Trump voitti, muttei silti saa luovuttaa

Moni heräsi tänään pettymykseen - mutta nyt on tärkeintä puolustaa tasa-arvoa entistäkin suuremmalla vimmalla.

Kuva: John Smith / Fotolia

Yli puolentoista vuoden vaalivouhotus tuli tänä aamuna Suomen aikaa päätökseen, kun selvisi, että Donald Trump on Yhdysvaltain uusi presidentti. Moni heräsi pettymykseen, koska harva uskoi, että mies voisi todella voittaa vaalit - vaikka tiedettiin, että se mahdollisuus on olemassa. Viimeiseen hetkeen asti jaksettiin uskoa, että tulos muuttuu. 

Trumpin voitto on hyvä esimerkki siitä, että on olemassa valtava kansanosa ihmisiä, jotka eivät näyttäydy edes osalle amerikkalaisia, saati sitten meille täällä pohjoisessa. Yksikään tietämäni artisti ei kannata Trumpia. En keksi ainuttakaan isoa mediaa, joka olisi maalaillut positiivista kuvaa Trumpin kampanjasta tai mahdollisesta voitosta. En tunne yhtään amerikkalaista, joka ei olisi äänestänyt Hillary Clintonia. Kaikki katsomani talk show't ovat koko vaalien ajan naureskelleet Trumpille ja tämän kannattajille. Ja silti heitä löytyy niin paljon, että hän nousi presidentiksi. 

Vaikka päällimmäisenä tunteena on pettymys, kertoo tulos paljon myös omasta sokeudesta. Siitä, miten pieneksi omat silmälasit ja piirit jäävät, vaikka kuinka yrittäisi. Siitä, miten paljon on ihmisiä, joiden mielipidettä ei kuule, näe tai edes tahdo ymmärtää. Ja miten paljon onkaan niitä, joilta ei edes kysytä.

Ja kaikesta siitä huolimatta nyt on tärkeintä muistaa, ettei saa lannistua. Maailma tarvitsee entistä enemmän myönteistä ilmapiiriä, toisten huomioonottoa, tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja tärkeiksi kokemiemme arvojen puolustamista. Kuten Cityn päätoimittaja Panu Jansson tänä aamuna lomaltaan Facebook-seinälleen kirjoitti:

"Toivottavasti jokainen keskittyy nyt omana itsenään vaikuttamaan omaan ympäristöönsä positiivisesti. Muuttuva maailma tarvii entistä enemmän tekoja ympäristön, rauhan ja tasa-arvoisuuden puolesta, kaikkea paskaa, vihaa, väkivaltaa ja suvaitsemattomuutta vastaan.

Uskoin vielä muutama vuosi sitten lapsenomaisesti, että maailma olisi menossa automaattisesti parempaan suuntaan. Viimeaikaiset tapahtumat on kuitenkin näyttänyt, ettei näin ole. Paremman suunnan puolesta pitää tehdä asioita.

Nyt ei pidä masentua, väistyä ja lannistua, vaan puolustaa oikeina pitämiään asioita entistä kovempaa. Ja olla valmiina muuttamaankin omia näkemyksiä, jos eteen tulee tietoa, joka tekee sen aiheelliseksi. Ennakkoluuloiset idiootit pitäytyvät jääräpäisesti omissa näkemyksissään, fiksut tyypit ottavat vastaan kritiikkiä ja oppivat.

Kohti parempaa."

Naulan kantaan. Kohti parempaa. 

4 kommenttia

SeppoT

9.11.2016 15:58

Tässä voisi mainita myös siitä, että voittopuheessaan Trump pyysi Hillarya kannattavia olemaan myös hänen apunaan ohjaamassa politiikkaa suuntaan, jolla saadaan yhdistettyä kaikki Yhdysvaltojen kansalaiset ja että löydettäisiin koko kansaa tyydyttäviä ratkaisuja.
Typerää, kun tuntuu, että tästä ei mainita missään. Ollaan kuitenkin tilanteessa, joka ei äänestystuloksesta kiukuttelemalla peruunnu.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Niinpäniina

9.11.2016 19:25

Ongelma ei edelleenkään ole Trump vaan Pence. Nuoren maailman fundamentalistikristitty ja puolimilitariststen kannattajajoukko yhden luodin päässä ydinaseesta?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Tasa-Arvo Ylppö

10.11.2016 14:58

Ja Hillaryn voitto olisi ollut tasa-arvolle riemuvoitto? Hillary vaan on ollut mukana salaamassa Billin tekemää raiskausta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

JKP2

15.11.2016 10:01

Hillary on uhannut venäjää sodalla. Ei näillä sanoilla mutta kuitenkin.
Puolustanut lastenraiskaajia ja naureskellut asialle.
Saa myös kohtauksia (hermostollinen?). En luottaisi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi