Muuttoliike
Matkahammasharjani kyllästyi jatkuvaan reissaamiseen ja päätti vakiintua. Se muutti toissapäivänä pois kotoa yhteen erään toisen harjan kanssa. Tänään herätessäni huomasin, että kylpyhuoneessani oli kaksi hammasharjaa, oma ja vieras. Muttoliikettä on…
Se tavallinen maanantai
Aamulla olin ihan väsy ja herääminen oli yhtä tuskaa. Olisi tehnyt mieli jäädä sänkyyn ja kaivautua syvemmälle peiton alle. Köllötellä koko päivä vaan sängyssä ja vaikka lukea. Tai jos olisin…
Lorvailua
Heräsin tänään puoli kymmenen aikoihin. Rapsuttelin toista niskasta ja hiplasin käsivarresta. Kaivauduin kainaloon ja olin onnellinen siitä hetkestä. Mietin, miten elämä kuljettaa kummallisia reittejä pitkin. Miten olen pitkään ollut yksin…
Ikävä
En oikeastaan koskaan ole ikävöinyt ketään enkä mitään. Lapsena saatoin jäädä yökylään minne tahansa enkä koskaan ikävöinyt kotiin. Samoin on ollut ihmissuhteissani. Olen asunut eri paikkakunnalla kuin toinen enkä silti…
Unia
Viime yönä näin unta häistä. Omistani siis. Tosin en tiennyt kuka sulhanen oli ennenkuin löysin hänet pelaamasta twisteriä. Katselin häntä hetken ja tajusin etten tunne koko tyyppiä. Huokasin ja mietin…
Ahtautumisia
Vihdoinkin on flunssa selätetty ja pääsin pitkästä aikaa tänään taas jumppaan. Olin jo menossa eilen mutta jumppa olikin peruttu ohjaajan sairastumisen vuoksi ja jouduin kääntymään ovelta pois. Tänään päästyäni salille…
Suunnitelmia
On outoa tehdä viikonlopuksi yhteisiä suunnitelmia, sillä olen jo tässä parin vuoden aikana niin tottunut siihen että mulla on vaan OMIA suunnitelmia, ei YHTEISIÄ. Ei niin, että se olisi ollenkaan…
Yhdet häät ja neljät hautajaiset… melkein
Lauantaina oli ystäväni häät ja olin päättänyt jäädä juhlapaikalle yöksi ettei tarvitse yöllä ajelle takaisin kotiin. Juhlatalon yläkertaan sai jäädä patjamajoitukselle nukkumaan ja olin ajatellut että josko vaikka muutaman tunnin…
Jumissa mutta iloinen
Tänään olisi pitänyt saada suu auki ja jotain järkeviä sanoja ulos sieltä mutta toisin kävi. Minä joka yleensä puhua pälätän enkä jännitä uusiakaan tilanteita mitenkään erityisesti, menin jotenkin ihan lukkoon….
Tukkoisuutta havaittavissa
Aikamoista flunssaa tuntuu pukkaavan päälle. Toivottavasti ei tule mitään sen kummallisempaa. Nuhan ja kipeän kurkun kanssa pystyy vielä elämään, mutta jos iskee kuumetta ja/tai jotain muuta niin sitten olen lirissä….