"Kesätoimittajat, vielä ehditte vaihtaa alaa"

Muistan elävästi eräänä kesänä, kun olin kaupungin muiden kesätoimittajien kanssa vierailulla radioaseman tiloissa. Vastaan tuli vanhempi toimittaja, joka katseli joukkoamme ja totesi ironisesti ja hymyille, että huh, noin iso joukko. "Vielä te ehditte vaihtaa alaa, kun olette niin nuoria"

Vastaukseksi me hymähdimme, toimittajathan ovat aina taitaneet mustan huumorin.

Noista ajoista on 7-8 vuotta ja olen vieläkin toimittaja ja niin huonosti menee, etten edes ole miettinyt alanvaihdosta.

Toimittaja on monen haaveammatti, vaikka todellisuudessa se gloria, minkä moni viestinnänopiskelija siihen liittää, on kaukana siitä poliisisoittokierrosten, rutiiniuutisten, papereista tehtyjen ennakkopätkien ja vastentahtoisten poliitikkojen pikahaastatteluiden maailmasta, joka vastaa todellisuutta.

Moni viestinnän opiskelija haaveilee parikympisenä pääsevänsä "johonkin kivaan, nuorekkaaseen aikakauslehteen, jossa voi tehdä juttuja muodista, trendeistä ja sisustuksesta ja pääsee vähän matkailemaan." No, moni pääseekin aikakauslehteen, mutta kivojen julkkisten sijaan hän haastattelee ehkä etujärjestön harmaita, pönöttäviä pamppuja, jotka aina yhtä epäluontevina nojaavat seinään jossain huonosti valotetussa pokkarikamerakuvassa.

He ehkä pääsevät ulkomaille, mutta yleensä joko korruptiomatkalle Brysseliin tai työmatkaristeilylle Tukholmaan. Muodista ja sisustuksestakin ehkä pääsee kirjoittamaan, mutta ei monen aukeaman kiiltävälle paperille vaan maakuntalehden viikonloppusivujen alanurkkaan muutamalle palstalle.

No, todelisuudessa toimittajan työ tietenkin on haastavaa ja mukavaa. Eihän sitä muuten tällä palkalla tekisi. Ai millä palkalla? No, sanotaanko, että 2500 euroa kuussa bruttona ilman lisiä alkaa olla jo melkoinen saavutus, ainakin meille nuorille "suurnalisteille."