Blogi

Kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettukollega Päivi Lipponen kirjoittaa blogissaan alaikäisten (eli käytännössä 15-30-vuotiaiden) turvapaikanhakijoiden mielenterveyspalveluista. Lipponen vetoaa ministeri Astrid Thorsiin sen epäkohdan korjaamiseksi, että maahanmuuttajalapset kilpailevat samoista niukoista resursseista kantaväestön edustajien kanssa. "Palvelut on saatava vastaamaan tarvetta."

Viime aikoina on eri tahoilla taivasteltu kovasti Perussuomalaisten kannatuksen nousua, eli poliittisesti korrektissa liturgiassa "ulkomaalaisvastaisuuden lisääntymistä". Poliittisesti korrekteja selityksiä ovat taantuma ja pelko siitä, että maahanmuuttajat vievät suomalaisilta työpaikat. Selitykset ovat tietysti vääriä, minkä voimme todeta jo siitä tosiseikasta, että viime syksyn pahamaineiset kunnallisvaalit käytiin noususuhdanteen oloissa. Lisäksi maahanmuuttokriittisyys kohdistuu pääasiassa humanitaariseen maahanmuuttoon ja turvapaikkajärjestelmän hyväksikäyttöön, millä viittaan esim. diskorahoja havitteleviin partasuisiin ankkurilapsiin. Tämä porukka harvemmin kilpaili suomalaisten kanssa työmarkkinoilla edes nousukauden aikana.

Yksi keskeinen syy "ulkomaalaisvastaisuuden" lisääntymiselle on se, että turvapaikanhakijoiden ympärille muodostunut, kalliiksi käyvä ihmisoikeusteollinen kompleksi ja humanitaaristen tulijoiden kohtelu etuoikeutettuina kunniakansalaisina loukkaavat ihmisten oikeustajua ja panevat heidät kyselemään, mihin heidän verorahojaan käytetään.

Olisi oikein kiva asia, jos maahanmuuttajien mielenterveyspalveluja rahoitettaisiin tarvetta vastaavilla summilla. Mutta, tärkeä mutta, olisi YLIPÄÄNSÄ kivaa, jos mielenterveystyöllä olisi riittävästi rahaa. Kantaväestöön ja tulijoihin kohdistuvien panostuksien allokoinnissa noudatetaan aivan erilaista filosofiaa. Kun kyseessä ovat suomalaiset, eletään suu säkkiä myöten ja tehdään vain se, mihin on varaa. Kun kyseessä ovat ulkomaalaiset, kartoitetaan ensin tarpeet ja sitten revitään tarvittavat varat vaikka kivenkolosta.

Mielestäni on täysin oikeutettua kysyä, miksi vanhainkotien asukkaita raha- ja henkilöstöpulan vuoksi makuutetaan sängyissä ja saatetaan suihkuun kerran kahdessa viikossa, kun samaan aikaan yhteiskunnalla on varaa maksaa 57 tuhannen euron vuotuinen hintalappu yhden turvapaikkaa hakevan ja perheenyhdistämistä odottavan alaikäisen (tai "alaikäisen") ylläpidosta. Julkisuudessa esiintyneistä puheenvuoroista päätellen eräät uskovat ihmisten olevan nyreissään maahanmuuttajien sosiaalietuisuuksista ja todistelevat, etteivät ne ole sen suurempia kuin kantaväestölläkään. Uskoakseni kovinkaan moni ei pidä tätä kysymystä kovin keskeisenä. On selvää, että turvapaikanhakija ei saa kyseistä 57 tuhatta euroa käteensä. Raha kuluu turvapaikanhakijaa huoltavan ja hoitavan henkilöstön palkkakuluihin. Toisin kuin vanhainkodeissa, henkilöstökuluissa ei pihtailla. Turvapaikkajärjestelmä ja sen jatkuva hyväksikäyttö ovat leipäpuu kasvavalle kotouttaja-, konsultti- ja ihmisoikeusjuristiarmeijalle, ja tämän armeijan ylläpito on se, mikä närästää kasvavaa osaa suomalaisista, oli talous sitten nousussa tai laskussa.

