Viime viikon torstaina seisoskelin ystäväni kanssa Bulevardin päätyyn kesän alussa avatun Via MonteNapoleonen tiloissa. Liike myy muun muassa Guccin, Pradan, Diorin ja Lanvinin tuotteita.
Tupa oli täynnä ja Moët&Chandonia kaatui kuin ravintolan avajaisissa vuosituhannen alussa ikään. Audikin oli kurvattu liikkeen eteen ihmeteltäväksi. Yksi vain tuntui olevan poissa (tai sitten vika on vain minussa), enkä puhu nyt Esko Kiesistä, vaan fiiliksestä. Se hillitön luksustuotehype, johon 2000-luvun alussa vaikuttivat niin Sinkkuelämää-sarja kuin ikuisesti nousujohteiselta tuntunut talous. Länsimaisen ylemmän keskiluokan innostus, käsilaukku- ja kenkämania realisoitui ainakin osittain jopa luksustuoteyhtiöiden kassaan, jossa nyt luotetaan kiinalaisten ostovoimaan.
Ehkä fiiliksen poissaolo näkyi jotenkin kaupan varman päälle vedetyssä valikoimassa: hyllyt tuntuivat täyttyvän mustasta ja ruskeasta. Tämä koski myös laukkuja. Ihmiset tuntuivat keskittyvän toistensa kanssa seurusteluun, eivät tuotteiden ihasteluun.
Mistä te huomasitte luksusbuumin päättyneen? Vai himoitsevatko ystävät vielä Chanelia yhtä paljon kuin vuosi sitten?
Minä olen ollut huomaavani ainakin, että feikkilaukkutiheys on vähentynyt.