Rippituoli

  • 48 v nainen

Mieheni on...  12

Mieheni on alkoholisoitunut.Parisuhde on kestänyt 21 vuotta. Lapsia on useita. Miehellä on psyykelääkitys. Elämä on pimeää. En uskalla lähteä suhteesta.


  • 23 v nainen

Olen seurustellut noin...  8

Olen seurustellut noin puoli vuotta nykyisen poikaystäväni kanssa. Suhteemme alkuvaiheessa minulle selvisi, että minulla on kondylooma. En ole vieläkään kertonut asiasta poikaystävälleni, enkä aio. Podin asiasta syyllisyyttä, mutta en enää, koska hän jäi kiinni pettämisestä. Sainpahan jonkimoisen koston. Kaikesta huolimatta olemme erittäin onnellisia.


  • 30 v nainen

Noin kymmenen vuotta...  21

Noin kymmenen vuotta sitten minulla oli fuckbuddyna poika johon olin toivottomasti ihastunut, ja monen monta kertaa itkin itseni uneen hänen takiaan. Olisin halunnut enemmän, olla se jonka hän valitsee ylitse muiden. Mutta en ollut tarpeeksi. Pitkän aikaa itseäni siinä tilanteessa hajotin, tyydyin siihen mitä oli saatavilla vaikka salaa enemmästä haaveilinkin.

Tänä keväänä, miltei kymmenen vuotta myöhemmin, päädyin juttelemaan hänen kanssaan. Sain tietää että hänen tyttöystävä on koko heidän suhteensa ajan pettänyt häntä, ja nyt hän kaipasi piristystä ja ehkä jopa kostoa. Suostuin.

Lopputuloksena oli yö jolloin pistin parastani, tein ja annoin tehdä kaikkea sitä mitä oma nainen ei anna. Yö oli tosin omalta osalta fyysisesti täysin turha, monta tuntia nylkytystä, mutta ei mitään nautintoa itselle. Suoraan sanottuna paskaa seksiä. En ihmettele että oma nainen on käynyt vieraissa. Mutta poika oli siitä innoissaan.

Jälkikäteen hän ei voinut saada minua mielestään. Monta päivää laittoi viestejä, vihjaili, ehdotteli tapaamisia, olisi halunnut uudestaan vakituisen panokaverin minusta. Mutta tällä kertaa minä olin se joka sanoi ei. Ja sain siitä miltei sadistista mielihyvää!

Tieto siitä että tämä renttu jonka perään joskus niin kovasti itkin, on nyt onnettomassa parisuhteessa ja salaa haaveilee siitä että saisi edes yhden yön lisää kanssani, on älyttömän voimaannuttava. Ja nautin tästä tilanteesta täysin!


  • 24 v nainen

Olen seurustellut saman...  45

Olen seurustellut saman miehen kanssa 9 vuotta. Rakastan häntä enemmän kuin mitään, mutta meillä tosi vähän seksiä. 1-2 kuukauden tauot eivät ole harvinaisia. Haluaisin huomattavasti enemmän kuin hän. Olen pyytänyt häneltä lupaa ottaa rakastajan, mutta hän ei suostu siihen, eikä taas toisaalta suostu antamaan enempää seksiä. En ole siis ottanut rakastajaa, koska hän ei anna minulle lupaa. Odotan, että hän muuttaa asian suhteen mieltään. En kuitenkaan usko siihen.

Lisäksi haaveilen ikäistäni huomattavasti vanhemmista miehistä.


  • 26 v mies

Hurjia paljastuksia saa...  18

Hurjia paljastuksia saa välillä lukea nuorista työistä ja heidän seksielämästään. Oma paljastukseni on olen 26v ja harrastanut elämäni aikana seksiä vain 3 kertaa ja viimeksi 22 vuotiaana. Olen urheilullinen ja todella komeaksi kehuttu palokuntalainen ja olen päättänyt odottaa sitä oikeaa vaikka välillä onkin ihan älytön seksin harrastamisen halut.


  • 34 v mies

Tiedän, että alaiseni...  16

Tiedän, että alaiseni virtsaa henkilöstön wc-tilojen käsisaippuastiaan, mutta en viitsi puuttua asiaan, vaan nauran mielessäni aina, kun nään jonkun tulevan ulos vessasta.


  • 20 v nainen

Olen harrastanut...  30

Olen harrastanut viimeisen kolmen viikon aikana seksiä usean eri miehen kanssa, joista kaikista en edes pitänyt ja joka ikinen kerta olen ollut hirveässä kännissä. Miesten kirjoon on mahtunut jos jonkinlaista yksilöä, eikä yksikään ole ollut tippaakaan minun tyyppiseni. Eniten minä kadun vanhoja tuttuja joihin olen sortunut, tuntemattomilla en koe olevan niin suurta merkitystä. En kertakaikkiaan ymmärrä miksi tällaisen älykkään ja suhteellisen kauniin yksilön tarvitsee täyttää läheisyydenkaipuutaan tällaisilla idiootti panoilla, joista jää seuraavana aamuna käteen vaan morkkis. Viime kerta oli viimeinen kerta, toivon. Tunnen itseni niin halvaksi, että oksettaa eikä ruoka pysy sisällä. Huomenna menee taas paremmin ja toivon etten taas silloin sorru tähän jo tavaksi tulleeseen kaavaan eli viinaa ja miehiä, joita en halunnut.