Suurin osa ihmisistä lienee samaa mieltä siitä, että kaikkia ja kaikenvärisiä ihmisiä on julkisen vallan taholta kohdeltava samalla tavoin eli yhtä hyvin tai yhtä huonosti. Se, että turvapaikanhakijoiden ylläpitämiseen riittää rahaa mutta kotimaisiin vanhuksiin ei, ei lähetä kansalaisille sellaista viestiä, että kaikki ovat samanarvoisia ja yhtä tärkeitä. Se, että turvapaikanhakijoiden mielenterveyspalvelut mitoitetaan tarpeen mukaan mutta suomalaisten nuorten palvelut käytettävissä olevien varojen mukaan, kertoo karua kieltä siitä, kenen hyvinvointi ja tyytyväisyys ovat etusijalla Suomessa vuonna 2009.

On huomattava, että kun turvapaikanhakija marssii jonojen ohi, se herättää jonossa seisovissa katkeruutta, joka kohdistuu turvapaikanhakijaan, vaikka epäoikeudenmukaisuus ei ole turvapaikanhakijan vika. Järjestelmä on kotimaisen suvaitsevaiston luoma. Mikään ei rapauta ihmisten suvaitsevaisuutta ja hyvää tahtoa yhtä tehokkaasti kuin kokemus siitä, että tulokkaita suositaan heidän kustannuksellaan, oli suosimisen takana kuinka hyviä, kauniita, yleviä ja humanitaarisia ajatuksia tahansa. Ehkä tämä on pitkän tähtäyksen strategiakin: mitä enemmän "suvaitsemattomuus" ja katkeruus lisääntyvät, sitä enemmän on palkattava kallispalkkaisia syrjintävaltuutettuja, monikulttuurikoordinaattoreita ja muita ihmissielun insinöörejä.

Palatakseni kirjoituksen alkuun. Epäkohta ei ole se, että turvapaikkaa hakevien alaikäisten mielenterveyspalvelut ovat retuperällä. Epäkohta on se, että mielenterveyspalvelut ylipäänsä ovat retuperällä. Hoidetaan kuntoon ylipäänsä mielenterveyspalvelut, niin siinä samalla tulevat kuntoonpannuiksi myös turvapaikanhakijoiden mielenterveyspalvelut.

http://lipponen.blogit.uusisuomi.fi/2009/06/12/alaikaisten-maahanmuuttajalasten-mielenterveyspalvelut/

http://hommaforum.org/index.php/topic,6356.msg98713.html#msg98713

Viime joulukuussa sattui sellainen tapaus, että viedessäni aamulla Hilmaa ja Kerttua päiväkotiin törmäsimme kadulla toimittaja (nyttemmin Vihreiden eurovaaliehdokas) Umayya Abu-Hannaan. Abu-Hanna oli viemässä samaan paikkaan tytärtään, jonka oma päiväkoti oli suljettuna. Olin autuaasti unohtanut koko jutun, kunnes eilen, 27.5., Abu-Hanna kertoi siitä oman versionsa Radio Rockin Korporaatio-ohjelmassa (http://www.radiorock.fi/podcast/player.asp?podID=1647).

Korporaation toimittajat, Heikelä ja Linnanahde, traumatisoituivat pahan kerran syksyisestä studiovierailustani (http://www.youtube.com/watch?v=feaHl-ZtRdk), eivätkä ole sittemmin kyenneet vetämään kovinkaan monta lähetystä mainitsematta nimeäni ja perinpohjaista pahuuttani.

Abu-Hannan mielestä tapahtui näin:

"- Se on mun kaveri, mä en tiedä, et haluaaks hän sitä kertoo, niin viime jouluna, kun mä olin viemässä tytärtäni tonne Eirassa päiväkotiin, kun hänen päiväkotinsa oli suljettu, sit mä pysähdyin ihan tässä entisen teatterikorkean edessä. Sit mä katoin, et joku mies, jol oli kaks lasta, mul on hirveen huono kasvomuisti, mä kysyin, et anteeksi, missä on se yks päiväkoti. Se katto mua eikä vastaa...

- Heh heh, ei vastannut mitään?

- Ei, sit mä katoin, et miksei se vastaa enne ku mä tajusin, et se on Jussi, ja se katto mua, et onks tää vittuiluu...

