Suomalaispelejä pelaamalla voi oppia tieteestä - ja haastaa Trumpin törttöilyt

Peleillä voidaan vaikuttaa ihmisten ajatteluun ja asenteisiin.

Yhdysvaltain presidenttiehdokas Donald Trump tunnetaan monesta asiasta - muun muassa rahoistaan, tupeestaan ja televisio-ohjelmastaan - eikä vähiten siitä, että hän päästää suustaan (ja näppiksestään) huvikseen usein vähän mitä sattuu. Trumpin mielipuuhaa vaikuttaa olevan tieteellisten faktojen vääristely ja läpiä päähänsä puhuminen, ja valitettavasti houkuttelevasti esitetyt möläytykset uppoavat osaan amerikkalaisesta kansasta kuin kuuma veitsi voihin. Ja juuri siksi suomalainen Psyon Games rakensi pelin, jossa presidenttiehdokkaan törttöilyjä voi heitellä tavaroilla. 

"Pelin tarkoitus on lisätä tietoisuutta hyvän tieteen hyödyistä ympäri maailman", kertoo Olli Rundgren.

Rundgren on Trump vs. Science -pelin taustalla olevan Psyon Gamesin toimitusjohtaja. Yrityksen tavoitteena on tehdä tiedeaiheisia, viihteellisiä pelejä, jotka opettavat pelaajille tiedettä ja faktoja. Pelissä Trump tanssii ilkkuen lavalla ja twiittailee mukatieteellisiä älyttömyyksiä. Klikkauksilla twiittejä voi heitellä tavaroilla, kunnes twiitti murenee ja hajoaa palasiksi. Kaikki twiitit ovat aitoja tekstejä Trumpin Twitter-tililtä.

Psyon Games pyrkii pelin avulla herättämään keskustelua populismin ja tieteen yhteentörmäyksestä ja pakottamaan päättäjät tekemään vastuullisempia päätöksiä maailman tulevaisuudesta. Sellaisia, jotka perustuvat tutkittuihin, tieteellisiin tuloksiin ja tietoihin. 

Pelistä on kiinnostuttu myös Yhdysvalloissa, mutta koska kyseessä on näkyvä poliittinen hahmo, on amerikkalainen konservatiivisuus ottanut toisinaan vallan.

“Eräässä yhteistyömahdollisuudessa päästiin jo pitkälle, kunnes yhtiön johto painoi viime hetkellä paniikkinappulaa ja päätti, ettei voi sekaantua näin kantaaottavaan juttuun.”

On vaarallista, kun mukatieteellisiä valheita viljelee tyyppi, josta saattaa tulla Yhdysvaltain seuraava presidentti, melko vaikutusvaltainen mies. Siksi juuri Trump valikoitui pelin päähahmoksi. Miehen möläyttelyjen mukaan ilmastonmuutos on pelkkää fuulaa ja rokotukset aiheuttavat autismia.

Tavaroiden heittely lavan pitki riemukkaasti loikkivan Trumpin mielipiteitä kohti on yllättävän tyydyttävää. Tavaran osuessa miehen ilme vääristyy ja tupee heilahtaa. Siitäs sait, mäntti. Kirjoitushetkellä tavaroita on heitetty vajaa 2 800 000 kertaa pelin toukokuisen julkaisun jälkeen. Kun pelissä etenee, saa painaa nappulaa, josta pääsee seuraavaan kenttään. Uusimmassa kentässä Trump on suomalaisessa luokkahuoneessa jälki-istunnossa, ja joutuu kirjoittamaan taululle "Climate change is real" tuttuun Bart Simpson -tyyliin.

"Tiede ei aina ole oikeassa, mutta tieteellinen tieto on olennainen työkalu ihmiskunnan tulevaisuutta koskevassa päätöksenteossa", Rundgren sanoo.

Tieteet ovat lähellä Rundgrenin sydäntä: hän opiskelee Jyväskylässä luonnontieteitä ja tekee gradua viihteellisten pelien vaikuttavuudesta ihmisten asenteisiin. Psyon Gamesin pian julkaistava tiedepeli Antidote pyrkii sekin juuri siihen. Se on saanut inspiraationsa legendaarisesta Olipa kerran elämä -ohjelmasta, ja siinä estetään bakteereja ja viruksia valloittamasta immuunijärjestelmää.

Tiede on ykkönen, mutta Rundgrenin lähtökohdat ovat kuitenkin ihan muualla - nimittäin uhkapelimaailmassa.

“Olin reilu parikymppinen, kun sekaannuin pokerimaailmaan. Se oli houkutteleva maailma, mutta aika pian halusin tehdä muuta”, hän kertoo.

Pokeriuran lopettaminen oli iso askel Rundgrenille. Jättää nyt toiminnantäyteinen, miljoonia lupaileva, jännittävä elämä taakseen. Mies halusi tehdä elämällään jotakin hyödyllisempää ja alkoi opiskella luonnontieteitä: kemiaa, fysiikkaa, solu- ja molekyylibiologiaa. Lapsesta asti mukana ollut rakkaus pelaamiseen ei kuitenkaan koskaan kadonnut kokonaan.

“Kiinnostuin siitä, miten peleillä voidaan vaikuttaa ihmisten ajatteluun ja kehitykseen.”

Pelimiehen riskinottohalun ja tieteellisen osaamisen yhdistelmänä syntyivät tiedeaiheiset, viihdyttävät mutta opetukselliset pelit. Rundgren on kirjoittanut aiheesta myös oman tarinansa, joka avaa enemmän hänen ajatteluaan tieteestä, psykologiasta, filosofiasta ja biologiasta. Tekstin hän aikoo julkaista omilla nettisivuillaan lähiaikoina.

“Pelaaminen on äärettömän tehokas tapa oppia”, Rundgren kertoo innoissaan.

Niinpä. Ehkä Donald Trumpinkin pitäisi tutustua pelimaailmaan.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi