Kollegani, kiusanhenki

Lällälällä-lieru, työntekijältä pääsi...itku.

Kiusattu on työpaikalla se, joka uskaltaa puolustaa heikompiaan.
Kiusattu on työpaikalla se, joka uskaltaa puolustaa heikompiaan.
Kun 31-vuotias Heikki oli maannut 48 tuntia täysin lamaantuneena sängyn pohjalla, hän ymmärsi ettei voisi enää mennä töihin menettämättä järkeään. Itse itsensä esimieheksi ylentänyt henkilö oli ajanut kiusaamisellaan Heikin keskivaikeaan masennukseen ja toistuville sairaslomille.

Vuoden sisällä tiimin 32 jäsenestä kaksitoista oli irtisanoutunut ennen Heikin sairastumista.

“Kun firmassa on irtisanomisuhka, kannattaa lähteä heti eikä jäädä odottamaan mitä tapahtuu”, Heikki sanoo nyt.

Kiusaaminen alkoi, kun hän puolusti toista silmätikkuna ollutta työkaveriaan esimiestä vastaan. Hitaasti uusia työmetodeja oppineen kollegan puolelle asettunut Heikki sai esimiehen vihat niskaansa. Siitä alkoi jatkuva ja järjestelmällinen kiusaaminen.

Pahimmillaan esimies keskeytti Heikin työskentelemisen puolen tunnin välein niin, että Heikki oli jatkuvasti perässä aikatauluista, minkä jälkeen esimiehen oli helppo syyttää Heikkiä työtehtävien laiminlyönneistä. Myös sosiaalinen väheksyminen astui mukaan kuvaan. Esimies lakkasi tervehtimästä ja puhui Heikistä - kuten muistakin alaisistaan - pahaa selän takana.

Heikki valitti esimiehen käyttäytymisestä organisaa-

tion ylemmille tasoille. Työpaikalla järjestettiin keskustelutilaisuus työpaikan ilmapiirin parantamiseksi. Esimies löi saamansa kritiikin vitsiksi ja vihjaisi, että todellinen syy Heikin tuntemuksiin on se, että hänellä viiraa päässä.

Tilaisuuden jälkeen kiusaaminen vain yltyi, ja Heikki anoi siirtoa toiseen toimipisteeseen, vaikka se merkitsi hänen työmatkansa pitenemistä yli 70 kilometrillä per suunta.

Työpaikkakiusaamista tutkinut, teknillisen korkeakoulun tutkijaTarita Tuomola sanookin, että kiusattuja, VTM yhdistää ahkeruuden ja kiltteyden lisäksi myös voimakas oikein toimimisen idea. Kiusattu on työpaikalla se, joka uskaltaa puuttua epäkohtiin ja puolustaa heikompia.

“Tällainen persoona erottuu joukosta, mikä voi riittää kiusatuksi tulemiselle.”

Työpaikkakiusaajat, aikuiset ihmiset!, eivät tyydy morkkaamaan vain kiusattujen työpanosta, vaan kiusaaminen laajenee usein koskemaan kiusatun henkilökohtaisia ominaisuuksia.

Kiusaamisen seuraukset ovat moninaisia. Paitsi että työpaikalle meneminen on vastenmielistä ja työmotivaatio laskee, aiheuttaa työpaikkakiusaaminen myös yleistä itsetunnon laskua. Työpaikkakiusaamisesta on vaikea antaa konkreettista näyttöä, minkä vuoksi kiusatut alkavat itsekin epäillä omaa mielenterveyttään. Pohjoismaisten tutkimusten jo kolmen neljän vuoden mittainen kiusaamiskierre kohottaa itsemurhariskin noin kuusinkertaiseksi.

Heikin esimies jatkoi kiusaamista puheluin ja sähköpostein uudessakin toimipisteessä. Konflikti kärjistyi irtisanomiseen syksyllä 2004. Heikin mielestä irtisanominen on laiton, ja hän on käynnistänyt oikeusprosessin firmaa vastaan. Käytyään työterveyshuollon suosittamassa terapiassa Heikki on valmis hakemaan uusia töitä. Niitä pitäisi löytyä pian, jotta talou-

delliseen ahdinkoon ajautunut Heikki ei syöksyisi täydelliseen katastrofiin.

Hän on joutunut jo myymään perheensä asunnon.

“Se on selviytymisstrategiani ydin: haluan asialleni oikeutta”, Heikki sanoo jättäen auki kysymyksen siitä mitä tapahtuu, jos oikeutta ei tulekaan.