  • 29 v mies

Erosin nelisen vuotta...  10

Erosin nelisen vuotta sitten tosi vittumaisesta exästä. Nainen on täysi narttu. Näin sen pitkästä aikaa ja eukko on lihonut kymmenen kiloa, tyylikin muuttunut tätimäiseksi. Nauratti.

Tästä huolimatta olen alkanut fantasioida sen panemisesta. Alistavasti takaapäin ja tuhmia puhuen. En tajua miksi. Ehkä ajatuksesta pääsee vain toteuttamalla... mutta se pano on kyllä ainoa asia minkä narttu musta tulee enää koskaan saamaan.


  • 27 v mies

Seurustelen ihanan tytön...  23

Seurustelen ihanan tytön kanssa. Seksi on huikeaa ja sitä on paljon. Panin entistä fuckbuddyani viimeisen kerran juuri ennen kuin suhteestamme tuli "virallinen". Kaduin sitä hieman, mutta koska sen jälkeen en ole tehnyt mitään, en ole juurikaan miettinyt asiaa. Nyt vain tämä fuckbuddy pyysi minua mukaan kolmen kimppaan, siis kaksi naista ja minä. Houkutus on valtava, mutta aina kun mietin tyttöystävääni, tulee olostani todella surkea. Lisäksi ärsyttää, etten ole harrastanut ryhmäseksiä, kun taas tyttöystäväni on ja mieleni tekee kokeilla, mutta hänen kanssaan se ei tule onnistumaan. Sekin ärsyttää, että jos teen sen, en voi kertoa siitä kenellekään.


  • 33 v mies

Olin töissä yhdessä...  24

Olin töissä yhdessä rakennustavarakaupassa. Aamulla töihin tullessani sain hyvän idean. Menin osastolle jossa oli vessanpönttöjä esillä, istuin yhteeen jää väänsin kunnon aamu-tortun. Kun muita alkoi tulla töihin, jäin lähettyville seuraamaan kehittyvää tilannetta mitä tapahtuu ja kuka huomaa ensin sen hajun. Elämäni hauskin työpäivä oli seurata tätä kehittyvää tapahtumaa n. kuusi tuntia. :D


  • mies

Oltiin vaimon kanssa...  20

Oltiin vaimon kanssa kylpylässä ja tuolla oli miehille ja naisille yhteinen höyrysauna. Koska oli aikainen aamu, olimme tuolla kahdestaan. Vaimoni pujahti miesten puolelle ja tuli istumaan syliini. Rakastelimme hitaasti ja hiljaa, ja keskeytimme aina kun höyrysaunan ovella näkyi liikettä. Kun mielestämme sauna oli tyhjä, jatkoimme rakastelua kunnes laukesin. Vaimoni lähtiessä pois omalle puolelleen, huomasin että muutama mies olikin ollut istumassa höyrysaunassa. En tiedä näkivätkö, toivottavasti eivät.


  • 30 v nainen

3 pvää ryypätty...  21

3 pvää ryypätty aamusta-iltaan, rahaa palanu 600 euroa. Mikään ei pysy sisällä ja kauheat tärinät päällä. Tziisus mikä juhannus.. Huomenna aamu seiskaan töihin ja jo nyt tietää ettei nukuttua tule sekuntiakaan kun kaikki möröt ja muut kaverit on sängyn alla.


  • 24 v nainen

Olen seurustellut reilu...  17

Olen seurustellut reilu neljä vuotta poikaystäväni kanssa. Baareissa käydessäni juttelen paljon miesten kanssa, yleensä sellaisten jotka myös seurustelevat, joten ajattelen että voimme vain jutella ja pitää toisillemme seuraa. Useimmiten miehet kuitenkin kysyvät minulta lopuksi puhelinnumeroa ja haluaisivat tavata uudestaan. Olen pettänyt miestäni pari kertaa (saman miehen kanssa ulkomailla), eräs mies perui häänsä minun vuokseni ja olen melkein hajottanut yhden perheen. Välillä mietin miten voin edes onnistua tässä ja pidän itseäni huonona ihmisenä, vaikka enhän tee muuta kuin juttele ja ehkä vähän tanssi (lukuunottamatta tätä yhtä tapausta, mitä kadun). Ei pitäisi varmaan jutella kenellekään.


