Kun haastattelu alkaa, Carita, 26, on juuri tullut terapiaistunnosta. Istunnossa puhuttiin Caritan rinnoista, vääristyneestä minäkuvasta sekä lopuksi Caritan kissoista.
”Terapeutin kanssa puhuminen on vähän kuin juttelisi hyvän kaverin kanssa. Terapeutti ohjailee keskustelua, mutta hän ei varsinaisesti rajaa aiheita mihinkään, vaan noukkii puheesta keskeisiä pointteja, joista puhuminen on tärkeää.”
Carita käy psykoterapeutilla kerran viikossa, todennäköisesti vielä neljän viiden vuoden ajan. Hänen käyttämänsä terapiamuoto on kognitiivinen psykoterapia, jossa tavoitteena on parantaa asiakkaan ongelmanratkaisutaitoja.
”Tämä terapialaji sopii minulle, koska siinä saa tehdä eräänlaisia kotiläksyjä sen sijaan, että kävisi vain kerran viikossa puhumassa jossain. Haluan itse tehdä asioiden eteen jotain, enkä vain odottaa seuraavaa istuntoa.”
Psykoterapeuttisia hoitomuotoja on monia, ja asiakkaan on usein vaikea tehdä valinta omin voimin. Tavallisimpia ovat psykodynaamiset ja kognitiiviset psykoterapiat, ratkaisukeskeinen terapia ja perheterapiat. Apua oikean terapiamuodon valintaan saa helpoimmin oman terveyskeskuspsykologin kautta.
Psykoterapiaan hakeutumisen tavallisimmat syyt ovat ahdistus, masennus, pelot sekä ongelmat ihmissuhteissa, työssä tai opiskelussa. Terapian kesto vaihtelee ongelmasta riippuen muutamasta käyntikerrasta muutamaan vuoteen.
Carita on alle kolmekymppinen, mutta jo terapiakonkari. Ensimmäistä kertaa hän meni terapiaan ”nolon ja epäonnistuneen itsemurhayrityksen jälkeen” 14-vuotiaana.
”Siellä sanottiin, että koska olet noin nuori ja nätti, ei sinulla voi olla mitään oikeita ongelmia. Sen jälkeen olen käynyt muun muassa lääkärillä, joka sanoi, ettei voi auttaa, jos en tiedä mikä minua vaivaa, ja terapeutilla, joka sanoi kaikkien ongelmieni, kuten masennuksen ja paniikkihäiriön, johtuvan amalgaamipaikoista.”
Yksi terapian onnistumisen kannalta ratkaisevia seikkoja onkin terapeutin ja asiakkaan välinen kemia. Sitä oikeaa ei aina löydy ensi yrittämällä.
Caritan pelastukseksi koitui työpaikkalääkäri, joka ei uskonut Caritaa, joka vakuutti kaiken olevan hyvin ja kunnossa, vaikka todellisuudessa hän oli burn outissa ja edelleen masentunut. Lääkäri ohjasi Caritan psykologille, joka vahvisti pitkäaikaisen terapian tarpeen.
”Kun näin terapeuttini ensimmäistä kertaa, ajattelin, ettei tuollainen vanha kurppa voi tajuta minun ongelmistani mitään. Mutta jo viiden minuutin juttelun jälkeen tuli vahva tunne, että tämä toimii ihan loistavasti.”
Osa mielenterveyspalveluista on julkisia, osa yksityisiä. Kela kustantaa terapiaa henkilölle, jonka työkyky tai opiskelu on sairauden vuoksi uhattuna ja jonka työelämässä tai opiskelussa jaksamista tai työhön paluuta voidaan terapian avulla tukea. Tunti terapiaa maksaa yksityispuolella 60 eurosta ylöspäin.
Carita on käynyt nykyisellä terapeutillaan puolisen vuotta.
”Se on parantanut oloani huikeasti, vaikka pitkä matka on vielä edessä. Olen motivoitunut terapiaan ja haluan puhua auki vaikeimmatkin asiat. Aina kun tulen istunnosta, olo on kevyt ja mukava.”
Carita on myös pystynyt luopumaan suurimmasta osasta lääkitystään.
”Joskus olen saanut helpommin Cipramilia kuin antibioottikuurin.”
Carita arvioi, että viiden vuoden päästä hän on ehjempi ja onnellisempi ihminen kuin tänään.
”Terapia auttaa minua tulemaan siksi, mikä oikeasti olen.”
Lukijoilta
”uskon terapiaan. Kävin itse kognitiivista psykoterapiaa kaksi vuotta selviytyäkseni vakavasta masennuksesta. Minun kohdallani terapia auttoi ja muutti pysyvästi käsityksiä omasta itsestäni ja elämästä. Terapia vaati lujaa sitoutumista sekä työntekoa itseltä.”
Nainen, 34
”Terapia toimii, jos terapeutin ja asiakkaan kemiat ovat sopivat ja ihminen itse haluaa sen toimivan. Ei terapia ole mikään poppakonsti pahaan oloon, ihminen joutuu siinä itse ajattelemaan ja muuttamaan omia ajattelukaavojaan. Ei se ole puhtaasti uskon asia, moni todella pahoinvoiva on ollut sitä koko ikänsä ja niin lukossa, ettei siitä ilman ammattiapua selviä.”
Nainen, 35
”Kävin terapiassa vuoden ajan masennuksen takia. Kun sitten kerran menin sinne harvinaisen hyväntuulisena – niitä päiviä oli silloin harvassa – shrinkkini tokaisi: ”Sähän näytät voivan ihan hyvin, voidaan lopettaa sun käynnit.” Jäin vähän ihmeissäni miettimään, et sinne ei sitten olisi kantsinut mennä hyvätuulisen jos meinaa apua saada. Sen jälkeen en ole terapiassa käynyt ja masennuksestakin selvisin ihan omin neuvoin! Se siitä.
Nainen, 24
”Vaikean eron jälkeen terapia palautti minut raiteilleen. Minulla oli onnea, koska oli varaa yksityiseen terapiaan ja kohdalle osui heti sopiva shrinkki. Kävin tapaamassa häntä alle kymmenen kertaa, ja se oli joka pennin arvoista. Elämänlaatuni parantui huomattavasti, kun sain eroon liittyvät asiat jäsennellyiksi ja tajusin, etten ollut syypää kaikkeen.”
Nainen, 31
”Vaikea uskoa terapian voimaan esim. masennuksessa, kun täällä päin terveydenhuollon ammattilaiset uskovat itse pillereihin ja määräävät vain niitä. Toisekseen, masennuksesta voi parantua myös itse, olenhan elävä esimerkki.”
Nainen, 26
”Ystäväni jankuttaa, että pitäisi osallistua terapiaan, mutta pidän itseäni niin älykkäänä, ettei jollain väsyneellä psykologilla voi olla minulle sanottavaa. Tiedän että traumani johtuvat lapsuudesta, mutta eihän kukaan voi saada minua unohtamaan niitä vääryyksiä. Joten juon usein viinaa, se on minun terapiaani.”
Nainen, 36