Heikin entinen esimies jatkaa edelleen tehtävässään.

Kuka auttaa kiusattua?

“Tutkimuksessani tärkeimmäksi selviytymistekijäksi koettiin läheisten tuki. Jos perhe tai ystävät jaksavat kuunnella kiusattua, tämä jaksaa sinnitellä työpaikassaan, koska negatiivisia asioita voi purkaa vapaa-ajalla. Jos ihmissuhteet työpaikan ulkopuolella pysyvät kunnossa, kiusattu pystyy säilyttämään luottamuksensa ihmisiä kohtaan”, sanoo kiusattujen selviytymistä tutkinut Tarita Tuomola. Käytännön asioissa kiusattua auttaa jos auttaa työsuojelupiiri, sekä vertaistukiryhmät kuten tyopaikkakiusatut.net.

Lukijoilta

“Huomasin että työpaikkakiusaaminen voi helposti esiintyä pienissä firmoissa, jossa kilpailaan työpaikasta. Kiusaamisella yritetään hätistellä uudet työntekijät pois. Olen työskennellyt sekä pienissä liikkeissä että muutamassa isossa firmassa ja ero on selvä, isossa firmassa ihmiset ovat sivistyneitä ja rauhallisia, eivätkä vittuile, kun teet jonkun pienen virheen. Itse en osaa kiusata ihmisiä henkisesti tai vastata samalla takaisin, eikä turpaan vetäminen hyödytä minua. Lentäisin todennäköisesti firmasta pihalle.”

“Minua kiusattiin edellisessä työpaikassa. Kiusaajana oli lafkan omistaja. Kiusattuina olivat kaikki työntekijät, jotka olivat varustettu omilla aivoilla ja rohkeudella osallistua keskusteluihin työpaikkapalavereissa. Otin yhteyden ammattiliittoon ja yritin saada asiaa postumaan. Keskustelin myös asiasta omistajan kanssa. Mikään ei vain auttanut. Siispä päätin itse lähteä. Meno on jatkunut kuulemani mukaan samanlaisena sen jälkeenkin.”

“Työntekijä kiusaa: kun ei ole hoitoasiakkaita, hän vetäytyy nukkumaan hoitoplintille ja laittaa herätyskellon soimaan, näin kertoi asiakas. Yllätettyämme hänet eräänä kertana, tyyppi säikähti ja tipahti lattialle.”

“Vajaa 10 vuotta työkaverit juorusivat minusta, koska olin sinkku ja heidän ainoa elämänsä ja sosiaaliset kontaktinsa olivat työpaikalla ja minun taas eivät olleet. Pengottiin raha-asiat ja mieskuviot ja joku levitti juorua että käytän huumeita jne, vaikken koskaan ole niitä käyttänyt! Tämän syystä voinen kertoa, ettei vähempää voisi kiinnostaa heidän nykykuulumisensa tai mikään muukaan! Onnellista elämää vaan heille, onneksi ei tarvitse enää saman katon alla työskennellä!”

“Edellisessä työpaikassani huonekalukaupassa oli vittumainen, virkaintoinen vartija, joka ’varasti’ osastoilta tavaraa näyttääkseen puljun johtajalle, ettei muut työntekijät olleet ajantasalla. Jouduimme muutaman kerran puhutteluun. Kuukauden päästä vartija sai potkut näpistyksestä.”

13 kommenttia

Heka300

28.10.2005 17:36

Juttuun liittyen oli vielä se, että olin n.2 vuotta YT valtuutettuna ko. firmassa ja kuukausittaiset työilmapiirimittaukset näyttivät, että n.62% työntekijöistä ei ollut tyytyväisiä firman harjoittamaan henkilöstöpolitiikkaan, eikä työoloihin.
Firmassa työskenteli tuolloin Suomessa reilut 1000 työtekijää.
Henkilöstö-osaston edustajan mukaan asialle ei voitu tehdä mitään.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Heka300

28.10.2005 17:42

Toimin nykyisin http://tyopaikkakiusatut.net
Foorumin yhtenä ylläpitäjänä.
Täältä löydät kotisivuni:
http://galleria.suomi24.fi/HCD

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jntti

29.10.2005 04:01

Heikin pitäis saada vähän balls'seja. Mua kukaan vapaallakaan kiusaa, niin miksi töissä? Kiusaa takasin, vie papereita, deletoi e-maileja, TAISTELE!

Siis eihän aikuisten maailmaan mitkään kiusaamiset kuulu?! Tai jos haluaa kokeilla, niin rauhassa, mutta omalla vastuulla.

