TimoHeinonen

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on eduskunta.

Suojatiestä tienylityspaikaksi - Sinä teet suojatien  1

Liikenneturvan Sinä teet suojatien -kampanja nostaa jälleen keskusteluun suojatiet ja niiden turvallisuuden. Poliisi on tehnyt oman Suojatiesäännöt kunniaan -kampanjan ja liikennekäyttäytymistämme suojateiden ja koulujen läheisyydessä on jälleen valvottu tehostetusti koulujen alettua. Kaiken tämän tavoitteena on parantaa liikenneturvallisuutta edistämällä vastuullista liikennekäyttäytymistä suojateillä.

Poliisin tehovalvonnan tulokset ovat olleet kuitenkin jälleen huolestuttavia. Kymmenen päivän aikana suojatierikkeistä annettiin rikesakko tai rangaistusvaatimusseuraamus yli 150 tapauksessa. Näistä peräti 70 koski esteettömän kulun antamatta jättämistä suojatiellä olevalle tai sille jo astuneelle. Lisäksi valvonnan aikana havaittiin peräti yli 670 tarkkaamattomuuteen liittyvää rikettä. Monissa tilanteissä suojatietä oli käyttämässä pieni koululainen osa ehkä ihan ensimmäisiä kertoja koulutiellään.

Sinä teet suojatien -kampanja haastaakin nyt meistä jokaisen tielläliikkujan pohtimaan, kuinka voisimme parantaa suojatieliikenteen turvallisuutta omalta osaltamme. Yksikin onnettomuus suojateillä on liikaa ja anteeksiantamatonta ja siksi nyt on syytä valppauteen ja uuteen asenteeseen. Julkisuudessa on myös esitetty suojateiden määrän vähentämistä. Ajatus kuullostaan alkuun hullulta, mutta ideaa kannattaa pohtia. Tällöin jalankulkijat varoisivat enemmän ylittäessään tietä kohdasta, jossa ei ole suojateitä ja toisalta autoilijat oppisivat kunnioittamaan suojateitä, jos niitä olisi vähemmän. Suojatiehen ei nimittäin tänä päivänä kannata eikä voi luottaa eikä ne useinkaan ole nimensä veroisia. Suojateiden kun tulisi olla nimensä mukaan turvallisia paikkoja tien ylittämiseen.

Itse sain yhdeltä ihmiseltä viestin ja kehoituksen toimia turvallisen tienylittämisen suhteen. Hänen ehdotuksensa oli yksinkertainen.
Suojatien nimi muutettaisiinkin tienylityspaikaksi. Nykyinen nimi kun antaa hyvin harhaanjohtavan ja epätodellista turvaa antavan mielikuvan. Monessa muussa maassa ja kielessä ei puhutakaan suojatiestä vaan juuri tienylityspaikasta. Tätäkin kannattaa pohtia ja selvittää. Mutta senkin jälkeen isoin vastuu on meillä aikuisilla - me teemme lopulta sen turvallisen tienylityspaikan.

Timo Heinonen
kansanedustaja (kok)


Kaljavarkaalle ja raiskaajalle sama tuomio?  1

”Kolmelle vuosi ehdollista Tapanilan joukkoraiskauksesta”, ”Miehelle ehdollista 14-vuotiaan tytön raiskauksesta”, ”Väkivaltaisesta raiskauksesta tuomittu vuoden ehdollinen pysyi hovioikeudessa” ja ”Raiskasi ja löi naista, tuomio 6 kk”.

Tässä muutamia otsikoita maassamme langetetuista raiskaustuomioista. Aiheellisesti on kysytty, onko nämä yleisen oikeustajun mukaisia? Voi myös kysyä hyvin, että suojataanko meillä jopa tavaraa enemmän kuin ihmistä?

Näin kävi kun vertaa Ajankohtaisen Kakkosen keväällä esille nostamaa raiskaustapausta ja Hämeessä tapahtunutta olutvarkautta. Raiskaajaa rangaistiin ehdollisella rangaistuksella koska miehellä oli vakituinen työpaikka ja hän oli ensikertalainen. Vastaavan rangaistuksen sai olutta riihimäkeläisliikkeestä vienyt nainen. Voisi hyvin kysyä oikeuslaitokselta; miten meni niinku omasta mielestäsi?

Seksuaalirikosten rangaistuksia on toki viime aikoina kiristetty. Alkuvuonna säädimme lain minkä mukaan alaikäiseen kohdistunut raiskaus määritellään aina törkeäksi raiskaukseksi. Vähimmäisrangaistus nousi näin kahteen vuoteen vankeutta maksimin pysyessä kymmenessä vuodessa. Samalla rikoslakiin tuli pykälä seksuaalisesta häirinnästä ja kaikki aikuisiinkin kohdistuvat seksuaalirikokset siirrettiin virallisen syytteen alaisiksi.

Rangaistuksia tulee kuitenkin edelleen koventaa. Olen jättänyt jo eduskunnan käsiteltäväksi ensimmäisen tähän liittyvän lakialoitteeni. Sen myötä kaikista raiskauksista tulisi jatkossa tuomita ehdoton vankeusrangaistus. Ehdollinen vankeus ei minusta ole missään suhteessa uhrin kokemaan. Raiskaaja selviääkin teostaan nykyisin usein ehdollisella tuomiolla. Käytännössä jopa törkeästä raiskauksesta tuomittu nuori henkilö voi selvitä teostaan tänä päivänä ilman istumista. Siis jopa raiskauksesta missä käytetään ampuma- tai teräasetta.

Tämä lakialoitteeni tulee eduskunnan käsittelyyn lähiviikkoina ja toivon, että se johtaa lopulta myös oikeuden käytäntöjen muuttumiseen niin, että voimme todeta tuomioiden ja tekojen olevan edes jossain suhteessa.

Toisena tulen jättämään esityksen rikosten ensikertalaisuusmääritelmän muuttamisesta. Nyt elämme maassa missä voi raikasta kolmen vuoden välein ensikertaa.

Minusta rikoksen voi tehdä vain yhden kerran ensimmäistä kertaa. Lisäksi seksuaali- ja väkivaltarikoksissa ei tarvita lainkaan ensikertalaisuushuojennuksia tuomioissa. Jos joku tappaa ensimmäisen kerran, ei se minusta ole peruste päästää tekijää lyhyemmällä vankeudessa istumisella.

”Lakialoite-triologiani” kolmas aloite koskee vaarallisuusarvioita. Näitä tehdään pitkäaikaisvangeille, jotka pyrkivät ehdonalaiseen vapauteen. Kuitenkin vaarallisia jopa elinkautisvankeja on vapautettu vastoin vaarallisuusarvion tehneiden ammattilaisten näkemystä. Viimeksi oikeus päätti vapauttaa useita eri kertoja raiskanneen, hyväksikäyttäneen ja murhanneen vangin vaikka rikosseuraamuslaitos ei puoltanut miehen laskemista vapaaksi. Lähes kaksikymmentä vuotta vankilassa ollut vanki muodostaa nimittäin edelleen konkreettisen vaaran muiden hengelle ja terveydelle. Oikeus päätti kuitenkin vapauttaa. Vaarallisuusarviointien tulee siis jatkossa olla pitäviä.

Timo Heinonen
kansanedustaja