Nuoret kriminaalit

Suurin osa nuorista miehistä teke rikoksia. Miksi?

10 prosenttia nuorista miehistä tekee 40 prosenttia koko Suomen rikoksista.
10 prosenttia nuorista miehistä tekee 40 prosenttia koko Suomen rikoksista.

Suurin osa nuorista miehistä tekee rikoksia. Vuonna 2008 60 prosenttia ilmoitti varastaneensa, 45 prosenttia vahingoittaneensa omaisuutta ja reilu kolmannes syyllistyneensä väkivaltaan. 43 prosenttia arvioi, että lainvastainen toiminta on normaalia murrosiässä. Joka toinen mies voi siis toimia asiantuntijana, jos kysyt, miten pääsee irti rikosuralta.

Kymmenen prosenttia 16–20-vuotiaista miehistä, yhteensä noin 17 000 ihmistä, tekee 40 prosenttia kaikista Suomen rikoksista. 

Yli neljäsosa nuorista miehistä on saanut poliisin rikosrekisterimerkinnän, neljännes kertoo ajaneensa kännissä. Miksi juuri nuoret miehet tekevät rikoksia? 

Lassi, entinen vanki, oli villi poika. Hän käyttäytyi arvaamattomasti, löi aikuisia, myös kivoja sellaisia, karkasi kotoa ja hajotti paikkoja. Lassilla on hyvä kotitausta, akateemiset vanhemmat ja kaksi lainkuuliaista sisarusta. Lassi erotettiin koulusta monta kertaa, hän jäi kiinni näpistyksistä, varkauksista, huumeista ja petoksesta.

"Vankeja pidetään tyhminä sekopäinä. Mulla oli matikka kymppi ja mä olen älykkäämpi kuin 98 prosenttia väestöstä. En ole koskaan kunnioittanut auktoriteettia. Miksi olisin, kun kaikki on niin vitun tyhmiä? Useimmat kämmit on johtuneet siitä, että olen joutunut puuttumaan epäkohtiin ja järjestämään itse asioita", Lassi kertoo.

Alan tutkimus tarjoaa kymmeniä selityksiä nuorten miesten rikollisuudelle. Jo alakoulussa erityistukea tarvitsevista yli 70 prosenttia on poikia. Lastenpsykiatri Raisa Cacciatoren mukaan he kypsyvät neurofysiologisesti hitaammin ja eri tavalla kuin tytöt. Käytöshäiriöt ovat pojilla viisi kertaa yleisempiä kuin tytöillä. Psykiatri Liisa Kemppainen tutki väitöksessään 2001 lapsuudenperheen vaikutuksia aikuisiän mielenterveyshäiriöihin ja rikollisuuteen. Yli 11 000 tutkittavaa seurattiin raskausajasta 30-vuotiaiksi. Pojat, jotka olivat perheen ainoita lapsia, syyllistyivät muita useam­min väkivaltarikoksiin. Jos perheessä ei ollut isää, poi­kien väkivaltarikokset kahdeksankertaistuivat.

Suomalaistutkimuksen mukaan matala sosiaalinen asema lisää kyynisyyttä ja epäluuloa muita kohtaan. Nuorten aikuisten epäluottamus muihin korreloi voimakkaasti oman rikollisuuden kanssa. 

Yhteisön epätasainen tulonjako lisää miesten riskinottoa ja aggressiivisuutta. Halu nostaa sosiaalista asemaa on geeneissä. Jos se ei onnistu hyvällä, yritetään pahalla. Professori Janne Kivivuoren mukaan työelämässä vaadittavat pitkäjännitteisyys, luotettavuus ja raittius eivät onnistu kaikilta. Rikollisuus on yksi uranvalintavaihtoehto.

