Tapaus Henri K.

Tennislupaus Henri Kontinen on jo pelannut Agassia ja Samprasia vastaan.

Henri Kontinen on maailman parhaita junioripelaajia, mutta miesten ATP-listalla vasta sijalla 1790.
Henri Kontinen on maailman parhaita junioripelaajia, mutta miesten ATP-listalla vasta sijalla 1790.

Myllypuron tenniskeskuksen kahvilassa Henri Kontinen vetää pastaa. Takana on hyvä vuosi poikien sarjassa, nuorten listan neljäs. Finaalipaikka Wimbledonissa ja Yhdysvaltain avoimissa, voitto Ranskan avoimissa.

Tänä syksynä Kontinen siirtyy aikuisten peleihin. Pelikaveri Timo Nieminen varoittelee:

“Junnuissa on helppoa. Pari ensimmäistä aikuisissa ovat kovimmat vuodet. Pelin taso voi tulla shokkina.”

“Ei pelota”, Henri toteaa. Isot kisat ovat hänen intohimonsa.

“Kilpaileminen on aina ollut se juttu. Kentällä olet täysin omillasi, yksi yhtä vastaan”, nuorukainen maalailee ja hymyilee iloisesti.

Isä Pentti Kontisen mukaan kyse on myös pojan halusta esiintyä ja olla huomion keskipisteenä. Hän uskoo Henrin pärjäävän hyvin. Ja perhe on aina mukana suojaamassa selustaa.

“Henkka on kasvanut tähän rooliin. Hän on ulospäinsuuntautunut ja suhtautuu peliin rennosti”, isä vakuuttaa.

Henri aloitti tenniksen kolmen ikäisenä. Jo kuuden vanhana hän harjoitteli säännöllisesti. Kenttä oli Kontisen

leikkipaikka. Harjoituksia tuli usein seuraamaan myös rakas karvapötkö Konsta. Pentti muistelee:

“Henkka ei tykännyt yleensä leikkiä leluilla. Hän pelasi yksin pehmopalloa seinään huoneessaan ja kävi kuvitteellista ottelua Agassia tai Samprasia vastaan. Silloin häntä ei pitänyt häiritä.”

Lapsuusaikojen valmentaja Petri Kiikkinen muistaa kuusivuotiaan pojan hurjan innon tämän lyötyä 500 palloa ilman yhtään virhettä. Kontinen oli helppo valmennettava.

“Henri on taiteilija, siis visuaalisesti hirveän lahjakas. Hänen oli jo kuuden ikäisenä helppo omaksua muiden kehonkäyttö. Välillä hän pelasi Petr Kordaa tai Pete Samp-rasia. Oikean käden lyöntiä harjoiteltiin Boris Beckerinä. Monipuolisuudessaan Henri muistuttaa nykyisin eniten Roger Federeriä.”

13-vuotiaana perheen kanssa maailmalle muuttanut Henri on saanut oppia Ruotsissa, Tsekissä ja Floridassa. Optimaalinen määrä harjoittelua, kilpai-luja ja lepoa, vuosi toisensa jälkeen. Kiikkisen mukaan Henri oli lapsena hieman lii-

ankin innokas. Treeniaikoja piti rajoittaa jo varhain. Myös nykyään Kontinen omistautuu miltei täysin tennikselle. Kai nuorella miehellä täytyy olla myös aikaa irroitella?

“Sellaiset, jotka käyvät bilettämässä... Ehkä he eivät ole ihan ammattilaisia.”

File Henri Kontinen

  • Ikä: 18
  • Pituus: 187 cm
  • Siviilisääty: Naimaton
  • Tuoksu: Uuden tennispallon
  • Kännykkä: Nokia
  • Juoma: Vesi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi