Herään yöllä omituisiin uniin. Olen menossa seuraavana aamuna haastattelemaan itsemurhaa hautonutta filosofian tutkijaa – kirkosta eronnutta teologian tohtoria – jonka uusi teos saa epäilemään elämän tarkoitusta. Ruotsalainen Ann Heberlein on kirjoittanut kirjan sairastamastaan kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. En tahdo kuolla, en vain jaksa elää -kirja syntyi kolmen kuukauden sairausjakson aikana.
Heberlein on Ruotsissa julkkis: kommentaattori, tv-studiossa viihtyvä rohkea keskustelija ja vaikeita aiheita käsitellyt kirjailija. Heberleinin mieliaihe on pahuus. Hän kertoo itsestään epämiellyttäviä asioita, kuten että hänet on raiskattu. Hän on suututtanut feministit sanomalla, ettei kaipaa heidän sisaruuttaan, koska osaa ruikuttaa ihan omin voimin. Asunnottomia Heberlein käskee ryhdistäytymään.
”Ei ole mitään ilkeitä ihmisiä, jotka yrittäisivät pitää sinut kodittomana. Kukaan ei ole kadulla täysin ilman omaa syytään. Jokainen on saanut monta mahdollisuutta parantaa elämäänsä – ja mokannut monta kertaa: jättänyt vuokrat maksamatta, käyttänyt päihteitä. Ihmisellä on valintoja”, Heberlein sanoo.
Ann sairastui ensimmäisen kerran 14-vuotiaana, masennukseen ja syömishäiriöön. Vanhemmat veivät hänet psykiatrille. 1980-luvulla mielenterveysongelmiin ei tarjottu lääkkeitä. Niitä Ann sai vasta seitsemän vuotta myöhemmin yritettyään itsemurhaa. Heberlein on vakuuttunut siitä, että lääkkeet ovat pelastaneet hänen henkensä. Bipolaari-diagnoosin hän sai vuonna 2001.
St. Larsin odotushuoneessa olemme yhdenvertaisia…kännikalat ja dosentit, asunnottomat, itkuiset teinitytöt, ahdistuneet keski-iänkriisiä potevat ihmiset ja haisevat ukot…Siellä me istumme, ihmisrauniot. Niin saatanasti ahdistusta ahtautuneena kuuteen neliömetriin.
”Hypomaniaan ei haeta apua. Useimmat ihmiset eivät näe tilassa ongelmaa. Tunnet itsesi mahtavaksi, kauniiksi ja älykkääksi. Itse olen silloin todella tehokas ja teen erinomaista työtä. Jos saisin valita, olisin mieluummin terve. Ylikierroksilla en nuku tai syö kunnolla. Olen ärtyisä, laihdun valtavasti ja lopulta olen näännyksissä,” Ann Heberlein kertoo.
Anafril, cipramil, zoloft ja klassikko prozac. Valium tottakai, ja stesolid, sobril, stilnoct, atarax, imovane, oxascand. Litium ja topimax. Olen syönyt paljon pillereitä.
Maaninen vaihe on täynnä vastauksia, hurjia suunnitelmia ja älytöntä toimintaa. Kun normaali ihminen innostuu liikaa, ostaa hän kalliit saappaat tai Play Station kolmosen. Ann Heberlein osti 160 neliön talon puutarhalla ja kattoterassilla. Hullut ideat, loisteliaat juhlat ja impulsiiviset teot, kuten syrjähypyt, johtavat ennen pitkää krapulaan ja syvään masennukseen.
”Elämällä ei ole tarkoitusta. Mikään ei tunnu hyvältä”, Heberlein tiivistää depression.
En halua mitään. En tunne mitään. En ajattele mitään. Minun ja maailman välissä on kalvo…Suuri tyhjyys. Suuri ei-mikään. Sinne minä kaipaan… Musta paino rinnan päällä…Haluan ryömiä pimeään koloon ja kuolla rauhassa.
Heberlein haluaa ihmisten tietävän, miltä sairaus tuntuu. Mielenterveysongelmia vähätellään ja ne niputetaan raivostuttavalla tavalla yhteen. Kukaan ei rinnasta vatsatautia ja syöpää tai lonkkamurtumaa ja sydänvikaa. ”Tarvitsemme kunnon hoitoa ja lisää rahaa sairastuneille. Psykiatrin tulee tietää liian laajasta alueesta tällä hetkellä. Tarvitsemme tiettyyn sairauteen erikoistuneita lääkäreitä. Tämä on vakava krooninen sairaus: 30 prosenttia kuolee alle 40-vuotiaana. Haluan kertoa, miten diagnoosin saanut voi ajoittain elää täysin normaalia elämää. Emme ole mielipuolia”, Heberlein sanoo.
Suututtaa saatanasti, kun ihmiset jotka todennäköisesti eivät ole koskaan kiemurrelleet kylpyhuoneen lattialla ahdistuksen jyskyttäessä palleassa, seisseet junanraiteen vieressä valmiina hyppäämään, valvoneet viittä vuorokautta putkeen, istuneet veitsi kurkullaan, maanneet siteissä suljetulla osastolla, tokaisevat ylenkatseellisesti: Täytyy hyväksyä, ettei elämässä voi aina olla kivaa. Joskus pitää kärsiä. Fuck you. Ikään kuin sauvakävely, porkkanamehu, haliminen ja kohottava kirjallisuus ratkaisisivat kaiken. Ikään kuin ahdistus, masennus ja itsemurha-ajatukset olisivat pohjimmiltaan teeskentelyä.
Ann Heberlein: En tahdo kuolla, en vain jaksa elää (Atena). Lisää kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä: http://www.poliklinikka.fi/?page=8213207&id=2013466&.