Tyypillinen rikollinen on impulsiivinen ja aggressiivinen. Hänellä on huono itsekontrolli, negatiivinen emotionaalisuus ja heikot kognitiiviset kyvyt. Hän ei osaa arvioida tekojensa seurauksia. Aggressiivis-impulsiivisilla onkin todettu poikkeamia aivojen otsalohkon etuosissa. Vangin peruspaketti: matala leposyke ja kortisolitaso yhdistettynä kor­keaan testosteronitasoon takaa pelottomuuden ja kylmäverisyyden. Rikollisen prototyyppi tulee työväenluokasta, on muuttanut usein, keskeyttää ammattikoulun ja joutuu työttömäksi. Hän ei ole herkkä ympäristön viesteille ja oppii sääntöjä muita huonommin. Hänen vanhempansa eivät tiedä, missä hän vietti aikaansa 15–16-vuo­tiaana. Hän varastaa voidakseen juhlia ja olla rikas. Hän vetää viinaa ja huumeita ja etsii toimintaa ja jännitystä. Henkirikoksista 80 prosenttia tehdään kännissä. Kriminaali seuraa innokkaasti rikosuutisia, pelaa väkivaltapelejä ja pyrkii manipuloimaan muita. Hän on mestari selittämään. Hänen seksielämänsä on aktiivista. Hän arvostaa lyhyttä työmatkaa ja tekee rikokset kotinsa lähellä. Rikollinen etsiytyy samanhenkiseen seuraan ja oppii uusia niksejä. Jos häntä rangaistaan, hän haluaa kostaa.

Temperamenttia ja lapsuudenperhettä ei voi vaihtaa. Vakituinen parisuhde ja hyvä työpaikka pelastavat usein. Tärkein ihmisen elämää määräävä tekijä taitaa kuitenkin olla sattuma. Lassilla kävi säkä. Hän tapasi nykyisen vaimonsa kaksi vuotta sitten ja on nyt isä. Hänellä on hyvä työpaikka, josta saa reilun palkan. 

"En mene enää poseen. Mä olen järjestänyt mun ­asiat hyvin", hän vakuuttaa.


Lähteet: Raisa Cacciatore & Samuli Koiso-Kanttila: Pelastakaa Pojat! 2011. Janne Kivivuori: Rikollisuuden syyt. 2008 & Rikollisten veljeys. 2011. Venla Salmi: Nuorten rikoskäyttäytyminen ja uhrikokemukset. 2009.

5 kommenttia

Riemumieli

12.6.2012 09:29

Peruspaska itsekäs mulkku: kaikki johtuu muista ja on itse vain uhri ja väärinymmärretty nero. "En mene enää poseen", kuuluisia viimeisiä sanoja.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

nuorikilttinainen

14.6.2012 14:05

Tunnen aika monta naista, jotka ainakin yläasteella varastivat kaupasta. Joissakin jengeissä on aika mahdotonta välttyä kokonaan tekemästä ilkivaltaa. Se vaan kuuluu ryhmätoimintaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

14.6.2012 15:36

No jaa. Tuolta loisti aika vahvasti parikin ihan käsittämätöntä aivopierua mutta pääsääntöisesti tuo voi hyvinkin pitää paikkaansa. Tuossa missataan se valitettava tosiasia ettei tässä maassa voi rikastua kuin lotossa voittamalla ja rikollisesti. Siitä voi jokainen sitten miettiä onko rikollisuus oikeasti vain "alaluokkien" perinne vai onko rikollisuuden tyyppi stereotyyppisesti vain erilainen "rikkaiden" ja "köyhien" keskinäisessä vertailussa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Elitepelite

14.6.2012 15:52

Kysymys on siitä kuka jää kiinni. Tyypilliseen rikollisuuteen ei ole mitään houkutusta jos on hyvässä asemassa. Epämiellyttävää rypemistä ja väkivaltaa tai vankilassa istumista.

Aika typerää suuttua tilastoista ja tutkimuksesta. Jos ei totuus kelpaa, voi tietty elää omissa kuvitelmissa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Rombus

15.6.2012 04:50

jaahas.. melkein samaa hehkutusta ja faktaa kun tossa cityn mennä vuosien steroidi artikkelissa.

samat naksut jää kiinni 60 kertaa vuodessa näpistyksestä ja voimapihtien käyttämisestä kirkkaassa päivän valossa, ihmekkö se 40% tulee täyteen 10 % määrästä talidomeista

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi