Walter de Camp

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on Atsimuutti.

Pyllyn mekaniikka  7

Olen saanut selville pyllyn ja lantion mekaniikan. Suuri valaistuminen tapahtui Kafkan kahvilassa, jossa istuin miespuolisen tuttavani kanssa.

Me käymme toisinaan kahvilla ja meistä on aivan normaalia, että keskustelumme katkeaa leikaten, kun näköpiiriin ilmestyy hyvännäköinen nainen. Näin kävi tälläkin kertaa, kun pöydän ohi käveli tiukkoihin farkkuihin pukeutunut nainen, jonka pylly törötti tavallista tujakammin.

Kaverini oli nyrjäyttää niskansa kääntyessään katsomaan naisen perään. Kun nainen lopulta katosi tutkalta, kaveri kääntyi takaisin puoleeni ja hengäht:

"Atsimuutti."

En tuntenut kyseistä sanaa, jonka Wikipedia määrittelee näin kuivasti:

"Atsimuutti on suunnan horisontaalinen komponentti, joka mitataan horisonttia pitkin aloittaen yleensä pohjoisesta itään siis myötäpäivään ja yleensä mitaten asteissa. Se voidaan mitata myös aloittaen etelästä. Tämä on yleistä tähtitieteessä."

Kaverini selitti, että naisen lantio tekee atsimuuttia, jos se kiertyy kävellessä pystyakselinsa ympärillä kuin Koskenkorvapullon korkki, jota vuoroin avataan ja suljetaan. Tällöin pylly liikkuu, mutta ei vaapu. Ahaa, sanoin.

"Lantio voi myös liikkua elevaatiokulmassa", kaverini jatkoi.

Silloin lantio tekee samanlaista liiketta kuin aalloilla keinahteleva vene. Jos lantion sivuille olisi kiinnitetty kahvat, niistä aina toinen nousisi ylöspäin ja toinen laskisi alaspäin ja sitten taas päinvastoin.

Joillain naisilla lantio ja pylly tekee kävellessä atsimuuttia, toisilla elevaatiota. Aikamoinen havainto.

Kaverini katsoo kenttätutkimuksissaan selvittäneensä, että äidin ja tyttären pylly liikkuu yleensä samalla mekaniikalla. Äidillä ja tyttärellä on joko atsimuuttipylly tai elevaatiopylly. Tästä kaverini on päätellyt, että lantion ja pyllyn liike on geneettistä. Huom! Minä pesen käteni tästä asiasta.

Nainen ei kuitenkaan ole tuomittu toistamaan äitinsä lantionliikettä, kaverini vakuuttaa.

"Pienellä harjoittelulla nainen voi oppia molemmat liikkeeet ja tehdä yhtä aikaa elevaatiota ja atsimuuttia, niin että lantio ja pylly tekevät kahdeksikkoa. Se on kaiken huippu!"

MALLITYTTÖJEN CATWALK-KÄVELY

on tyypillistä elevaatiota - lantion kahvat heiluvat ylös ja alas. Tämä video on kuvattu La Perlan alusvaatenäytöksessä ja se on tulvillaan elevaatiota. Onko muutaman tummempi-ihoisen mallitytön lantion liikkeessä kuitenkin havaittavissa myös ripaus atsimuuttia?