TimoHeinonen

Teemme päivittäin valintoja. Erilaisia, erikokoisia, lyhyt sekä pitkä kestoisia, toisilla valinnoilla on vaikutusta pitkälle tulevaisuuteen kun taas toiset vaikuttavat vain siihen vallitsevaan hetkeen. Valintojamme ohjaavat mielikuvat, normit sekä odotukset. Valinnan vapaus luo kuluttajalle valtaa, mutta myös vastuuta, sillä valinnoilla on merkitystä.

Kuluttajina teemme valintamme parhaan mahdollisen tiedon varassa. Suosituksilla, mainonnalla ja tuotteen tai pakkauksen ulkonäölläkin on väliä. Ne vaikuttavat päätökseen, joka yleensä syntyy muutamissa sekunneissa. Suomalaisten elintarvikkeiden suosijana kiinnitän paljon huomiota kaupassa tekemiini ostopäätöksiin. Ja valitettavasti vielä tänäkin päivänä törmää tapauksiin, jossa ulkomaista ruokaa ”pestään” suomalaiseksi harhaanjohtavalla mainonnalla tai pakkauksen kuvituksella sekä selosteella. Elintarviketurvallisuusviraston (Evira) sivuilta käy ilmi, että tuotteen alkuperästä on ilmoitettava tarkemmat tiedot, jos sen ilmoittamatta jättäminen voi johtaa ostajaa harhaan elintarvikkeiden todellisen alkuperän suhteen. Säädös jättää paljon tulkinnanvaraa ja mahdollisuuden tahallisesti puutteellisiin alkuperämerkintöihin.

Nykyään lihatuotteista vain naudanlihan alkuperän ilmoittaminen on pakollista. Pakko koskien siipikarjan, sian, lampaan ja vuohen alkuperän ilmoittamista astuu voimaan vasta tämän vuoden joulukuussa. Valmistajien johtaessa harhaan kuluttajia erilaisilla mainoslauseilla sekä pakkausten kuvituksilla, asettaa se myös suomalaiset tuottajat hankalaan asemaan. Tällöin markkinat ovat samat suomalaiselle maatalousyrittäjälle sekä ulkomailla toimivalle kilpailijalle jolla säännökset esimerkiksi eläinsuojelukysymyksissä ovat huomattavasti väljemmät. Nämä vaikuttavat suoraan tuotantokustannuksiin. Suomalaisten elintarvikeyritysten ja kauppojen on tunnettava vastuunsa. Selkeillä alkuperämerkinnöillä parantaisimme myös kotimaisen elintarvikeketjun läpinäkyvyyttä.

Globaali ruokaturvallisuus on noussut esiin viime vuosien aikana. Ei ole itsestäänselvyys, että ruoka on turvallista. Tämä on vaikuttanut kotimaisten kuluttajien ostokäyttäytymiseen. Suomalainen ruoka koetaan turvalliseksi valinnaksi ja raaka-aineiltaan sekä tuotannoltaan puhtaaksi. Siihen ei ole maailmalaajuiset ruokakriisit iskeneet. Yhä useampi suomalainen haluaa myös ostaa kotimaista ruokaa, osa periaatteesta, osa maun ja laadun takia. Suomalainen ruoka tarvitsee kuluttajiaan ja päätöstä kotimaisen ruuan ostamisesta kaupassa on tuettava. Tietoa on lisättävä. Pakollistamalla alkuperämerkinnät kaikkiin elintarvikkeisiin loisimme tilanteen, jossa kuluttaja voi täyden tiedon vallitessa tehdä ratkaisunsa. Valta palautuisi tällöin kuluttajalle. Selkeillä alkuperämerkinnöillä helpottaisimme kotimaisten elintarvikkeiden ja niiden tuottajien tilannetta. Kuluttajilla olisi ensimmäistä kertaa todella mahdollisuus vertailla ostamiaan tuotteita rehellisesti ilmoitettujen tietojen varassa. Kuluttaja tietäisi mitä ostaa.

Maaliskuun alussa järjestän jälleen ”Kaksi viikkoa vain suomalaista ruokaa”-kampanjan jolla haluan tuoda esiin suomalaisia ruuan tuottajia sekä tekijöitä. Alkuperämerkintöjen puuttuminen on yksi epäkohta, johon haluan kampanjalla puuttua.

Nykyään Suomeen tuodaan elintarvikkeita kolme kertaa enemmän, kuin mitä maasta viedään. Ylivoimaisesti eniten elintarvikkeitamme viedään Venäjälle, jonka osuus on yli neljännes, muita tärkeitä vientikumppaneitamme on Ruotsi sekä Baltian maat. Elintarvikkeiden kauppataseen vaje on vuositasolla jo lähes kolme miljardia euroa ja se paisuu vuosittain muutamalla sadalla miljoonalla. Yhtenä syynä tähän on se, että kotimainen tarjonta ei yksinkertaisesti pysy kauppojen monipuolistuvan tarjonnan perässä.

Suomi on linjannut, että elintarvikevienti kaksinkertaistetaan vuoteen 2030 mennessä. Pidän tätä tärkeänä tavoitteena, mutta samalla minulle herää huoli siitä, ettei kaikkia ole vielä valjastettu työhön mukaan määränpään saavuttamiseksi. Suomalaisen ruuan tulevaisuuteen vaikuttaa pitkälti kauppasuhteidemme kehitys. Vain vientimarkkinoitamme hoitamalla ja niihin panostamalla takaamme vakaat tulevaisuuden näkymät kotimaisille ruuan tuottajille ja mahdollisuudet elintarvikealan kasvuyrityksille. Poliitikkojen ja yritysten kauppavaltuuskunnat ovat saaneet paljon tulosta aikaan, Team Finland on mahdollistanut monia kauppoja, jotka muuten olisivat jääneet syntymättä. Edelleenkin useassa maassa valtion läsnäolo liiketoimintaa tehdessä auttaa kauppojen ja sopimusten solmimista. Ja juuri tätä on hyödynnettävä myös elintarvikealanyrityksillä.

Suomalainen ruoka tunnetaan maailmalla puhtaana ja turvallisena. Tämä on maallemme sellainen valtti, jota meillä ei ole varaa jättää käyttämättä. Perinteisesti raskas teollisuus on toiminut yhteiskuntamme talousmoottorina, tämä tie on loppuun käyty, se on selvä. Tarvitsemme uusia sektoreita luomaan hyvinvointia. Kotimaisissa ruuan tuottajissa on yksi mahdollisuutemme. Tämä mahdollisuus ei tule hyödynnettyä ilman toimenpiteitä. Työryhmät ja selvitykset eivät riitä, tarvitsemme konkreettista vienninedistämistä myös elintarvikepuolelle. Suomalaista ruokaa voidaan viedä monella tapaa, monessa muodossa. Pelkkä viljalaivojen lähetys ei ole enää nykypäivää. Maailmalla on tilausta myös suomalaisista raaka-aineista jalostetuille lopputuotteille. Elintarvikeviennin edistämisen tulee tarkoittaa sektorin kaikkia osia. Ruuan vienninedistämisessä tarvitaan valtion ja yritysten sekä tuottajien yhteistyötä. Perinteisen teollisuuden siirtyessä muihin maihin ja vanhojen rakenteiden sekä voimasuhteiden muuttuessa on meidänkin osattava muuttua. Vierivä kivi ei sammaloidu.

Syksyllä luin Helsingin Sanomien tekemää artikkelia maataloustuista. Toimittaja kysyi asiantuntijalta minkä takia maataloustukia maksetaan. Vastaus jäi mieleeni. ”Vallankumous on vain muutaman aterian päässä.” Jäin miettimään tätä. Lyhyt vastaus sisälsi suuren totuuden.

Elämme rauhan aikaa, tunnemme yhteiskuntia ravistavat kriisit ainoastaan lehtien sivuilta sekä historiasta. Rauhanaika ei ole kuitenkaan itsestäänselvyys ja tämän takia meidän on huolehdittava huoltovarmuudestamme. Se ei pelkästään ole pahan päivän varalle varautumista, vaan velvollisuus kansalaisiamme kohtaan. Varmuusvarastointi hätätilanteiden varalta ei myöskään aina tarkoita, että kriisit olisivat sotilaallisia. Huoltovarmuus onkin laaja käsite sisältäen paljon eri sektoreita, varmistamalla selustan erilaisia poikkeustilanteita varten. Itse yhtenä merkittävimpänä pidän ruuan varmuusvarastointia, niin raaka-aineiden, kun itse lopputuotteiden osalta. Ja tähän tarvitsemme suomalaisia ruuan tuottajia. Eikä suomalaisessa ruuassa ole ainoastaan kyse huoltovarmuudestamme vaan myös merkittävästä työllistäjästä. Maatalous yhdessä elintarviketeollisuuden kanssa työllistää suoraan tai välillisesti yli 300 000 suomalaista.

Suomalaista maataloutta ja sille maksettavia tukia kritisoidaan säännöllisin väliajoin, tulokulma vaihtelee, mutta pääsanoma on sama: ruoka on tuotettava siellä missä se on kannattavaa. Kritiikin esittäjät tietävät yleisimmän puolustuksen, huoltovarmuuden, ja esittävät puolustuksen kumoamiseksi energiantuonnin sekä logistiikan, ruoka kun ei liiku ilman näitä. Tämä on osa totuutta, mutta ei kumoa sitä faktaa, että itsenäisen maan on kriisitilanteiden varalta omattava huoltovarmuus ruuan suhteen, varsinkin silloin, kun kriisit yltyvät sotilaallisiksi konflikteiksi.

Sijaitsemme syrjässä, olemme riippuvaisia merikuljetuksista ja maassamme on pitkät kuljetusetäisyydet. Asetelma on kaikin puolin hankala, jos rauhaamme joku uhkaisi. Katsaus historiaan valaisee tilannetta hyvin. Suomea on viimeksi koetellut nälänhädän vakava uhka talvella 1943–44. Toinen maailmansota koetteli Suomea rajusti, kohtalonkysymyksiä oli monia ja yksi niistä oli elintarvikehuolto. Pahimman yli Suomi pääsi saksalaisten lähettämän mittavan vilja-avun turvin. Hätä oli tuolloin todellinen ja pääministeri Linkomies sekä presidentti Ryti puun ja kuoren välissä. Ilman saksalaista viljaa Suomen selkäranka olisi katkennut, näin arvelevat historiantutkijat. Väite on helppo uskoa.

Maataloustuotantomme tarvitsee tukia, se on ehkä valitettavaa, mutta totuus jonka ylitse emme pääse. Toimintakykyinen puolustus vaatii tuekseen toimivan ruokahuollon, sillä kotirintama ei kestä eikä yksikään sotilas sodi ilman leipää. Elämme globaalissa maailmassa niin hyvässä, kun pahassa ja puolustaaksemme maatamme on meillä oltava huoltovarmuus myös ruuan suhteen. Huoltovarmuus muodostuu vakaasta omasta maataloustuotannosta, myös tulevaisuudessa. Meillä ei ole varaa liputtaa ulos omaa leipäämme, sen tekijöitä ja viljelijöitä.