Vaikka harrastaisi ahkerasti teatteria niin kuin minä, Teatteri Turmion tapaisten ryhmien esitykset saattaisivat helposti mennä sivu suun. Niitä kun ei välttämättä mainosteta kovin näkyvästi ja kun tämä "helsinkiläinen vapaa ohjaajakollegio" ei vielä ole niin kovin tunnettu, sen produktioista ei osata hakea tietoa.
Tämäkin näytelmä olisi jäänyt väliin ilman Hesarin ennakkopuffia. Älä ikinä aliarvioi suuren ja mahtavan HS:n sanan voimaa.
Toistaiseksi ei ole vielä niin paljon tietoa ollut edes saatavissa, sillä Puoli-Q-salissa esitetty Pirun itsenäisiä asioita on vasta ryhmän toinen produktio. Mikko Roihan ohjaama, Pirkko Saision romaaneihin pohjautuva Pienin yhteinen jaettava oli kerrassaan uskomattoman hienoa näyttelijäntyötä pienessä Teatteri Avointen Ovien tilassa.
Pirun itsenäisiä asioita on näytelmä, jossa limittyvät enemmän tai vähemmän yhteen kolme tarinaa. Ensimmäisessä pääosassa on pohjoiskarjalainen Seija, joka haaveilee Pariisista maaseudun köyhyyden ja jäyhyyden keskellä. Unelmissa väikkyy Coco Chanelin maailma.
Toisessa tarinassa pääosassa on omituinen futuristiseksi nimetty hahmo Knar, jota esittävä pienenpieni Hanna Raiskinmäki hiippailee prätkäkuskin haalareissa ja pohtii ympäristömyrkkyjen imeytymistä rantasimpukoihin. Kuulostaa omituiselta ja onkin.
Kolmannen tarinan pääosassa on nykyaikainen pakkomielteisesti menestystä hakeva sellisti Armi (Laura Birn), joka on menestyspaineidensa keskellä vieläkin kireämpi kuin jousisoittimensa kielet. Konsertti odottaa, mutta onnistuuko se, kun pelottaa ja stressaa?
Päätarina eli Seijan tarina naisesta, joka jättää salaa maaseudun suot ja metsät ja muuttaa asumaan anonyymina Pariisiin, on hieno ja koskettava, mutta on vaikea sanoa, miten kaksi muuta tarinaa liittyvät siihen. Tai liittyvätkö ne toisiinsa? Ja mitä niillä yritetään sanoa?
En oikein edes tiedä, miksi juuri nämä kolme tarinaa oli samassa näytelmässä. Ne olivat kivoja tarinoita, näyttelijätyö oli oivaa ja toteutusratkaisu oli mielenkiintoinen Puoli-Q:n karussa salissa, mutta sanoma - mikä se oli? Vielä en sitä tiedä.
Seija ja Armi ovat molemmat yksinäisiä naisia omassa ajassaan omien paineidensa keskellä, mutta mikä on punainen lanka heidän välillään? Entä se Knar? Mikä ihme tyyppi se oli?
En ollut aiemmin nähnyt Sanna Stellania lavalla. Hänen taitonsa ja ilmaisutaitonsa kannattelivat mainiosti pääroolissa. Laura Birnin pitkä tanssitausta näkyi hänen mimiikassaan, jota hän pääsi hyödyntämään hermoherkkänä Armina. Kun jonkun osaa, se kannattaa näyttää. Armikin sanoo näytelmässä, että lahjakkuuksia ei kannata pitää piilossa.
Ja irrallisena muusta näytelmän arvostelusta on taas pakko sanoa, että Laura Birn oli aivan ihana. Tästä ajatuksesta ei vain pääse eroon. No, päättihän roomalainen Catokin puheensa aina siihen, että "Muuten olen sitä mieltä, että Karthago on tuhottava".
