Siis jos se koskaan katosikaan...yhdellä pienellä soitolla voi saada takaisin paljon, kunhan uskaltaa antaa periksi itsepäisyydelleen :)
Oppiiko ihminen ymmärtämään yksinäisyydessään, mitä kaikkea olisi voinut tehdä toisin ja mitä korjaisi jos saisi uuden mahdollisuuden?!
Ihminen ei muutu, mutta oppii joka kerta toisesta jotain uutta-onneksi niin, sitten on helpompi varautua tulevaan...uskaltaa ymmärtää toista-olla parempi ihminen toiselle.
tuli taas käytyä salilla vetämässä kunnon rääkki-treeni, viikko ehti jo kulua edellisestä kerrasta...liian pitkään siis!!
toisaalta ihan hyvä, että kävin...nyt niin väsy ettei jaksa vaivautua taas ajatteluun sen enempää kuin seuraavan päivän murheisiin...
Ainoa mikä tänään laittaa pohtimaan on suhteet...ja miks niin usein eksyy hankalaan väliin toisen elämässä. Mä niin haluaisin että mun elämä ei ois täynnä hankalia päätöksiä ja turruttavia heittäytymisiä hetkeen...minkä seurauksena sitten lentää taas turvalleen..plääh, paskat mitä mä tällasia kelaan!!
Ei taida olla mun paras päivä kuitenkaan :)
milloin tai missä vaiheessa elämää alamme oppia häviämisen jalon taidon....ei kait koskaan :)
Miten opettaa lapselleen, että häviäminenkin kuuluu elämään.
Juniorilla kun ei oikein tuo häviäminen ole parhaimpia valtteja, taas ollaan kiukuteltu ja itketty kun fudispeli ei mennyt ihan niin kuin ois toivottu. Harmittaa sinänsä, koska poika pelas todella hyvin, ja kaikkensa antoi...ei vaan itse taida ymmärtää, ettei hyvin pelattu pelikään aina pääty voittoon ja niiden maalien teko ei ole helppoa.
Vanhempien on helppo selittää kentän laidalta, ja olla rauhallisia...voihan pieni "miehen" alkukin olla yhtä adrenaliinia ja tosissaan pelissä-samoin kuin aikuisetkin...
Toisaalta hävettää, kun oma lapsi näyttää kuinka tunteet ovat pinnassa-itkien poistuu kentältä ja vannoen ettei enää koskaan pelaa...toisin kuin toiset lapset käyttäytyvät ihan kuin tappiolla ei olisi mitenkään suurta merkitystä.
Liika kunnianhimo ja onnistumisen tarve liekö syynä moiseen käytökseen?
Millainen on unelma, toteutuva-jo huomennako?
Väsyneenä...valvottujen kevät-öiden sumentamaa ajatusta vaalien-mietin, onko kaikki taas vain petollisen totuuden odotusta. Kärsinkö taas tunteiden kuohuissa, ja turhaan odotan onnistumista?
Miksei kaikki voisi olla ihanan lupaavaa ja yksinkertaista, jatkuvaa ja täynnä rakkautta-joka hetki-sekunti...ikuisuuden kestävää :)
2.5.2006
"Usko, että tarpeesi täyttyvät tänä vuonna - ja niin myös tapahtuu. Viime vuoden "suuri" kysymys muuttuu vähemmän suureksi, kun löytyy asiantuntija ratkaisemaan se. Muutto lokakuussa voi koskea joko asuinpaikkaa, työtä tai koulua - mutta se tuo joka tapauksessa uusia ystäviä. Kalat ja rapu jumaloivat sinua. Onnennumerosi ovat 13, 25, 18, 34 ja 29."
"Jokainen meistä kätkee
sekä hyvät että pahat sanat,
sinne missä on se herkin kohta."
elämä on siis täynnä kätkettäviä sanoja, ja miettikääpä paljon niitä sanoja vuosien mittaan kertyy...kuinka suuri pitääkään sen herkimmän kohdan olla...vai tyhjeneeköhän se silloin kun sanomme toisille niitä hyviä tai pahoja sanoja?!!
