Myydäänkö alkoholia kohta kauppa-autoista?

Kauppalehdessä kerrotaan, että Alko suunnittelee huutokauppalupaa ja kierteleviä myymäläautoja.

 

Ehdotamme, että Alkon kauppa-autot voisivat näyttää esimerkiksi tältä.
Ehdotamme, että Alkon kauppa-autot voisivat näyttää esimerkiksi tältä. Kuva: Onionastudio / Fotolia

Kauppalehdessä kirjoitettiin tänään perjantaina 11. marraskuuta Alkon suunnitelmista tulevaisuuden varalle. Alkoholimyynnin vapauttaminen voi olla merkittävän tuhoisa Alkon tulosta ajatellen, joten yhtiön on tehtävä luovia suunnitelmia. Yksi niistä on Kauppalehden mukaan kiertävä kauppa-auto.

Mikäli luonnosteltu alkoholilaki tulee voimaan, saadaan enintään 5,5-prosenttisia juomia myydä kaupassa ja ravintolasta ulos aamu- ja iltayhdeksän välillä. Pienpanimot saavat myös myydä omia tuotteitaan, vaikka ne ovat vahvempia. Yksityiskohdista sovitaan myöhemmin, mutta Alkossa ollaan ymmärrettävästi huolissaan myynnin laskusta.

Jotakin on siis tehtävä. Kauppalehdessä kerrotaan, että Alko haluaa huutokauppaluvan voidakseen huutokaupata esimerkiksi viinikellareita. Lisäksi puhutaan pienten myymälöiden sulkemisesta ja niiden korvaamista Alkon kauppa-autoilla. Autot voisivat kiertää laajoja alueita ja palvella asiakkaita entistä paremmin.

Ennen kuin asiasta innostutaan liikaa, on hyvä muistaa, että alkoholin myyminen autosta jäisi kuitenkin Alkolle, eikä sitä saisi ihan kuka tahansa tehdä. Ainakaan samaan tyyliin. Alkon myymäläautorallin toteutumiseksi oikeus myydä alkoholia autosta pitäisi kirjoittaa uuteen alkoholilakiin - tai ainakin lupa-asia on ratkaistava muuten. Jää nähtäväksi, millainen ratkaisu kehitetään.

Mutta silti, ajatus kesäpäivänä puistoissa ja uimarannoilla kiertelevästä, riemukasta tunnusmusiikkia soittavasta, helmeilevän kylmää kuohuviiniä myyvästä autosta kutkuttelee jo makunystyröitä. Vaikka myönnettäköön — se tuskin tulee ihan sitä olemaan. Oli miten oli, on suunta ainakin hyvä: kohti joustavampaa alkoholikulttuuria.

2 kommenttia

-msl-

11.11.2016 13:10

Tämä alkaa olemaan jo aivan absurdia touhua.
"Myös sosiaali- ja terveysministeriön hallitusneuvos Ismo Tuominen vahvistaa, että Alkon kanssa on keskusteltu uudesta, joustavammasta jakelutavasta."
Kenen muun toimijan kanssa on suostuttu keskustelemaan joustavammasta jakelutavasta?

Koko alkoholilain uudistuskeskustelun ajan on hakattu "saatavuuden rajoittaminen" kapulalla kaikkia mahdollisia tahoja ja julkaistaan "lapsille limuviinaa" artikkeleita ilman minkäänlaisia perusteluja.

Ja nyt saadaan lukea tällaista. Mihin unohtui kansanterveys osinkojen tieltä? Pekka Puska, voisitko ottaa kantaa?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ruosuruotsista

13.11.2016 08:02

Viina täysin vapaaksi suomessa! Täällä ruotsissa on hyvä systemboolaaki joka riittää tänne.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi