Joka neljäs suomalainen kärsii merkittävästä psyykkisestä sairaudesta. Noin
100 000 suomalaista on sairauseläkkeellä mielisairauden takia. Jokaisen sairastuneen lähipiirissä on 2–3 ihmistä, keiden elämään sairastuminen suoraan vaikuttaa.
Mari, 26, on yksi heistä. Hänen isänsä sairastui maanis-depressiivisyyteen nelisen vuotta sitten.
”Isä alkoi soitella pitkiä puheluita, joissa ei ollut oikein mitään tolkkua. Myös vaimo alkoi olla todella huolissaan hänen käyttäytymisestään. Silti kesti jonkun aikaa tajuta, että isä ei todellakaan ole aivan kunnossa.”
Sairauden edetessä puhelut harvenivat ja isä alkoi eristäytyä ulkomaailmasta vapaaehtoisesti. Marin on vaikea päättää kumpi oli pahempaa, eristäytyminen vai loputtomat puhelinkeskustelut.
”Kun läheinen ihminen sairastaa, asia pyörii päässä koko ajan. Ei mennyt hetkeäkään, etten olisi ajatellut isää. Pelkäsin, että hän tekee itselleen jotain”, Mari kertoo.
Hän ei enää uskalla viedä lapsiaan hoitoon isän ja tämän puolison luo, koska ”ei voi tietää, mitä isä taas koheltaa”.
Mari on itsekin vaaravyöhykkeessä sairastua. Paitsi että maanis-depressiivisyys on perinnöllinen sairaus, tyypillistä mielenterveyshäiriöistä kärsivien omaisille on sairastua masennukseen. Karkeasti joka toinen mielenterveyspotilaiden läheisimmistä ihmisistä sairastuu masennukseen kahden kolmen vuoden sisällä sairauden puhkeamisesta.
Vakava mielisairaus koettelee raskaasti terveiden perheenjäsenten voimavaroja, kun sairastuneelle pitää toimia niin pankkiirina, pappina, lääkärinä ja Kela-virkailijana. Keskeistä on usein myös tulkin rooli sairastuneen ja muun maailman välillä.
Suomalaisen tutkimuksen mukaan omaisten tyytyväisyys elämään nollasta sataan -asteikolla mitattuna oli 58, kun vastaava luku väestössä on 74. Lisäksi 38 prosenttia omaisista oli masentuneita DEPS-mielialaseulan mukaan arvioituna, kun vastaava osuus terveyskeskuspotilailla on 22,6.
”Tärkeää on, että koittaa pitää itsestään huolta”, sanoo Omaiset mielenterveyden tukena ry:n työntekijä Elisa Huhtanen.
”Pitäisi jaksaa käydä omissa harrastuksissa, liikunnallisissa, sosiaalisissa – missä vain, kunhan siellä saa keskittyä vain itseensä ja pääsee kotikuvioista irti.”
Marin isä ei suostu hakeutumaan hoitoon, vaikka sitä olisi tarjolla. Parhaimmillaan maanis-depressiivinen ihminen selviää lääkityksellä ja hoidolla työkykyiseksi ja muutenkin normaalin elämän syrjään.
”Tosin ennakkoluulot mielenterveyden häiriöitä kohtaan ovat niin voimakkaat, että työnantajan tietoon tullessa diagnoosi olisi varma este työpaikan saannille”, Mari toteaa.
Hänen tapauksessaan huolet eivät loppuisi, vaikka isä vielä jonain päivänä suostuisikin hoitoon: myös Marin poika on sairastunut samaan tautiin.
”Diagnoosi oli itse asiassa helpotus. Lääkärit jankuttivat, että pojalla on ADHD, joka on varsinainen muotitauti. Lopulta sain pojan Kuopioon sairaalaan, jossa todettiin sama sairaus kuin isälläni. Diagnoosi oli helvetin iso helpotus”, Mari sanoo.
Mari uskoo, että sairaus saadaan lääkityksellä ja terapialla kuriin.
Mutta miten hän itse jaksaa?
”Minulla on onneksi ystävä – olen nimennyt hänet likakaivoksi – jolle voin puhua kaikista huolistani. Hän kuuntelee kaikki tilitykseni.En koe itseäni ihmiseksi, joka haluaisi purkaa tuntojaan ryhmässä”, Mari sanoo.
Vertaistuki on kuitenkin monelle omaiselle ratkaisevan tärkeä voimavara. Ryhmiä toimii useIssa kaupungeissa, oman voi löytää mielenterveystoimiston kautta tai osoitteista www.omaisten.org tai www.mtkl.fi.
Lukijoilta
”Olin kahdeksan vuotta avoliitossa luonnehäiriöisen miehen kanssa. Hänen mielialansa heittelivät minuuttien sisällä hyväntuulisesta hassuttelijasta uhkaavasti käyttäytyväksi, vihamieliseksi psykoksi. Elin täysin hänen mielialojensa mukaan: jos hän oli iloinen, minäkin olin. Jos hän oli vihainen, pelkäsin ja ahdistuin. Vasta erottuani tajusin, millaisessa otteessa hän minua piti. Nykyisin tuntuu käsittämättömän hienolta jättää vaikkapa ruokapöytä siivoamatta, jos ei huvita tehdä sitä heti ruuan jälkeen. Ei tarvitse pelätä, että toinen saa epäsiis-teydestä raivarin.”
Nainen, 29
”Isäni on alkoholisoitunut eläkkeellä ollessaan, mikä on muuttanut hänet kärttyiseksi ja suorastaan vihamieliseksi. Hän tiuskii ja ärjyy äidille, haukkuu ja nimittelee. Joudumme häpeämään häntä vieraiden ihmisten seurassa, koska hän töksäyttelee epäkohteliaisuuksia ja näyttää koko ajan todella kiukkuiselta. Naisiin hän suhtautuu korostetun alentuvasti. Välttelen kanssakäymistä hänen kanssaan niin paljon kuin mahdollista, mutta äitiä käy sääliksi. Hän sairastuu varmasti pian itsekin, jos ei lähde ja jätä isää yksin juomaan.”
Nainen, 34
”Veljeni sairastui skitsof-reniaan yo-kirjoitusten aikaan. Elämämme muuttui helvetiksi. Hänet lähetettiin pois mielisairaalastakin, koska hän yritti kuristaa siellä yhden hoitajan. Tekosyyksi sanottiin, että ‘pärjää jo avohoidossa’. Vanhempani nukkuvat ovet lukossa. Veli varastaa myös rahaa, aina kun vain tilaisuus on. Olen selvinnyt normaaliin elämään, mutta pelkään että äitini terveys romahtaa lopullisesti.”
Nainen, 39
”Eräs ystäväni on syvästi läheisriippuvainen kammottavasta alkoholisti-hyväksikäyttäjämiehestään. Mikään järkipuhe ei auta, hän ei näe tai halua nähdä käyttäytymisensä sairautta. Viimeksi ystävä osti miehelle golf-varusteet, jotta tämä voisi aloittaa uuden harrastuksen ja ‘unohtaa viinan‘. Yeah, right. On surullista katsoa, kun fiksun ihmisen elämä valuu hukkaan tuollaisen ääliön rinnalla.”
Nainen, 27
