”Mä tunnen, että mulla on oikeus elää näin. Mä olen jo tehnyt työni näiden rahojen eteen.”
Janne, 20, on helsinkiläinen opiskelija. Hän asuu yksiössä, tapaa ystäviään ja käy elokuvissa, keikoilla ja salilla. Hän käyttää kohtuullisesti alkoholia, ei kärsi mielenterveysongelmista, ja välit vanhempiin ovat asialliset. Yksi asia erottaa hänet useimmista ikäisistään nuorista. Janne elää ainoastaan tuilla. Hän ei ole koskaan edes yrittänyt hakea töitä. Nuoruusvuosien vaikeuksien takia mies ei pode huonoa omaatuntoa sosiaalitukien varassa elämisestä.
”Se, että on vuosia taistellut pysyäkseen ylipäätään järjissään, oikeuttaa jälkihoitoon. Ei mulla ole mitään työntekoa vastaan, mutta miksi mä menisin johonkin paskaduuniin ja tienaisin saman verran kuin mitä saan sossulta?” hän pohtii.
Janne on entinen laitosnuori. Hän kokee itsensä oikeutetuksi tukiin, jotka maksetaan sijaishuollon päätyttyä, kunnes hän täyttää 21. Raha ei ole keneltäkään pois, Janne uskoo.
[AD]
Vaikea teini-ikä ja tulehtuneet välit vanhempiin johtivat laitoshoitoon Jannen ollessa 14-vuotias. Järjestelyn piti olla väliaikainen, mutta Janne jäi laitokseen täysi-ikäiseksi asti.
”Osa laitoksella oli ihan normaaleja tyyppejä, osa taas täysin sekopäitä. Eihän se mitään herkkua ollut, varsinkin, kun olin omasta mielestäni täysissä ruumiin ja sielun voimissa.”
Janne pakkasi kamppeensa samana päivänä, kun täytti 18.
”Muutin soluun ja opiskelin lukiossa. Sossu kustansi vuokran ja kaikki välttämättömyydet, kuten ruuan ja vaatteet. Myös liikuntarahaa sain. Lisäksi kaikki koulukirjat ja yo-kirjoitukset maksettiin.”
Sosiaalitoimisto maksaa yhä Jannen vuokran ja elämisen perustarpeet. Lisäksi hän nostaa toimeentulotukea. Käytännössä Jannen ei ole tarvinnut tehdä päivääkään rehellistä työtä koko aikuisikänsä aikana. Hän myöntää hyötyvänsä järjestelmästä. Rahaa saa, jos osaa kikkailla.
”Kyllä mullakin on oikeasti enemmän fyrkkaa, mitä tili näyttää. Säästöt lasketaan tuloiksi, joten tuet vähenevät heti, jos tilillä on liikaa rahaa. Siksi pitää nostaa aina silloin tällöin pieniä summia sukanvarteen, jotta viranomaiset eivät kiinnitä asiaan huomiota. Miksi mua pitäisi rangaista siitä, että olen fiksu rahankäyttäjä?”
Janne ymmärtää, että hänet voi helposti leimata loiseläjäksi.
”Mutta mun mielestä sillä on eroa, opiskeleeko ja elääkö normaalia elämää, vai makaako vain kotona sängyn pohjalla ja kittaa kaljaa.”
Mies laskeskelee, että hänelle jää käteen joka kuukausi noin 500 euroa, jolla tehdä mitä huvittaa. Hän ei koe elävänsä erityisen leveästi.
”Mä en koe olevani epäkelpo, koska en käy töissä. En ostele turhuuksia, ja olen tottunut pärjäämään tietyllä summalla. Yritän elää säästeliäästi.”
Janne ei häpeä tukien varassa elämistä, mutta ei halua tehdä siitä isoa numeroa. Kaveripiiri tietää miehen tilanteesta ja suhtautuu asiaan neutraalisti. Kukaan ei ainakaan ole tullut laukomaan törkeyksiä päin naamaa. Vaikka Janne on tyytyväinen tämänhetkiseen elämäntilanteeseensa, hän vakuuttaa, ettei aio jäädä sosiaalitoimiston vakioasiakkaaksi loppuelämäkseen.
”On mullakin halu löytää oma paikkani tässä yhteiskunnassa ja olla kunnollinen veronmaksaja. Aion opiskella ja tehdä töitä niin kuin kaikki muutkin.”
Haastateltavan nimi on muutettu.