Ja työstään voi kävellä, kuten me pätkätyö-sukupolvi olemme jo oppineetkin.

Jotenkin tää kaupunkielämä kyllä sammuttaa aivoista jotain kriittistä välillä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mikko1969

29.10.2005 22:25

Työpaikkakiusaamista kokeneena en voi muuta sanoa,että se on sairasta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Heka300

30.10.2005 12:04

Ikävä kyllä siinä ei balls:it auta mitään, kun tuollaiseen tilanteeseen joutuu.

Jos alat itse riehumaan, niin sinusta tehdään työpaikan häirikkö ja pomo pitää puhuttelua sinulle.
Valittaa, kuinka muut tiimiläiset ovat sinusta tehneet valituksia, kun käyttäydyt noin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Riitapukari

10.11.2005 14:58

En ymmärrä kuinka joku antaa jonkun pomon vittuilla itselleen työpaikalla. Vetäisivät vittuilijoita kunnolla turpaan niin loppuisi häirintä. Kunnon nyrkkitappelu on joskus asiallista.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Heka300

11.11.2005 17:11

Ei se turpaan vetäminen asiaa ratkaise, kuin yhdeltä osin, saat potkut väkivaltaisesta käyttäytymisestä työpaikalla.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Riitapukari

11.11.2005 19:37

Mitäs potkuista, on niin hyvä ansiosidonnainen että sillä pärjää. Itse asiassa kaikkiin paskapaikkoihin ei edes kannata mennä töihin. Sitä paitsi tosimies ei anna kenenkään hyppiä silmilleen ilman seurauksia.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Heka300

11.11.2005 19:44

Joo, toivon, ettei sinulle koskaan satu noin ikävää työpaikkaa, siinä ei nimittäin mikään "tosimies" bullshit auta, kun niskaan hiillostetaan ja työtäsi sabotoitaan/arvostellan perusteetta.

Jos ei ole tuollaiseessa tilanteessa koskaan ollut, niin "takapenkiltä" on hyvä huudella neuvoja kuskille.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Syltty_123456

13.11.2005 10:55

Turpaanvetämisen jälkeen voi vain olla hiukan hankala löytää uusia töitä, etenkin jos asuu vähänkin pienemmällä paikkakunnalla.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Minä

1.12.2005 20:14

Mä oon sanonut vittuilioille et mennään firman porttien ulkopuolelelle kattoo tilanne uusiks! kusipäitä on ennenkin vedetty auronperässä!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Nähty on

13.12.2005 17:24

"Mitäs potkuista, on niin hyvä ansiosidonnainen että sillä pärjää. "

Helppo soittaa turpaa kun ei ymmärrä asiasta mitään.
Jos lyöt toista työntekijää / työnantajaa turpaan töissä niin ei tarvi edes irtisanoa, työsuhde voidaan purkaa ilman irtisanomista. Hommat ja palkanmaksu päättyy heti.
Työttömyyskorvausta vaan ei saa heti, alkaa joskus 3 kuukauden karenssin jälkeen, koska olet syyllinen työsuhteen päättymiseen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Lapsellista

25.3.2012 12:36

Palstan kukkoilijat - kärsin kolme vuotta todella huonosti kiusaavan esimiehenni vuoksi, meni yöunet, pari hyvää ystävyyssuhdetta ja stressistä varmasti pari vuotta elämänkäyrästä. Olette todella kaukana siitä realiteetista, mihin pikkuhiljaa arki hivuttautuu tai luisuu jopa ensin huomaamatta. Pidin puoleni asiallisesti, kirjoittamalla kaiken päivästä paperille (varoventtiili ja samalla myös todistusaineistoa päivistäni) ja tuhoamatta omaa ja lasteni tulevaisuutta sortumalla mihinkään typeryyksiin, mitä olisin hävennyt loppuikäni. Tunteet heilahtelivat kovasti argressioista toivottomuuteen, päättävyydestä epätoivoon. Teidän uhoamisenne kertoo jo, että ette ole koskaan oikeasti olleet tälaisessa tilanteessa - ainakaan kiusatun osassa. Henkisen tai fyysisen painostuksen käyttö tekee teistä kiusaajia - ajatteletteko yhtään mitä tuo uhoaminen vaikuttaa ympäristöön? Siihen jolle puhutte ja niihin, jotka kuulevat sen sivullisina? Taas aikuiset ihmiset nostamassa työviihtyvyyttä ja yhteisön mielialaa ja turvallisuuden tunnetta. Työn iloa teillekin...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi