi ja muuksi terroriksi.

Tuolla oli Dan Koivulaaksokin mukana mellakoivassa porukassa. Onneksi kaasupulloiskussa ei tullut ruumiita.
fi.wikipedia.org/wiki/EuroMayDay

"Esimerkkinä äärivasemmistoa taas ovat esim 70 - 90-lukujen saksalainen kommunistiterroriryhmä Punainen armeijakunta."
"En vain ymmärrä miksi tekoa vähätellään vertaamalla tämän viikon tapahtumia Suomessa parinkymmenen vuoden takaisiin terrori-iskuihin Euroopassa."
Jos et ymmärrä, miksi vertaat? Tässä ketjussa kerrottiin jo aiemmin eurooppalaisen äärivasemmiston ihan viimeaikaisesta rikollisuudesta. Europolin vuoden 2012 raportin mukaan äärivasemmistolaisia terrori-iskuja oli 37, äärioikeistolaisia yksi.
https://www.europol.europa.eu/latest_publications/37

"Vasemmistoliitto on äärivasemmistoa siinä missä kokoomus on äärioikeistoa."
Jos sekalaiset kylähullut ja nettihöpöttäjät unohdetaan, Suomessa vahingollisin ja äärimmäisin oikeisto onkin juuri Kokoomuksen talousliberalismikiimainen kvartaalikapitalistisiipi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ihan_totta

3.2.2013 19:19

"Kannattaa selvittää mitä sana ääri- tarkoittaa esimerkiksi poliittisen ja uskonnollisen suuntautumisen edessä. Vasemmisto ei ole sama asia kuin äärivasemmisto."

Niinpä. Jottei kenellekään jäisi epäselväksi miten poliittiset puolueet tässä maassa sijoittuvat tuolla akselilla, niin minäpä selvitän teille tyhmemmille asian oikean laidan. Eli maltillista vasemmistoa Suomessa edustavat:
- kristilliset
- perussuomalaiset

Äärivasemmistoa Suomessa edustavat:
- SDP
- keskusta
- kokoomus

Vielä äärivasemmistosta pikkuisen vasemmalla ja täysiä sekopäisiä totalitaristeja (kolmessa em. on edes joku ihmiseksi luokiteltava sentään joukossa, mutta näissä ei) ovat:
- vasemmistoliitto
- vihreät

Ihan oma lukunsa on RKP, joka poukkoilee sinne tänne päämääränään vain edistää ruotsinkielen asemaa ja vittuilla mahdollisimman paljon kaikille suomenkielisille.

Varsinaisia oikeistopuolueita Suomessa ei (valitettavasti) ole.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Spede_Kekkonen

3.2.2013 21:13

"Jos et ymmärrä, miksi vertaat? Tässä ketjussa kerrottiin jo aiemmin eurooppalaisen äärivasemmiston ihan viimeaikaisesta rikollisuudesta. Europolin vuoden 2012 raportin mukaan äärivasemmistolaisia terrori-iskuja oli 37, äärioikeistolaisia yksi. "

En verrannut. Vastasin wikipedia-linkkiin, jossa kerrotaan äärivasemmiston hyökkäyksistä viimeisten 50 vuoden aikana koko Euroopan alueella. Sitä en ymmärrä, koska siinä ei ole järkeä.

Europolin tutkimuksessa on kyse koko Euroopasta. Jos tuon tutkimuksen vuoksi olet sitä mieltä että Suomen äärivasemmisto on tekemässä väkivaltaisia hyökkäyksiä, niin minkä sille voi. Yhtä hyvin voit tuoda Suomeen kaiken muunkin mitä Euroopassa tapahtuu. Kreikassa on Kultainen aamunkoitto (tms) -> Suomeen, Italiassa on Berlusconi ja mafia -> Suomeen, Rankassa on siirtomaa-aikojen peruna tulleet siirtolaisslummit -> Suomeen. Euroopassa on äärivasemmiston iskuja -> Suomeen.

Euromayday on kyllä hyvä esimerkki äärivasemmiston riehunnasta. Näitä kaipasin, kiitos siitä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Veteran

4.2.2013 03:00

"Aivan. Toivottavasti ääriporukoiden hulinointi jääkin vain historiaan eikä toistu nykyajassa."

Jep olen samaa mieltä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Masa190

5.2.2013 16:56

Hienosti ovat hommahomot liikkeellä Cityssäkin. Eipä ole mitään uutta. Työttömillä ja linnakundeilla on aikaa kirjoitella paskaa nettiin. Kun mamukriitikot niistä tilastoista tykkää niin voisivat selvittää että millaiset rikosprosentit ja työttömyysprosentit on eri puolueiden kannattajilla, tai ihan vaan edustajilla. Se tilasto ei varmaan kauheasti persuja hivelisi.

Tää mun kommentti on pelkkää herjanheittoa, mutta on edes totta ja muutenkin täysipäisempi kuin suurin osa noista kommenteista. Suomen kansa tyhmenee saatanallista vauhtia.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Riistoporvari

5.2.2013 18:30

Kukahan siellä kirjastossa lopulta meteliä piti:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013020516639849_uu.shtml

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

MarkoOkrana

5.2.2013 23:54

"Tää mun kommentti on pelkkää herjanheittoa, mutta on edes totta ja muutenkin täysipäisempi kuin suurin osa noista kommenteista."
Kuulepa, homofobi-Masa... Kumpaa se siis on: herjanheittoa vai totta? Jos kommenteissa on asiavirheitä, niin mitäs jos kerrot ne virheet. Samoin väittämäsi vähemmän-täysipäisyydet. Jos olet kiinnostunut osoittamaan jotain tilastoilla, saat ihan itse kaivaa ne tilastot esille niin kuin muutkin tekevät. Ellet sitten pelkää mahdollisia tuloksia ja jäät varmaankauheasti arvelemaan...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Punarutto

6.2.2013 18:44

Dan Koivulaakso ei tunne erottavan oikeistoa vasemmistosta.
http://www.youtube.com/watch?v=okF9t9mOBKY

Tyyppihän valehtelee suoraan kameralle. Uskottavuus täys nolla kuten koko jätkäkin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi