Mietimme tänään kaverin kaa anteeksiantoa kahdesta suunnasta.
Antaa anteeksi ja saada anteeksi.
Helposti sanottuja asioita, mutta hyvin monisäikeisiä.
Itselleen voi antaa anteeksi ja se on vielä helpommin käsiteltävissä.
Antaa anteeksi toiselle; Joku sanoo, että annan sinulle anteeksi, mutta en ikinä unohda asiaa. Toinen sanoo antavansa anteeksi, mutta ei halua nähdä tätä ihmistä kuitenkaan tämän jälkeen. Se ei ole anteeksiantamista.
Mikä on se sisäinen prosessi, joka saa antamaan anteeksi toisen virheen tai teon, sitä mietimme.
Nyt juoksee ajatukset näköjään ihan muualle *naur*.
10 kommenttia
Muusantuuska
24.1.2008 21:55
No sitten ne sun ajatukset ovat ihan hyvässä kunnossa ja terveitä jos juosta jaksavat...ajattele jos ne taas ryömisi tai linkkaisi kainalosauvoilla =)
Niin joo, kommentti asiasta...en itse loukkaannu kovinkaan herkästi, mutta jos suutun, anteeksianto on vaikeaa etenkin jos se toinen vähättelee omaa näkökulmaani...tai pahimmassa tapauksessa dissaa sen kokonaan. Voisin ehkä olla armollisempi, mutta toisaalta Siperian oppitunneilla opetettiin että jos antaa anteeksi vaikka toinen ei tunnu sisäistäneen asiaa, siihen tilanteeseen ehkä joutuu palaamaan uudestaan...ja taas uudestaan.
Monet käyttävät sanaa "anteeksi" sangen kevyesti. Vaikka haluaakin uskoa kaikkeen hyvään ja kauniiseen, on joskus ihan hyvä juttu olla tiukkis. Samalla siitä voi tulla hyödyllinen opetustilanne.
Tai jotain sinne päin =)
Vastaa kommenttiin
eXtremdream
24.1.2008 22:02
adjektiiville: juuri sellainen tilanne esim. että toinen ei edes tiedosta, mitä on tehnyt. Mielestäni tekoa ei tarvitse hyväksyä, mutta toisen ihmisen hyväksyminen olisi tärkeää. Näiden erottaminen toisistaan on vaikeeta.
Vastaa kommenttiin
eXtremdream
24.1.2008 22:06
Pionkille: Oon työstänyt itseni kanssa niin pitkään, että oon oppinut hyväksymään vajavaisuuteni ja osaan antaa itselleni anteeks. Ne ois muuten turhan raskaita taakkoja kannetavaks.
Vastaa kommenttiin
Muusantuuska
24.1.2008 22:08
Mutta tuossa kun kirjoitit että itselleen voi antaa anteeksi ja se on helpommin käsiteltävissä...niin ei ole mun kohdalla ollut. Otetaan esimerkiksi vaikka ensimmäinen parisuhde jossa toinen karkaili ryyppyreissuille ja petti...aika pitkään annoin anteeksi. Vielä jälkeenpäinkin ihmettelen että miten silloin olin vähän väärällä tavalla joustava...jos parisuhde toimii ja siinä on molemminpuolinen kunnioitus, ei tarvitse olla kokoajan anteeksipyytelemässä saati -antamassa.
Sen sijaan itseäni olen piiskannut kovastikin...oikeastaan vuonna 2003 opin näkemään itseäni armollisemmassa valossa ja antamaan anteeksi sitä että olen tehnyt virheitä...samassa rytäkässä opin optimistiksi.
Koska asioilla on taipumus järjestyä ja ei ole esteitä vaan haasteita. Miksi sitä sitten pitäisi itseään piiskata oolveis?
Vastaa kommenttiin
eXtremdream
24.1.2008 22:12
HesanPlikka
Katkeroitumisen vaara on se loukku, johon ihmiset niin usein putoavat. Onko viha ristiriidassa anteeksiannon kanssa tällaisessa tapauksessa?
Siis pystyykö ihminen eroittamaan teon ja ihmisen?
Vastaa kommenttiin
Muusantuuska
24.1.2008 22:13
Niin joo, tekojen ja persoonan erottelu...
En koskaan sano lapsilleni että nyt sä olet tuhma kun teit noin...vaan että se oli tuhmasti tehty, mutta varmasti sulla nyt itselläsikin saattaa olla paha mieli.
Ja yleensä onkin. Sitten se alkuperäinen harmitus selvitetään.
Vastaa kommenttiin
eXtremdream
24.1.2008 22:28
HesanPlikalle: Sairaus ja sen seurauksena tehdyt teot ovat helpommin ymmärrettävissä ja anteeksiannettavissa, kuten esim. kirjoitin narsismista ja sellaisen ihmisen teoista.
Vastaa kommenttiin
eXtremdream
24.1.2008 22:36
En ole osannut katkeroitua vielä elämässäni, olen kai sen verran positiivinen hörhö, että uskon aina huomisen tuovan parempaa ja korjaavan asioita.
Olen ollut ystävän rinnalla joka oli seota vihaan ja katkeruuteen.
Vastaa kommenttiin
Muusantuuska
24.1.2008 22:40
Hesanplikka...mehän ollaan ennenkin juteltu että ollaan koettu vähän samantyyppisiä jutskia.
Jos vaikka se sun ex on ollut vaikka esim narsisti niin olisi hyvä joskus myös miettiä sitä mistä ne johtuu...nykypäivänä muutenkin lehdet toitottavat sitä miten tunnistat narsistin ja miten heitä voi välttää...mutta se ei kasvata meitä myötätuntoon vaan ehkä jopa vihaamaan.
Sen sijaan kuin meitä opetetaan tunnistamaan ne häiriötyypit, olisikin parempi jos meille kerrottaisiin mistä ne johtuu...ihmisen persoonallisuushan kehittyy muutaman ensimmäisen ikävuoden aikana, ja jos silloin tapahtuu lapsuudessa jotain sellaista hämmentävää, se saattaa vahingoittaa sitä persoonaa ja se alkaa kasvamaan vinoon.
Vaikkaampa että ei löydy ainoatakaan narsistia jolla olisi ollut ihan helppo, rakastava ja tukeva ilmapiiri...narsismi on tavallaan mielen defenssi joka suojaa kestämään sitä mikä on silloin aikoinaan tapahtunut.
Voiko olla katkera sellaiselle joka tavallaan on syyntakeeton?
Vastaa kommenttiin
Anonyymi
5.12.2021 11:07
Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me
Vastaa kommenttiin