Piha on liukas, pulu ei kaadu. ...siis mitä?! Ei pysty tajuamaan. Ensinnäkään Kukkei ei tajua mitä tekemistä liukkaalla pihalla ja pululla on keskenään.
Toiseksi Kukkeita huvittaa äärettömän paljon liukastuva pulu. Varsinkin, jos sillä on siivet, mut se ei tarpeeksi nopeasti tajua käyttää niitä. Tai sit se tajuaa levittää ne vasta ko makaa maassa, kattelee taivasta ja kelaa mitä kävi. Refleksin omaisesti ne siivet sitten lävähtää auki ja alkaa räpyttelemään. Sillon se pulu säikähtää, on ihan hukassa ja arpoo mitä nyt tapahtuu.
Kolmanneksi Kukkei on nähnyt kesällä kahvilan terassilla, ko pulu koittaa istuutua tuolin selkänojalle. Hetken se kujertelija siinä räpiköi. Sen naamalta voi lukea eri ilmeitä ihmetyksestä ja hukkaantumisesta aina epäuskoseen hölmistymiseen, ko se tajuaa että rautakangesta voi olla vaikea ottaa nahka-luutikuilla kiinni. Niin se pulu tippuu siitä tuolin selkänojalta, ko se oli niin liukas ja pululla oli jääny liukuestesukat kotiin. Elukokin oli paikalla, mutta se oli aika pahassa koomassa sillä hetkellä. Kukkei oli just saanu saikkua. Tavallaan tämä tapahtuma voi olla ollut tapahtumattakin.
Varomattomasti tuollaasten pulu-juttujen lateleminen vie yöunet.