- Halla-aho? Heh heh heh.

- Joo. Seitsemältä aamulla yksi arabinainen, jolla on musta pikkulapsi ja kysyy, et "anteeksi, missä on se päiväkoti". No sit päädyttiin, se kuitenki kertoi, missä se on. Sit se käveli hirveen hitaasti perässä. Me päädyttiin samaan päiväkotiin. Eli mun lapsi ja Jussi Halla-ahon tyttäret ovat käyneet samaa päiväkotia. Ja sit me tavattiin siel päivittäin ja häntä vähän kiusas se, et mä joka päivä toivotin hyvää päivää, hyvää joulua."

Kuultuani tämän raportin oli vähän sellainen olo, että on lyöty kapulalla päähän ja kaadettu paskasaavi niskaan. Että mitä vittua, pardon my french. Se, mitä kyseisenä aamuna oikeasti tapahtui, oli melko tarkkaan tämä:

1) Abu-Hanna pyöri vaunuissa istuvine tyttärineen eksyneen näköisenä kadunkulmassa edessämme. Toki tunnistin hänet, mutta en arvannut, että hän olisi tunnistanut minua.

2) A-H lähestyi meitä hyvin hermostuneen näköisenä, mutta muutti mielensä ja lähtikin kiitämään eteenpäin. Hetken kuluttua hän muutti uudelleen mielensä ja tuli, edelleen hyvin hermostuneen näköisenä, kysymään, missä on päiväkoti Eira. Kerroin hänelle, että suoraan ja oikealle. Sanoin myös, että olemme menossa samaan paikkaan, ja että hän voi halutessaan tulla samaa matkaa.

3) A-H ei kiittänyt opastuksesta, vaan lähti kiitämään nopeahkoa vauhtia neuvottuun suuntaan. Minä, Hilma ja Kerttu jatkoimme matkaa sillä nopeudella, jolla 4- ja 5-vuotiaiden kanssa kuljetaan, kun ei ole erityistä kiirettä. Luultavasti (en muista) ajattelin, että olipas sekin epäkohtelias, mutta tuskin annoin asian erityisesti pilata päivääni. Tuollaisiahan suuri(n) osa ihmisistä on.

4) Perillä päiväkodissa törmäsimme vielä kerran. Sanoin A-H:lle, että löysitte sitten perille. A-H vastasi hermostuneesti, että "hihi".

5) Tämä oli ensimmäinen ja viimeinen kohtaamisemme. Samoin, luonnollisesti, ensimmäinen ja viimeinen jutustelumme.

Tunsin syvää kosmista närkästystä radio-ohjelman johdosta. Ihmettelin, en ensimmäistä kertaa, että miltä näyttää sellaisen tyypin sielunelämä, joka menee radioon puhumaan tuollaista häikäilemätöntä paskaa toisesta ihmisestä. Hetken fundeerattuani oivalsin kuitenkin toisen mahdollisuuden: Abu-Hanna oikeasti uskoo, että noin tapahtui. Tapaus on mahdollisesti esimerkki siitä, miten käy, kun ennakko-oletus ja ideologia ohjaavat havaintoja. Lisäksi se saattaa selittää, mitä piilee monien "rasismikokemusten" takana.

Abu-Hanna kuuluu vähemmistöön ja on asian suhteen herkkänahkainen ja melko vainoharhainen. Hänellä on vahva oletus siitä, että vastaantulevalla henkilöllä on jotain hänen tai hänen tyttärensä ihonväriä vastaan. Tämä oletus panee hänet etsimään vastaantulijan käyttäytymisestä ja sanomisista rasistisen asennoitumisen ilmentymiä. Jos vastaantulija ei hymyile, se johtuu A-H:n ihonväristä. Jos vastaantulija hymyilee, se kertoo yrityksestä piilotella vihamielisyyttä. Jos vastaantulija kävelee liian nopeasti ja menee ohi, se kertoo rasismista. Jos hän taas kävelee liian hitaasti, sekin todistaa rasismia.

Minä unohdin lyhyen kohtaamiseni Abu-Hannan kanssa saman tien, koska siinä ei ollut mitään epätavallista. Nyt huomaan, että Abu-Hanna jäi miettimään sitä. Hän on mahdollisesti miettinyt sitä pian puoli vuotta. Tapaus on luultavasti elänyt hänen päässään ns. omaa elämäänsä tavalla, jota karrikoiden voidaan kuvata seuraavasti:

* Halla-aho käveli hitaasti, koska halusi pitää hajurakoa. Tämä johtui ihonväristäni.

* Halla-aho varmaan vihasi minua ja lastani.

* Halla-aho varmaan halusi vahingoittaa minua ja lastani.

* Itse asiassa Halla-aho varmasti aikoi vahingoittaa minua ja lastani.

* Ajatelkaa nyt, minä ja lapseni pelastuimme täpärästi Halla-ahon kynsistä keskellä katua.

* Miten kukaan voi olla niin sairas, että haluaa vahingoittaa pientä lasta ihonvärin takia? Suomi on tooosi rasistinen maa.

"Se on mun kaveri"? Enkä ole. Olisin hyvin voinut olla kaverisi, Abu-Hanna, mutta eilisen esiintymisesi ansiosta tiedän, että olet joko paha tai päästäsi sairas ihminen, ja tunnen sinua kohtaan syvää vastenmielisyyttä.

Viimeisessä kaupunginvaltuuston kokouksessa kokoomuksen Laura Rissanen teki aloitteen HKL:n opiskelija-alennusten ulottamisesta ulkomaalaisille vaihto-opiskelijoille.

On miettimisen arvoinen kysymys sinänsä, pitääkö suomalaisten veronmaksajien rahoittaa ulkomaalaisia opiskelijoita, mutta siinä mielessä aloite oli perusteltu, että vaihto-opiskelijoiden (toisin kuin tutkinto-opiskelijoiden) jääminen opiskelija-alennusten ulkopuolelle johtuu maistraatin muuttuneesta kuntalaistulkinnasta. Aloitteessa esitetty muutos palauttaisi aiemmin vallinneen asiaintilan.

Itse aloitetta kummallisempia olivat sen puolesta esitetyt perustelut. Odotusten mukaisesti keskustelu lähti välittömästi niille kansallismasokistisille raiteille, joilla me suomalaiset niin hyvin viihdymme. Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki kävi oikein pöntöstä kertomassa, miten Suomi on synkkä, pimeä ja kylmä maa, johon on muutenkin vaikea houkutella ketään. Jopa ulkomaalaisille opiskelijoille langetettavista lukukausimaksuista on puhuttu! Kuka tänne enää haluaa tulla, ellei ole edes opiskelija-alennusten tapaisia houkuttimia?

Kokoomuksen Heikki Karu todisti väkevästi ja närkästyneesti, kuinka monet hänen ulkomaalaisista tuttavistaan olivat lähteneet kesken opintojensa Suomesta. "Täällä ollaan niin tympeitä."

Väliin joku vihreä kehui, että "täällä on esitetty tosi hyviä argumentteja".

Lukukausimaksut eivät tietenkään liity tähän asiaan, mutta Arhinmäelle voisin esittää kysymyksen: Jos ajattelemme oikeita kansainvälisiä huippuyliopistoja, perustuuko niiden (kiistaton) houkuttelevuus maksuttomaan opetukseen tai erilaisiin opintososiaalisiin etuisuuksiin?

Laukaisen jännityksen vastaamalla kysymykseen itse: Ei perustu. Niiden houkuttelevuus perustuu laadukkaaseen opetukseen ja ohjaukseen, joiden ansiosta kyseisten oppilaitosten tutkintopaperit ovat kovaa valuuttaa.

Tästä päästään jatkokysymykseen: Mikä on laadukkaan opetuksen ja ohjauksen salaisuus?

Vastaus: Raha. Rahalla saa laadukkaita opettajia ja ohjaajia. Rahaa puolestaan kerätään lukukausimaksuilla. Maksuton opetus kyllä houkuttelee joitakuita, mutta se ei houkuttele lahjakkuuksia (eli niitä, joiden houkuttelemisella maksutonta opetusta yleensä perustellaan). Ennen kaikkea se houkuttelee niitä kolmannen maailman tyhjätaskuja, joiden tavoitteena on päästä livahtamaan jonkin porsaanreiän läpi Schengen-alueelle ja kadota sitten esim. Britannian kaupunkien slummeihin maanmiestensä pariin. Suomalaisiin oppilaitoksiin tulee eniten hakemuksia Nigeriasta.

Mutta takaisin asiaan. Huomattavan moni valtuustosalissa istunut, allekirjoittanut mukaanlukien, on opiskellut ulkomailla. Kuinka monella meistä lähtöpäätökseen tai kohdevalintaan vaikuttivat kohdemaan ulkomaalaisille tarjoamat etuisuudet? Kuinka moni meistä mietti takaisin tullessaan, että olipas paska ja tympeä paikka, kun ei tarjottu bussilippuja puoleen hintaan? Kuinka moni meistä lähti ulkomaille hyysättäväksi eikä esim. tutustumaan vieraaseen maahan ja kulttuuriin?

Lähdettekö te ulkomaille tällaisella asenteella? Jos kyllä, hävetkää! Jos ette, miksi oletatte tänne tulevan ulkomaalaisen tekevän niin?

Miksi on niin vaikea pitää ulkomaalaista täysipäisenä ihmisenä ja edellyttää häneltä samaa kuin omalta itseltä? Jos suomalainen lähtisi ulkomaille ruikuttamaan, vaatimaan ja valittamaan, tuntisimme oikeutettua häpeää hänen puolestaan. Olisimme sitä mieltä, että hänen on parempi pysyä peräkammarissaan. Kuitenkin pidämme tällaista asennetta suorastaan oletusarvoisena, kun kyseessä on Suomeen tuleva ulkomaalainen. Katsomme hänen tehneen suuren uhrauksen tulemalla Suomeen. Uskomme velvollisuudeksemme kompensoida tätä uhrausta rahalla.

Onneksi Suomeen saapuvat ulkomaalaiset opiskelijat eivät pääsääntöisesti tule tänne ruikuttamaan, vaatimaan ja valittamaan. Kuten suomalaiset, hekin haluavat tutustua maahan ja kulttuuriin, joka on heille vieras ja eksoottinen.

Ennen ryhtymistäni kunnallispoliitikoksi en juuri seurannut kunnallispolitiikkaa, mistä johtuen olen ollut kohtuullisen pihalla kunnallisesta organisaatiosta. Pihallaolon myönteisenä kääntöpuolena on, että osaan suhtautua asiaankuuluvalla ihmetyksellä tämän organisaation outouksiin.

Ihmetyksenaiheista suurin on kunnan istanssien keskinäinen kaupankäynti, ts. saman verorahan siirtäminen byrokraattisena menettelynä taskusta toiseen. Kuten byrokratiaan kuuluu, osa rahoista tietenkin katoaa matkan varrella. Tämän oudon bisneksen kiteytymä on Tilakeskus, joka vuokraa kunnan omistamia tiloja kunnallisille toimijoille, esim. kouluille.

Outoa ei ole vain se, että kunta vuokraa omaa omaisuuttaan itselleen. Outoa on myös se, että Tilakeskuksen pyytämät vuokrat eivät suinkaan ole edullisia. Eräissä tapauksissa kunnan itseltään karhuama vuokra ylittää vapaiden markkinoiden tarjoukset. On kouluja, jotka joutuvat harkitsemaan tilojen vuokraamista yksityiseltä, jotta rahaa jäisi myös perustoimintaan eli koulun pyörittämiseen.

Asetelmassa on jotain kafkamaista. Ajatellaanpa, että asun omistamassani asunnossa. Ajan henkeä seuraten päätän ryhtyä liikelaitokseksi, vuokraan oman kämppäni itselleni ja palkkaan jonkun pyörittämään liiketoimintaa. Seuraavaksi korotan itseltäni perimäni vuokran niin korkeaksi, etten kykene sitä maksamaan. Lopulta muutan omistamastani asunnosta pois ja vuokraan itselleni toisen asunnon edullisemmalla joltakulta ulkopuoliselta.

Jotenkin luulisi, että kunta omistaa tiloja ja kiinteistöjä juuri siksi, että se voisi sijoittaa toimintansa jonnekin, eikä tiloja tarvitsisi erikseen vuokrata.