Saavun Heathrown lentokentälle purkka suussa. Olen menossa uuden EU-parlamenttiryhmän kokoukseen Bristoliin. Koneen laskeutuessa minulla on tapana pureskella purukumia ja niin myös tällä kertaa. Päästyäni terminaaliin haluan päästä purkasta eroon ja etsin katseellani tuloaulasta roskista. Ensi silmäyksellä roskista ei näy, joten teen pienen kierroksen. Tuloksetta metsästän roskista pari minuuttia – tuloaulassa ei ole roskiksia. Käärin purkan kuittiin jonka löydän taskustani ja tungen sen salkkuni ulkotaskuun ja ihmettelen roskiksien puutetta.
Samana iltana päätän tehdä lyhyeen kävelyn Bristolissa kokouksen päätyttyä. Minulla on jälleen purkka suussa ja jonkin ajan kuluttua syntyy taas roskiksen tarve. Purkka selviää suussani koko matkan takaisin hotellille sillä reilun kilometrin aikana roskista ei tule vastaan kadulla. Seuraavana päivänä palaan Suomeen ja syön aamulla banaanin matkalla hotellista juna-asemalle. Saavuttuani asemalle olen syönyt banaanin ja sama ongelma on taas edessäni – roskista ei ole missään. Lopulta banaaninkuori matkustaa salkkuni ulkotaskussa lentokentälle asti. Kentällä löydän vessasta vihdoinkin roskiksen ja pääsen banaaninkuoresta eroon. Ihmeellinen maa tämä Englanti!
Englanti on likainen maa. Joka paikassa, sisällä ja ulkona on likaista. Ei tosin mikään ihme jos ihmiset joutuvat heittämään roskansa maahan roskakorin puutteessa. Suomi on tunnetusti puhdas maa, jossa pidämme ympäristöämme siistinä ja puhtaana. Ikävä kyllä Englannista ei voi sanoa ihan samaa – on sitten kysymys katukivien puhtaudesta tai julkisten vessojen siisteydestä. Tästä huolimatta Englanti on mukava maa. Mutta please, hankkikaa julkisiin paikkoihin roskikset!