  • 28 v mies

Olen nuorimies...  33

Olen nuorimies Helsingistä, käytän lähes aina stringejä. Lukuunottamatta silloin jos joudun menemään esimerkiksi muiden kanssa pukuhuoneisiin ym. Käytän tennistä pelatessa, salilla ja töissä. Mukavat, huomaamattomat ja tunnen oloni niissä seksikkääksi. Suhteen alussa naisystäville en niitä näytä, koska olen ymmärtänyt, että vain harva nainen niistä tykkää.


  • 20 v mies

Asun äitini ja hänen...  13

Asun äitini ja hänen poikaystävänsä kanssa. Koska olen itse tällä hetkellä työtön, olen kotona yksin silloin kun posti tulee ja tottakai sitten luen aina kirjeestä, että kenelle se on ja mistä se on. Viimeisen 2-3 viikon aikana mutsi on saanut 5-6 kirjettä eri pikavippi/lainafirmoilta, ei niistä firmojen nimistä voi erehtyä. Ja tämä huolestuttaa minua siinä mielessä, että pelkään etten saa töitä ja pääse omilleni ennenkuin tämä mutsin korttitalo sortuu.

Niin ja syntini on siis se, että minua ei siis säälitä tämä tilanne sinänsä yhtään, jotenkin tuntuu siltä, että mutsi yrittää vain näyttää poikaystävälleen, että pysyy kyllä perässä. Ainoa tilanne jolloin tämä "säälittäisi" minua yhtään, on se jos jään itse sitten niiden sortuvien korttien alle. Työllisyystilanteen ollessa sitä mitä se on, pelkään että tämä sortuminen sitten kusee jotenkin maagisesti minunkin luottotietoni ja haluaisin siksi mahdollisimman pian alta pois ja katkaista yhteydet äitiin, jottei tarvitsisi sitten yrittää auttaa ratkaisemaan tilannetta yhtään mitenkään.


  • 31 v nainen

Olen niin lihava, etten...  37

Olen niin lihava, etten kehtaa mennä ulos. Ruuat tilaan kotiinkuljetuksena. Työt ja muut asiat hoidan etänä netissä.


  • 32 v mies

Harrastin seksiä kahden...  17

Harrastin seksiä kahden seksikkään naisen kanssa, ainoa mikä harmittaa tai kaduttaa että en voi kehuskella avovaimolleni asiasta. Syy tähän on se että hän on kehuskellut minulle millaisia miesseikkailuja hänellä on ollut ennen minua ja minusta se oikeuttaa minua kokeilemaan kaikenlaista salaa häneltä. Mutta haluaisin kertoa hänelle tästä mukavasta kokemuksesta vaikka siitä seuraisi varma ero.


  • 26 v nainen

Haluan erota miehestäni...  29

Haluan erota miehestäni, mutta en saa sitä sanotuksi. Seksiä ei oo ollu puoleen vuoteen ja pelkkä mieheni kosketus kammottaa. Mä haluan miehen enkä nysväkkää hiirulaista, jolta puuttuu koulutus, äly ja kaikenlainen aktiivisuus elämässä. Halveksin mutta samalla säälin miestäni ihan hirveästi. Ja sen takia eroaminen on niin vaikeeta. Tunnen itteni maailman paskimmaks ihmiseks kun haluan erota.


  • 41 v nainen

Olen tullut...  15

Olen tullut sinappisillihulluksi. Vetelen silliä suoraan purkista, about ½ prk kerrallaan. Toivottavasti hulluus lakkaa pian. Janottaa.


  • 21 v mies

Olen homo...Tästä on...  12

Olen homo...Tästä on hyvä aloittaa...Ja se on elämäni suloisin virhe?

Elikkä vihaan olla homo. Olen siis sujut itseni kanssa ja tyytyväinen elämääni mutta välillä tämä gay "lifestyle" ärsyttää! Kaikki vaan panee kaikkia jne...Toki heteroillakin sitä on mut ainakin heillä on toivoa löytää joku ihana kumppani joka haluaa sitoutua. Rakastan edelleenkin exääni. Hän jätti minut kaksi kertaa...Nyt hänellä on uusi tapailu ja kertoo kuinka hän on se oikea jne mutta silti puhuu minulle asiattomia juttuja mesessä ja viimeksi lähetti keskellä yötä kuvan dildo perseessään puhelimeeni.. WTF?!!! Ja vannoo että tykkää siitä toisesta. Perus homoutta! En tunne ketään onnellista gayparia... Jos seurustelevat niin pettävät toisiaan minkä kerkeää...

No itse syntiin... Minulla on seksisuhde naapurini kanssa joka on kihloissa... Mies on paljon reissussa ja harrastan sillon tällöin seksiä hänen miehensä kanssa. Laitan viestiä että tule panemaan. Joskus on jopa käynyt sillein, että ollaan pantu heidän takapihallaan kun hänen miehensä nukkuu yläkerrassa... Miksi käyttäydyn itse siten kun halveksun muita... Ei oo helppoa... Plaah!