Sosiaalisen median “tappokampanja” herättää pelkoa Los Angelesissa

#100days100nights-tägi kertoo väkivallasta Los Angelesin kaduilla.

South Centralin ruutukaavaan mahtuu paljon väkivaltaa.
South Centralin ruutukaavaan mahtuu paljon väkivaltaa. Kuva: trekandphoto / Fotolia

Vaikka meidänkin kaduilla näkyy väkivaltaa, on se onneksi vielä kaukana niistä sotatantereista, joita Yhdysvaltain miljoonakaupunkien synkistä lähiöistä löytyy. Jengirikollisuuden pelko on aina läsnä eteläisessä Los Angelesissa, mutta nyt, sosiaalisen median aikakaudella, pelko leviää helpommin.

Viime aikoina pelkoa on levitetty hashtagillä #100days100nights. Tunnisteen taustalla on kilpailevien losangelesilais-jengien valtataistelu ja nimi viittaa kisan tavoitteeseen: kumpi jengeistä tappaa ensin sata ihmistä. Juttu sai alkunsa sen jälkeen, kun pari jengiläistä tapettiin heinäkuun alussa ja ensimmäiset #100days100nights-tägit nähtiin sosiaalisessa mediassa.

Parin viikon aikana amerikkalaismediassa on muotoutunut käsitys siitä, ettei sadan väkivallan täyttämän päivän ja yön uhkaa kannata liioitella, sillä tilastojen mukaan jengiväkivallassa ei olla nähty tavallisesta poikkeavaa piikkiä. Los Angelesin poliisi ja jengiväkivaltaa tutkiva järjestö kertovat VICElle, kuinka heidän arvionsa mukaan kyse on pikemminkin muutamien jengiläisten sooloilusta kuin jengeissä yhtenäisesti päätetystä tappo-kampanjasta.

LA Times kirjoittaa, että vaikka kampanja saattaa olla feikki, on pelko Los Angelesin eteläisissä osissa todellista. Vaikka väkivalta ei ole määrällisesti lisääntynyt ja se on keskittynyt perinteisille jengialueille, tuo sosiaalisen median näkyvyys tilanteen isomman ihmisjoukon näkyville ja pelko pääsee leviämään. Etenkin väkivallan piinaamilla alueilla ollaan levottomia ja ihmiset ovat rajoittaneet sosiaalista elämäänsä, peruneet juhlia, välttelevät isoja kokoontumisia ja vilkkaita puistoja sekä kieltäneet lapsiansa lähtemästä ulos.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi