Skeittimestat tärveltiin käyttökelvottomiksi

Baanan Love Helsinki -taideteoksen lisäksi muitakin spotteja pilattiin skeittauskelvottomaksi.

Designpääkaupunki arvostaa designia. Kuva: Joonas Kenttämies / Spot Digger
Designpääkaupunki arvostaa designia. Kuva: Joonas Kenttämies / Spot Digger

Helsingin ytimen fillarireitti Baanalla sijaitseva Love Helsinki -taideteos joutui kaltoin kohdelluksi. Skeitattavaksi tarkoitetun teoksen ympäriltä piikattiin vajaan metrin levyinen kaistale asfalttia ja samalla se tehtiin skeittikelvottomaksi. Saman kohtalon koki muutama muu skeittareiden suosiossa ollut spotti lähistöltä.

Teoksen suunnitellut Janne Siltanen kertoi Facebookissa, kuinka hän oli alusta alkaen tehnyt kaupungille selväksi, että kyseessä on skeitattava veistos.

Helsinkiläinen vihreiden kuntavaaliehdokas ja yleisten töiden lautakunnan jäsen Otso Kivekäs puolestaan selvitti omalla Facebook-sivullaan, miksi teos sabotoitiin. Hänen tietojen mukaan naapuritalojen asukkaat ovat valittaneet melusta ja taideteos ei kuulemma välttämättä kestä, vaan hajoaa skeittauksesta. Toinen perusteluista on outo, jos taiteilija on suunnitellut teoksesta nimenomaan skeittaukseen tarkoitetun. Kivekäs ehdottaa samaan hengenvetoon, että kaupungilta vaadittaisiin erillistä skeittipaikkaa Baanan lähistölle.

Baanan lähistöltä oli tuhottu myös muutama skeittareiden suosima paikka. Kuva: Antti Asumaa / Spot Digger
Baanan lähistöltä oli tuhottu myös muutama skeittareiden suosima paikka. Kuva: Antti Asumaa / Spot Digger

Jottei kaupungin toiminta vaikuttaisi liian selkeältä, kertoi apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri Facebook-sivullaan, että "Skategate" on saanut väliaikaisen ratkaisunsa. Poistetun asfaltin tilalle suunniteltua kivetystä ei toteutetakaan, vaan asfaltti pistetään takaisin paikoilleen ja paikalle pystytetään kyltti, jossa kielletään yöskeittaus. Sauri toivoo, että ratkaisu tyydyttää mahdollisimman monia asianosaisia. Samalla Saurin joukot jäävät miettimään, mitä tästä olisi voinut oppia.

Pilatun skeittiteoksen kuvaa sosiaalisessa mediassa eteenpäin jakaneen, skeittipaikkojen spottaamiseen tarkoitetun Spot Diggerin Eero Ettalan mukaan ainakin viestin olisi pitänyt kulkea paremmin kaupungilta skeittareille.

"Joutuu ihmettelemään sitä, ettei tästä varoitettu skeittareita mitenkään. En tiedä ketään, joka olisi tiennyt tästä etukäteen. Esimerkiksi tiettyyn aikaan skeittaamisen kieltävät kyltit olisivat auttaneet asiaa. Skeittaajat eivät voi itse kuulla aiheuttamaansa haittaa, mutta ovat fiksua porukkaa, jotka olisivat selvistä pelisäännöistä sopimalla osanneet antaa alueella asuville arvostusta. Kannattaisi avata suu ennen hätiköintiä."

Kaupunki ei saa lumilautailijanakin tunnetulta Ettalalta kuitenkaan täyttä tyrmäystä.

"Yhden päivän sisällä ehtii tapahtumaan paljon. Hyvä, että skeittaajia kuunnellaan, huono palaute otetaan huomioon ja asia yritetään korjata."

Kaupunki on viime vuosina avannut silmänsä skeittauksen kasvavalle suosiolle.

"Kaupunki on ollut aktiivisesti mukana skeittauksen olosuhteiden parantamisessa. Siellä on huomattu, että valtaosa nuorista tekee nykyisin muuta kuin hiihtää tai harrastaa jotain muista perinteisistä lajeista", Ettala kuvailee.

"Kaupungille voi nostaa hattua, vaikka tämä pieni takapakki onkin."

Kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki otti myös Facebookin kautta kantaa asiaan.

"Mä kuvittelin, että Helsingin virkamiehet olisivat jo ymmärtäneet skeittauksen olevan osa kaupunkielämää. Mutta näköjään näitä tolppienlaittajia ja asfaltinporaajia edelleen riittää", Arhinmäki kirjoitti.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi