Vuoden parhaat kuohut

Kuohuviinien myynti on ainoana juomaryhmänä kasvanut tänä vuonna Alkossa.

Samppanjan myynti on räjähtänyt lähes puolella ylöspäin kuluvana vuonna Suomessa. Aitoa Champagnen maakunnan ranskalaista kuohuviiniä ei alle kympillä Alkosta löydy, mutta hyviä vaihtoehtoja kylläkin. Myös muut kuohuviinit puksuttavat kuuden ja puolen prosentin kasvussa.

Paljolti samppanjan suosion raju kasvu johtuu aikaisempaa edullisempien puolikkaiden pullojen tulosta markkinoille. Aiemmin puolikkaat ovat olleet hintavien maailmanmerkkien yksinoikeus. Kahdelle tulee puolikkaasta juuri kunnon ranskalaiset lasilliset (18,75 cl) kuohuvaa.

Suomalaiseen sydäntalveen laadukas kuohuviini osuu kuin Barcelonan alkukesän kemuihin, joita juhlistetaan litroilla ja taas litroilla paikallista cavaa. Joulupöydän haastaville mauille hapokas, kuiva tai puolikuiva kuohuva on paremmin kuin omiaan. Samoin esimerkiksi thaimaalaisen ja australialais-aasialaisen keittiön mausteisille herkuille.

Uudenvuoden juhlintaan kuohuviini kuuluu yhtä lailla kuin suomalaiseen kevään koittoon, vappuun.

Puolikkaista pulloista on pakko nostaa esiin loppuvuoden uutuus, kuiva espanjalainen rosé-cava Pere Ventura Brut Rosé (5,49 e). Kaunis lohenvaaleanpunainen väri. Savuisassa tuoksussa kirsikoita. Kirsikat hallitsevat myös hedelmäistä makua. Erinomainen valinta lohelle tai tuoreelle tonnikalalle. 88 pinnaa.

Viinit on maistettu sokkona, eli en maistaessani ole tiennyt viinin alkuperää tai tuottajaa.

Tässä koettelemani juomat voittajajärjestyksessä.

1. Cava Soler-Jové Brut Reserva, Espanja

  • Hinta: 8,38 e
  • Käyttö: lipitys, kana/kalkkuna, kala/äyriäiset
  • Pakkaus: keskinkertainen
  • Kuvaus: Runsaan keltainen väri. Aromaatisessa tuoksussa aavistus petrolia. Hyvin tehdyssä, pitkässä viinissä mukavasti keksimäisyyttä.
  • Pisteet: 89

2. Cono Sur Brut, Chile

  • Hinta: 9,99 e
  • Käyttö: lipitys, aperitiivi, kala/äyriäiset, maustettu
  • Pakkaus: hyvä
  • Kuvaus: Kaunis keltainen väri. Tyylikkään aromaattinen ja nuorekas sekä tuoksultaan että maultaan.
  • Pisteet: 88

3. Devil’s Rock Riesling Extra Sec, Saksa

  • Hinta: 8,78 e
  • Käyttö: lipitys, aperitiivi, maustettu
  • Pakkaus: keskinkertainen
  • Kuvaus: Keltavihreä väri. Voimaisessa tuoksussa autolyysia. Tuoksun ominaisuuudet toistuvat tuoreessa maussa.
  • Pisteet: 86

4. Raza Brut de Torrontes, Argentiina

  • Hinta: 9,99 e
  • Käyttö: lipitys
  • Pakkaus: hyvä
  • Kuvaus: Keltavihreä väri. Aromikkaan juhlava ja nuorekas tuoksu. Maku nuorekas ja ok.
  • Pisteet: 86

5. Cava Faustino Extra Seco, Espanja

  • Hinta: 8,69 e
  • Käyttö: lipitys, aperatiivi
  • Pakkaus: huono
  • Kuvaus: Keltavihreä väri. Miellyttävän aromaattinen, hieman kehittynyt tuoksu. Hapokkaassa maussa päärynää. Lyhyt jälkimaku.
  • Pisteet: 85

6. Canti Prosecco Raboso Rosé, Italia

  • Hinta: 8,98 e
  • Käyttö: lipitys, maustettu
  • Pakkaus: keskinkertainen
  • Kuvaus: Runsas vaaleanpunainen väri. Mansikkaisuus hallitsee sekä aromia että makua, joka on lyhyydestään huolimatta ok.
  • Pisteet: 85

7. Canti Pinot Grigio Brut, Italia

  • Hinta: 8,98 e
  • Käyttö: lipitys, kala/äyriäiset
  • Pakkaus: hyvä
  • Kuvaus: Miellyttävä keltavihreä väri. Tyylikäs, hieman voimainen tuoksu. Varsin tyylikäs, hieman voimainen maku.
  • Pisteet: 85

8. Mateus Sparkling Brut Rosé, Portugali

  • Hinta: 8,48 e
  • Käyttö: aperatiivi, jälkiruoka
  • Pakkaus: keskinkertainen
  • Kuvaus: Mukava vaaleanpunainen väri. Aromaattisessa tuoksussa kynsilakanpoistoainetta. Hieman aggressivinen, purukumimainen maku.
  • Pisteet: 84

9. Freixenet Cordon Negro Brut, Espanja

  • Hinta: 9,49 e
  • Käyttö: lipitys, maustettu, kala/äyriäiset
  • Pakkaus: hyvä
  • Kuvaus: Keltavihreä väri. Tuore, aromaattinen tuoksu. Aromaattinen maku hieman ohut.
  • Pisteet: 84

10. Viña Maipo Sparkling Brut, Chile

  • Hinta: 9,49 e
  • Käyttö: aperatiivi, kasvisruuat, maustettu
  • Pakkaus: keskinkertainen
  • Kuvaus: Hieman kehittynyt miellyttävä keltainen väri. Tuoksussa hajusteita ja purukumia. Vihreässä maussa omenoita.
  • Pisteet: 84

Pisteytys

  • Lähtötaso 50 pistettä
  • Ulkonäkö 0-5 pistettä
  • Tuoksu 0-15 pistettä
  • Maku 0–20 pistettä,
  • Kokonaisuus 0–10 pistettä

Mikko Montonen

Mikko Montonen kirjoittanut viinistä yli 20 vuotta ja on tuttu vieras maailman viinitarhoissa ja -kellareissa sekä ammattimessuilla. Hän on useiden eri viinialueiden ritari sekä viini-, olut- ja alkoholikirjoittajien kansainvälisten yhdistysten jäsen.

1 kommentti

Krisse

30.12.2010 13:31

Kuoharia huomena: Jacob's Creek Chardonnay Pinot Noir Brut

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi