Helsingin yliopistoon on hakijoita vuosittain noin 20 000.
Neljäsosa hakijoista pääsee sisään, mutta vajaa kolmannes sisäänpäässeistä ei koskaan tule ulos – ei ainakaan maisterina. Ensin opinnot viivästyvät ja lopulta jäävät kokonaan.
Yleisimpiä syitä opintojen hidastumiseen ovat taloudelliset ongelmat. Kun opintotuki ei riitä, on pakko tehdä töitä. Kun tekee töitä, ei ehdi opiskella. Perheen perustaminen hidastaa erityisesti naisten opintojen etenemistä. Teknisillä aloilla puolestaan jo perusopintojen suorittaminen voi avata ovet hyväpalkkaiseen työhön. Puutteet yliopiston opintojen ohjauksessa jättävät osan porukasta tuuliajolle alun alkaenkin.
Kolme ikuista opiskelijaa kertoo tarinansa.
Uran vuoksi
”Kun tulin yliopistolle, minulla ei ollut mitään todellista syytä tai motivaatiota opiskella. Pyrin opiskelemaan, koska kaikki tekivät niin ja vanhempani sitä voimakkaasti tahtoivat. Pääainekin määräytyi lähinnä pääsykoepisteiden perusteella”, kertoo Asko Kallonen.
Opintosuunnitelma Kallosella sentään oli: seitsemässä vuodessa ulos.
Niin kauan ei tarvinnut odotella. Muut asiat alkoivat kiinnostaa enemmän, ja lopulta musiikki vei miehen – kahden vuoden opiskelu-uran jälkeen.
”Oli tämä pateettinen ajatus, että 21-vuotiaana on annettava palaa, ja sitten kolmekymppisenä ehtii opiskella, jos vielä kiinnostaa. Symbolisesti voisi sanoa, että siirryin Hämäläisosakunnan opiskelijaruokalasta Tavastia-klubin asiakkaaksi.”
Välivuotena alkanut poissaolo venyi ja venyi. Soittajapojan taiteilijaelämä päätyi pisteeseen, jossa nukuttiin pankkiautomaateissa. Vuonna 1988 Kallonen ryhtyi taas opiskelemaan, tällä kertaa restonomiksi Haaga Instituutissa.
Samaan aikaan hän työskenteli muun muassa klubi-isäntänä ja radiotoimittajana.
”Vuonna 1991 valmistuin ja 1993 aloitin BMG:llä kehittämään yhtiön kotimaista tuotantoa.”
Nykyisin Kallonen vastaa BMG Finlandin kotimaisesta tuotannosta. Hänen kiinnittämiään artisteja ovat esimerkiksi HIM, Don Huonot ja LAB.
Yliopisto-opintojen lopettaminen ei ole kaduttanut.
”Akateeminen tutkinto ei sinällään merkitse mulle mitään. Joillain aloilla se varmasti auttaa näkymättömien kynnysten yli ja antaa uskottavuutta. Ehkä arvokkain pääoma on kuitenkin opintojen kautta syntyvä ihmisten network.”
Kallonen on nykyisin mukana BMG:n rekrytointiprosesseissa.
”Tutkinnolla on merkitystä, mutta se on vain osa kokonaisuutta. Ihmisen palkkaaminen on lopulta aina aika intuitiivinen päätös.”
Vakaumuksen vuoksi
”Pyrin lukemaan teologiaa, koska ajattelin, että sitä kautta pääsen helposti sisään. Ei mulla ollut käsitystä, miksi haluaisin valmistua.
Ajattelin, että jos olen jo yliopistolla sisällä, mun on helpompi perustella sitä, että menen töihin”, Hilkka Lydén kertoo.
Ensimmäisenä ”opiskeluvuotenaan” Lydén menikin töihin ja sai kokoon yhden opintoviikon. Seuraavana keväänä hän pyrki opettajankoulutuslaitokselle – ja pääsi.
”Ensimmäisen vuoden jälkeen sain burn outin. Aloin miettiä omaa itseäni, omaa seksuaalisuuttani, sitä, kuka oikeastaan olen. Lopulta jouduin olemaan kuukauden sairaslomalla.”
Lydén opiskeli uutta pääainetta, jonka opiskelijat muodostivat tiiviin ryhmän. Sairasloman aikana hän tippui muiden vauhdista, eikä takaisin ollut enää menemistä – muun ryhmän päätöksestä.
”Se oli kova kolaus, edessä oli taas pääaineen vaihto.”
Aluksi Lydén siirtyi takaisin työelämään vuoden ajaksi. Viime syksynä hän palasi teologiseen tiedekuntaan.
”Varmistuin siitä, että tahdon papiksi. Ensimmäisen kerran opiskelulla oli joku mielekäs motiivi. ”
Uusi takaisku oli kuitenkin jo ovella.
”Selvisi, että minusta ei voikaan tulla pappia. Avoimesti homoliitossa elävällä ei edelleenkään ole asiaa kirkon virkaan.”
Tyttöystävänsä kanssa avoliitossa asuva Lydén on päättänyt olla salaamatta lesbouttaan, vaikka se ehkä helpoin vaihtoehto olisikin.
”Asioita ei pysty muuttamaan, jos on vain hiljaa. Tiettyjä motivaatio-ongelmia tämä tietysti tuo: miksi opiskella sellaista lafkaa varten, joka tuomitsee minut?”
Lisäksi rassaavat rahaongelmat.
”Jos halutaan, että ihmiset valmistuvat viidessä vuodessa, pitäisi opintotuki nostaa noin 5000 markkaan kuussa. Silloin ehkä pärjäisi ilman työntekoa. Kokopäivätyössä sain kymmenkertaisen määrän rahaa nykyiseen verrattuna. Kyllä se pistää miettimään, mitä täällä yliopistolla yleensäkään tekee.”
