Hurstin ruoka-apu uhattuna – tuhansia avuntarvitsijoita, muttei riittävää tukea avulle

Apu-lehden artikkeli avaa vaikeaa matematiikkaa ruoka-avun taustalla.

Kuva: wjarek / Fotolia

“Tilillä on vajaa 50 000 euroa. Se riittää pyörittämään toimintaa kaksi kuukautta”, kuuluu karu viesti suomalaisten tunteman Hurstin ruoka-avun, koko nimeltään Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö ry:n Sini Hurstin suulla Apu-lehden artikkelissa.

Heikki ja Sini Hursti kertovat Apussa, kuinka rahat alkoivat hupenemaan viime vuoden lopulla ja ajatus toiminnan loppumisesta nosti päätään. Heidän mukaansa ihmiset arvostavat toimintaa kovasti ja Hurstien odotetaan aina pärjäävän. Taloudellinen palapeli on kuitenkin käymässä mahdottomaksi, kun tukea ei tule ja avustettavien määrä jatkaa kasvamistaan.

“Suurin syy taloudellisen tilanteen tiukkenemiseen on se, että ruokaa hakeva joukko on suurentunut valtavasti, joten esimerkiksi ruokaa noutavat autot joutuvat kovemmalle koetukselle ja menevät rikki. Välillä olemme joutuneet muiden kulujen ohella lisäksi ostamaan suuren ihmismäärän takia lisäruokaa. Nyt ei enää kauheasti ostella”, Heikki Hursti sanoo.

“Hurstin valinta” jakaa Helsinginkadulla ruokaa keskiviikkoisin ja perjantaisin. Kun Heikki Hursti otti homman haltuun isältään Veikolta vuonna 2005, oli ruoanjonottajia noin 300 ihmistä per jakokerta. Nykyisin ruokaa jonottaa yli 2500 ihmistä jokaisella jakokerralla. Jakopäivänä ruokaa liikahtaa tuhansia kiloja. Hävikkiruoka kerätään lähikaupoista ja lahjoituksina elintarvike- ja tukkutoimittajilta. Maanantaisin Hursti jakaa ilmaiseksi vaatteita.

 

#Leipäjono #Kallio'ssa. Jono jatkuu pitkälle kuvaajan selän taakse. #Helsinki

Henkilön Milko Aikio (@milkoaikio) jakama julkaisu

Apun artikkelin mukaan ainoa yhteiskunnallinen tuki Hurstille tulee Helsingin kaupungilta. Aiempi, 150 000 euron vuotuinen tuki riitti kattamaan “Hurstin valinnan” vuokran ja sähköt. Nyt, kun avustus on tippunut 100 000 euroon vuodessa, ei se meinaa riittää edes vuokrakuluihin, jotka ovat Helsingikadulla lähes 9 000 euroa kuukaudessa. Kun Apu kysyy Hursteilta valtion antamasta tuesta on vastaus “mikä tuki?”

“Ainoa Hurstin ruoka-jaon saama tuki on kaupungin tuki vuokrakuluihin. Monia vuosia sitten yhdistys sai RAY:ltä avustusta Mellunmäen toimistotilojen ostamiseen. Se on nyt myynnissä. Suunnitelmissa oli sijoittaa kipeästi kaivattuun logistiikkatilaan. Joudumme kieltäytymään paljon lahjoitustavaroista, koska ne eivät enää mahdu mihinkään.”

Hurstin sivuilla kerrotaan, miten voit auttaa toiminnan turvaamisessa.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi