Luopumista ja tuskaa

Miten sitä kaipaakaan lämpöä, kun sen on kesäisessä Suomessamme juuri päässyt kokemaan. Viileä keli on helpompi sietää silloin, kun ei odota kummoisempaa. Tämän päivän keli olisi huhtikuussa unelma - näin heinäkuussa suurehko pettymys - etenkin, kun takana on hellejakso.

Pari kaveria tuskailee facebook:issa juuri "yh-arkeaan" ja sen raskautta, kun heidän kumppaninsa ovat työmatkoilla. "YH-arkea" ilman sitä vaikeuttavaa exää, ainoan elättäjän tuloja rajusti leikkaavaa epäreilua verotusta, jakamattomia ja tylyimmän mukaan määräytyviä kuluja sekä ihmisten ihmettelyä ja katteettomia avuntarjouksia - miten se voi harmittaa ja olla raskasta. Yksinhuoltajuudessa elävät tietävät, ettei se, että tekee kaiken yksin, ole raskasta vaan katkerien toimet sekä kaiken rahoitus.

Kun tottuu johonkin ja luopuu siitä, luulee aluksi menettäneensä jotain oleellisen tärkeää elmästä. Luopuminen luo tuskaa, jonka mentyä ihminen voi olla onnellisempi kuin ennen sitä. Sitä kautta ymmärrän hyvin, että arjenjakajan hetkellinen poissaolo, voi tuntua pahemmalta kuin se, että todellisuudessa sellainen puuttuu. Ymmärrän siis jotenkin noita "YH-tuskailijoita" vaikka ajattelematonta tuo vaikerrus on.

Koko elämä on luopumista. Ainoa tapa päästä eteenpäin on luopuminen - ja ainoa tapa saada myös. Luin talvella lapsille muumipeikkokirjoja ja suosittelen niitä kaikille - oli lapsia tai ei. Niiden teksteihin sisältyy hieno kerros aikuiselle, joka lukee tarinoita niiden innokkaille kuulijoille. Niissä on ajatuksia ja oppeja, joita kovin mielelläni haluisin osata toteuttaa.

Ehdoton suosikkihahmoni on Nuuska Muikkunen, joka omaa ideaalisen luopumisasenteen. Muistaakseni tarinassa Pyrstötähti hän hetken empii luopumista rakkaasta teltastaan, tajuaa tunnesiteen ja tekee päätöksen luopumisesta, koska huomaa ihastuneensa johonkin ja saaneensa siitä taakan. Kadehdittavaa riippumattomuutta.

Nuuskamuikkusmaisen askeettista sitoutumista materiaan ja paikkoihin, en tahtoisi toteuttaa - ainakaan vielä. Mutta paljosta voisi olla järkevää luopua - paljosta sidonnaisuuksia, joiden omaaminen vie enemmän kuin antaa. Jos luopuminen olisi helpompaa, olisi elämä sitä myös - siis helpompaa. Luopumistahan se jokatapauksessa on.

Samalla kun elämä on luopumista on se myös tavoittelua. Tavoittelemme asioita, joiden uskomme parantavan elämäämme tai joita vain haluamme. Yhtä tärkeää kuin luopumisen hallinta on tavoitteiden asettelun osaaminen. Jos haluaa liikaa tai väärää - ehkä jonkun toisen todellisuudessa tahtomana - voi ruuhkauttaa tai sotkea elämänsä ja joutua luopumaan tahtomattaan paljosta tärkeästäkin. Elämän hallinta on siis luopumisen ja tahtomisen taitoa.

Jos emme itse määrittele mistä on hyvä luopua ja mitä on järkevää tavoitella, joudumme luopumaan ja tulemme haluamaan asioita, jotka eivät välttämättä aidosti ole mieleisiä. Jos ymmärtää luopua turhasta ja kuluttavasta, saa todennäköisemmin pitää tarpeellisen ja voimia tuovan. Ja jos pystyy olemaan haluamatta tarpeetonta ja osaa tavoitella oikeasti itselle antoisaa, saa elämästä enemmän kuin näennäisesti täydemmästä pystyisi ammentamaan.

Otan vielä kupin kahvia, lykkään taas sämpylät uuniin ja ryhdyn pohtimaan mistä olisi järkevää luopua ja mitä todella kannattaa tavoitella ennen kuin vääjäämättä joudun luopumaan tästä kaikesta.